keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Kiehtova kuu

Uskon, että valtaosa ihmisistä kiinnittää huomiota kuuhun, vähintäänkin täydenkuun aikana. Kirkkaina öinä täysikuu valaisee maiseman aivan erityisen maagisella tavalla. Valo ja varjot antavat mielikuvitukselle sytykkeitä ja ainakin minuun valtaa sellainen uteliaisuuden ja pelon sekainen tunnemyrsky. Ehkä tämä kuun luoma tunnelma saa minut uudelleen ja uudelleen kuvaamaan kuuta. Jokaisena kertana kuu on näyttäytynyt erilaiselta kuin aikaisimmilla kerroilla, mutta tunnelma on sama.

Nykyisin kuun liikkeet tulee jo hyvissä ajoin tarkastettua kuukalenterista, että pystyy suunnittelemaan tulevaa kuvausta. Toistaiseksi kuvaaminen on keskittynyt itse päätähteen, mutta tulevaisuudessa haaveena on kuun sijoittaminen etukäteen suunniteltuun maisemaan. Joitain haja-ajatelmia sopivista maisemista pyörii jo päässäni. 

Pääsiäisenä kuu näyttäytyi erinomaisesti ja pitkäperjantaina oli vuorossa täysikuu. Kevyttä jännitystä tulevasta rakensivat taivaalle kerääntyneet pilvet ja tilanne näytti Salossa erityisen surkealta vielä ilta kahdeksalta. Kehnoista lähtökohdista huolimatta asetuin Kivilaiturille Halikonlahden pohjukkaan kuunnousua odottamaan. Matalalla roikkuneet pilvet estivät kuunnousun kuvaamisen, mutta selittämättömästä syystä jäin tulevaa seuraamaan. Odottaminen palkittiin punaista hohkaavana kuuna. Pilvet itseasiassa loivat erityistä mielenkiintoa kuvaamiseen, sillä kuu rajautui jännästi pilvien toimesta. Alla neljän kuvan sarja kuunnoususta. 

Nikon D500+600mmf4, 1/250, f/6.3, ISO2000

Nikon D500+600mmf4, 1/50, f/13, ISO1600

Nikon D500+600mmf4, 1/30, f/13, ISO1600

Nikon D500+600mmf4, 1/30, f/13, ISO1600
Ilma kirkastui puolenyön jälkeen, jolloin kuunkuvaamiselle muodostui erinomainen mahdollisuus. Tuuli ei haitannut kuvaamista eikä pilvistä ollut enää tietoakaan. Tällaisina hetkinä kuvaaminen on silkkaa nautintoa. alla kuva kuusta optimaalisissa olosuhteissa. 

Nikon D500+600mmf4, 1/800, f/10, ISO 640

1 kommentti:

  1. upea kuu ja harmaahaikara kuvissasi, voinet vilkaista myös blogiani, kommenttia ei oo pakko, valokuvaus on mun harrastus myös, unelma olisi josjoskus pääsisin kuvaamaan kuhmon erämaahan susia ja karhuja, vain karhun tassu jäljen olen kuvannut joskus.

    VastaaPoista