Linnut ovat kuljettaneet minua toinen toistaan upeampiin
paikkoihin. Olen nähnyt ja kokenut Suomen rajalta rajalle, päästä päähän –
talvella, keväällä, kesällä ja syksyllä – auringossa, sateessa, pakkasessa ja
helteessä. Yksi paikka on kuitenkin ylitse muiden ja se on maailman kaunein
saaristo ja erityisesti sitä ympäröivä meri.
Pikkupoikana Jurmon kivikkoiset riutat merkitsivät minulle
päättymättömiä seikkailuja. Niihin päiviin haluaisin aina uudelleen palata,
sillä jokaisesta seikkailusta palasin onnellisempana takaisin. Tänään meri
merkitsee minulle kuitenkin enemmän kuin seikkailua luonnossa. Meri on paikka,
jonka äärellä voi tuntea itsensä pieneksi ja voimattomaksi tai vahvaksi ja
voittamattomaksi. Ihailen meren välittävää voiman tunnetta, sillä se on samaan
aikaan arvaamaton ja oikeudenmukainen. Ja kun oikein kuuntelee, se osaa olla
myös lempeä ja lämmin. Vain uhmaamalla merta, se näyttää karut ja ankarat
kasvonsa.
Meri on minulle paikka kohdata itseni. Etenkin marraskuinen
meri saa minut tunteman syvää nöyryyttä. Samalla tunnen mittaamatonta vapauden
tunnetta. Niinä hetkinä seilaan sieluni valtamerellä vahvassa myötätuulessa ja
eteeni annetut haasteet asettuvat oikeaan mittakaavaan. Merkityksellisten
ja merkityksettömien välinen ero kirkastuu. Meri näyttää minulle ratkaisut ja
oikean suunnan.
Olen onnellinen, että harrastus kuljettaa minua paikasta
toiseen. Se on opettanut, missä minun on hyvä olla. Maailman kaunein saaristo
on se paikka jossa minä olen minä, se on minun sielunmaisemani ja ajatusteni
koti.
