perjantai 24. lokakuuta 2014

Azorientulkku

Lopulta tulee SE viimeinen aamu jaksosta, jolloin lähtö koittaa. Näin tapahtui tänään aika monelle tämän syksyn miehittäjälle. Poislähtijöiden joukossa oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, ja brittejä. Saareen jäi sentään kymmenkunta ornia eli syksy ei ole mitenkään ohi. Toivon hartaasti, että saaresta vielä kuuluu hyvien havaintojen johdosta. 

Meidän lento lähti Corvolta 10:55 ja Sao Miguelille saavuimme yhden aikaan. Auton vuokrauksen jälkeen heitimme Petrin "jätärille" bongaamaan preeriavikloa. Minä ja Janne lähdimme etsimään hotellia, joka pienen sekoilun jälkeen löytyikin. Tavarat huoneeseen ja matkaan. Tavoitteena oli löytää vielä Azorien ainoa endeemi lintulaji eli azoorientulkku. Ajelimme rauhallisesti tulkkutietä eteenpäin, koska laji voi käytännössä löytyä mistä vain tämän tien varrelta. Karkeasti viiden kilometrin jälkeen upea tulkku killuikin aivan tien viereisessä Japaninseetrissä. Saimme hetken ihastella lintua, kunnes se siirtyi hieman kauemmas. Tässä vaiheessa uskalsimme jo nousta autosta. Yritin kuvailla tulkkuja, joita paikalla oli 2-4 yksilöä. Janne taisi saada äänitettyäkin tulkun ääntä. 

Azorientulkku

Azorientulkku eroaa meidän kotimaisesta punatulkusta harmaanbeige sävyisen yläperän ja siipijuovan osalta. Punatulkulla nämä ovat valkoiset. Lisäksi lajin ääni on hieman erinlainen. 


torstai 23. lokakuuta 2014

Viimeinen aamu ei tuonut odotettuja vieraita

Kottarainen
Viimeinen aamu alkoi entistä sumuisempana ja nyt myös sateisena. Ylös mentiin Jannen kanssa ja Pico sekä da Ponte koluttiin lävitse. Tulos oli varsin musertava...ei pihaustakaan jenkeistä. Vain peippoja, mustapääkerttuja ja mustarastaita. Tuulet ovat raa'asti väärästä suunnasta. Eikä Amerikan puolella ole suotuisa lähtötuuli Azorien osalta. Tuulet heittävät linnut nyt Englantiin, jossa tänään taas tykitettiin mukavia lajeja. Täällä retkeillessä tajuaa oikeasti lähtöolosuhteiden vaikutuksen havaittaviin lajeijin. Varsin opettavaista on tutkija sääkarttoja ja miettiä miten vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat lintujen muuttoon. 

Sateen yltyessä painuttiin alas kylään, jossa loppupäivä peltojen komppausta. Peltojen komppauksen yhteydessä tuli kuvailtua paikallisia lajeja, joista esille nyt kottarainen. Laji on tunnetusti kaunis ja varsin lahjakas matkimaan muita lintulajeja. Aika useasti olen ihmetellyt, että mistä jokin ihme ääni on peräisin, kunnes olen tajunnut, että kottarainen se siellä matkii. 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Sumua

Tuuli oli yltynyt yön aikana ja samalla lämpötila noussut. Päivästä muodostuikin sumuinen ja tuulinen Ribeiroiden osalta. Mikan kanssa kompasimme aamupäivän Poco do Aqua:n alaosia mitättömin tuloksin. Iltapäivällä uhmasimme sumua ja nousimme Foco:n, mutta sama hiljainen meno jatkui sielläkin. Lopulta lähdimme valumaan alas kylää kohti.  

Näkyvyys aavistuksen heikko

Komppasimme vielä kylän yläpellot, sirkkujen ja sirkkulien toivossa...ei tulosta. Kaikki lintuasemilla pitkään viihtyneet tietävät tunteen näinä täysin pysähtyneinä päivinä...ihan epätodellista, ettei mitään löydy yrittämällä. Ollaan kuitenkin wp:n kovimmassa raripaikassa ja vielä lokakuussa. No jospa huomenna saataisiin juosta.

White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirri
Kuvan lintu on ensimmäisen kalenterivuoden valkoperäsirri. Laji on lyhytjalkainen ja pitkänomainen, jota käsisiiven pitkä ulottuma korostaa. Lajin nimen mukaisesti yläperä on valkoinen. Valkoinen silmäkulmajuova on kaikissa talvipuvuissa selkeä. Nokka on tyvestä paksu ja kaartuu kärjestä loivasti alaspäin. Alapuoli on vaalea ja kyljissä on heikkoa tummaa viirutusta. Ei kuitenkaan niin selvää kuin nuorella suosirrillä. Nuoren linnun hartiahöyhenet ja tertiaalien reunat ovat useimmiten punaruskeat. Päälaki on punaruskea. 


tiistai 21. lokakuuta 2014

Ehkä jotain keltaista...

Aamukuviot noudattivat samaa joka aamuista rutiinia. Aamiaisen jälkeen taksilla ylös ja Riberoita komppaamaan. Tuuli oli hieman eilisestä voimistunut, joka teki havainnoinnista hieman työläämpää. Kolusimme Mikan ja Jannen kanssa Cantinhon lävitse, mutta ei elonmerkkejä. Evästauon jälkeen painuimme Fojo:n ja "perinteiselle" vireopaikalle.

Aikamme hiljaisuutta ihmeteltyämme, vieressä seisonut saksalaiskaksikko totesi "Vireo"...Mika ja Janne ehtivät nähdä linnun, mutta yllättäen itse en vilaustakaan. Siitä se hetkellinen hurmio syntyi, koska lintu oli näyttänyt varsin hyvältä Yellow-throated Vireo kandilta. Valitettavasti lintu vain jäi määrittämättä, koska sitä ei tänään enää havaittu uudelleen. Toivo kuitenkin elää, koska usein linnut ovat täällä paikallisena useammankin päivän. 

Etsinnän lomassa ehti napata päivän blogikuvaksi virtavästäräkin.


maanantai 20. lokakuuta 2014

Tätä on Corvo meininki....

Aamu alkoi aurinkoisena ja kohtuullisen tuulettomana. Osalle miehittäjistä aamu oli viimeinen ja osalle retki vielä jatkuu. Itse painuin toisella taksilla ylös Jannen kanssa. Ajatus oli mennä ensin Poco de Aqua:n kurkkaamaan olisiko eilinen kerttuli vielä maisemissa. Muutaman tunnin odottelu toi vain äänihaviksia, joten päätimme lähteä kohti do Vintea. Suunnitelmat muuttuivat aikalailla, kun saavuimme Jannen kanssa kuuluvuusalueelle....Blackpoll Warbler at village...Toistimme haviksen walkie talkie:n kautta alhalla oleville, koska tiesimme lajin puuttuvat muutamalta ruotsalaiselta. Varsin nopeasti tielle alkoi ilmestyä muitakin ja sitten matkaan. 

Saapuessamme kylälle oli tilanne jo ohi. Kylään jääneet olivat nähneet linnun ja pääosin siirtyneet lentokentälle lähtevää lentoa odottamaan. Tilannekuvan selkiydyttyä totesimme Jannen kanssa, että ei alkuperäiselle paikalle enää kannattanut jäädä vaan liikkuvaa lintua tuli lähteä etsimään. Tunnit kuluivat, kunnes Jouni laittoi walkie talkien kautta verenpaineet nostattavan viestin..."No bird...kuuleeko Mika...kyllä...tässä oli äskön joku käen näköinen lintu...missä...täällä lentokentän länsipäässä olevissa tamariskipuskissa...OK tulemme" ja sitten mentiinkin lujaa. 

Lintu löytyikin varsin nopeasti uudelleen tamariskipuskan sisältä ja määrittyi Yellow-billed Cuckoo eli amerikankäeksi. Porukat kokoontuivat ja kamerat lauloivat. Tätä lajia olin odottanut ja toivonut kolmen vuoden ajan. Lintu oli varmasti juuri saapunut, koska oli aika väsyneen oloinen. 

Yellow-billed Cuckoo eli amerikankäki

Yellow-billed Cuckoo

Amerikankäki on varsin helppo tunnistaa, sillä lajin nokka on aikuisella yksilöllä aina keltainen. Lisäksi kurkku on valkoinen, toisin kuin nuorella missisipinkäellä. Lisäksi käsisiivellä on runsaasti ruosteenväriä. Pyrstön alapeitinhöyhenissä on kolme isoa valkoista"täplää" kun taas missisipinkäellä "täplät" ovat selkeästi pienemmät. 

käkibongaus
Kuvauspuuhat keskeytyivät, kun walkie talkie pärähti Jens:n toimesta. Blackpoll Warbler...lentokentän toisella puolella...ja taas juostiin ja juostiin muuten kunnolla...juostessa vain mietin, että jaksaa jaksaa...nyt ei voi hyytyä...Paikalle päästyäni lintu näkyi suorastaan fantastisesti matalissa reunapuskissa. Voi hyvä tavaton mikä vartti! Kaksi wp-elistä. 

Blacpoll Warbler eli viirukerttuli
Tänään havaittu viirukerttuli on nuori yksilö, jonka tunnistaa kahdesta selkeästä siipijuovasta, harmaasta niskasta, valkoisesta alaperästä ja keltaisista varpaista. Myös nuoren linnun ohjas on usein tumma. 

Nyt hymyilyttää suomipoikia
Suomalaiset olivat tänään iskussa, kun ensin Mika ja Markku löysivät viirukerttulin ja sitten iltapäivällä Jouni amerikankäen. Onnittelut löytäjille!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Odotettu vieras


Yön aikana tuuli oli laantunut ja ilma samalla lämmennyt. Porukat lähtivät ylös Riperoita komppailemaan, mutta minä ja Seppo jäimme kylän paikkoja koluamaan. Ajatukset pyörivät käkien löytämisessä. Kiertelimme rauhassa yläpeltoja, kun saksalainen Mikael Friche löysi kaatopaikalta Buff-bellied Pipit:n ssp. rubescens eli "American Pipit".  Emme olleet kumpikaan nähneet koskaan kyseistä alalajia, joten oli luonnollista siirtyä aina ihanalle kaatopaikalle. Lintu ei kuitenkaan ollut enää "hanskassa", joten etsimiseksi meni. Aikamme kierrettyämme Mikael löysi linnun uudelleen keskeltä kaatopaikkaa. Tällä kertaa lintu suvaitsi näkyä myös meille ja varsin mainiosti. Saimme ihan rauhassa kuvailla lintua, kun se ruokaili maassa.

Buff-bellied Pipit eli tuhkakirvinen
Buff-bellied Pipit

Alalaji rubescens on alapuolelta kellanruskea ja tummat viirut ovat kapeita, mutta selviä. Selkäpuoli rusehtava. Rubescens:n pään kuviot eivät ole yhtä voimakkaista kuin ssp. japonicus:n. Lajin nokka on myös hento, verrattuna esim. vuorikirviseen.

Onnistuneen kuvaushetken jälkeen siirryimme syömään eväitä majataloon kunnon "tude-meiningillä". Siinä samalla selailin FB-päivityksiä kun silmiini pomppasi " UPDATE 19.10.2014 CVU Black-throated Green Warbler Poco d'Aqua"...Mitä hittoa...kamat kasaan ja taksi alle. Varsin sujuvasti saavuimme pelipaikalle ja hetken odottelun jälkeen alkoi kuulua hyvin korkeaa ja kirkasta Tsik-ääntä. Hetken odottelun jälkeen lintu ilmestyi latvustoon näkyville. Ihanainen wp-elis napsahti varsin toivotusta lajista. Havainto on Azoreiden viides ja wp:n seitsämäs!

Black-throated Green Warbler eli seetrikerttuli

Black-throated Green Warbler
Seetrikerttulin tunnistaa keltaisesta naamasta, jossa korvan peitinhöyhenet ovat oliivin vihreät. Linnun alapuoli on valkoinen, jossa on huomiota herättäviä mustia viiruja. Tänään havaittu lintu on nuori yksilö, jolloin alapuolen viirutus on heikompaa kuin aikuisella linnulla. Lajin selkäpuoli on oliivin vihreä. 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Ensi askeleet paremmasta jaksosta...

Aamu alkoi Fojo:sta. Olimme Sepon kanssa juuri päässeet polun alkuun kun huomasimme jo ensimmäisen Red-eyed Vireon eli punasilmävireon. Valitettavasti aamun valot olivat sen verran niukat, että kuvaamisesta ei tullut mitään. Jälleen jäi vireo kuvat ottamatta, mutta onneksi viime vuonna sain ihan kunnon kuvat vireosta. Matkalla valkoiselle talolle kuulimme, että Philadelphia Vireo oli juuri näyttäytynyt. Askeltahti kiihtyi turhaan, eikä tunnin odottelukaan tuonut lintua vieläkään näkyviin. Osaa tänävuonna kiertää aika kiitettävästi meikäläiset. 

Odottelu keskeytyi walkie talkien "pärähdykseen" Northern Shrike at Lighthouse Walley. Kamat kasaan ja tielle. Sinne päästyämme olikin jo taksi tulossa ja mahduin viimeisenä kyytiin. Siirtyminen tapahtui nopeasti ja paikalle päästyämme oli tilanne päällä. Lintu oli näkyvillä, mutta lenteli rauhattomasti. Ehdin muutaman ruudun ottaa karmivassa tuulessa ja näimpä kaikki kuvat ovat "pehmeitä". Pirullista, mutta lintu otti siivet alleen ja lähti nouseamaan rinnettä ylös, kadoten lopulta ylärinteeseen. 



Lintu on todennäköisesti borealis/sibiricus ryhmän edustaja. Mikäli yksilö jonakin päivänä määritetään borealikseksi on havainto wp ensimmäinen ja koko ryhmän kolmas. Silmiinpistävää oli linnun kupeiden ruskea "vipevöinti", käsisiiven valkoisen määrän vähäisyys ja pään kuviointi sekä selkäpuolen harmaan värityksen kallistuminen kohti ruskeaa. Käytännössä käsisiiven valkoista ei nähnyt muuten kuin linnun lentäessä. 

Paluumatkalla kävimme vielä Reservoirissa kuvaamassa keräkurmitsaa, joka on viihtynyt paikalla jo muutaman päivän. Lintu kyllä löytyi, mutta ei ollut kovin yhteistyöhaluinen. No muutama dokumenttikuva tuli napattua. Myös kapustarinta näkyi.



Kyseessä on nuori lintu. Nuorella linnulla on tummat isot peitinhöyhenet, joiden reunat ovat kellanruskeat. Lisäksi nuoren linnun rinnan ja kupeiden täplitys on selvempää kuin aikuisen talvipukuisen linnun. 

perjantai 17. lokakuuta 2014

Pohjalta on vain yksi suunta...

Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet lähinnä myrskyn merkeissä. Atlantti on pauhanut ihan kunnolla ja tällainen pienempi ihminen ei meinannut edes pahimmissa paikoissa enää pysyä pystyssä kamerarepun kanssakaan. Toisaalta oli aika makeeta seurata merenkäyntiä. Lintupuolella on sitten ollut vastaavasti hiljaista. 

Torstaina lähdettiin viimein Pico:n, koska paikka oli aina jäänyt välistä. Emme Sepon kanssa olleet koskaan aikaisemmin käyneet Pico:ssa. Yläosista löytyi mukavan näköisiä paikkoja, kaatuneiden puiden lomasta. Alaosa oli taas varsin mielenkiintoista paikallisen kataja-lajin vyöhykkeenä. Muutaman kerran sydän pompahti, kun pikkulintu smyygasi katajan alaosissa, mutta "yllättäen" kyseessä olikin mustapääkerttu.

Pico
Iltapäivällä tunnelma tiivistyi hetkellisesti, koska lentokentän alaosan puskissa oli havaittu mahdollinen Catharus-suvun rastas. Tilanne oli kasaan kuihtunut kun pääsimme pelipaikalle. Lintu oli havaittu vain kerran ja silloinkin vain varsin nopeasti. Jäimme kuitenkin passiin, koska suvun rastaat ovat tunnetusti melkoisia "smyygareita", joten lintu saattoi hyvinkin olla vielä tiheän pusikon alaosissa. Yllättäen uutta havaintoa ei enää päivän aikana syntynyt. 


Aamupäivällä oli laskeutunut keskiviikkona myrskyn vuoksi peruuntunut lento tuoden kaksi uutta suomalaista ornia saareen. Vastaavasti ensimmäiset poistuivat saaresta historiallisesti ilman elistä...

Illallisen jälkeen oli vuorossa Pierre-André Crochet:n Kazakstan esitys. Vakuuttavaa on hänen ja Eric Didner:n työskentely wp-pinnojen keräämisen suhteen. Herrat todella avaavat meille perässä kulkijoille uusia maailmoja. Vuonna 2013 oli Siperian vuoro ja nyt Kazakstan. Voi vain arvata, että jatkoa on tulossa vuonna 2015. Kazakstan vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta, mutta vasta useiden muiden wp-retkien jälkeen on tuollaisen retken aika. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä kunnon pitkä retki siten, että wp lajiston jälkeen lähtisi tutustumaan Aasian puolelta löytyviin lajeijin. Siellähän on jo retkeilty kohtuullisesti ja retkikertomukset ovat antaneet ymmärtää lajiston olevan erittäin mielenkiintoista. 

Tuolta niitä mustakiuruja ja muita mukavia lajeja löytyy...
Tänään aloitettiin aamu rastaspaikalta, mutta aika epätoivoiselta yrittäminen tuntui...siksi lähdimme uhmaamaan myrskyä Caldeirao:n eli sammuneen tulivuoren pohjalle. Ajattelimme, että tuuli ei ehkä sinne osuisi, mutta varsin nopeasti tämä olettamus osoittautui vääräksi. Välillä tuuli ihan mielettömästi. Ajatus oli löytää American Pipit-parvi, mutta löytämättä jäi. Onneksi muita lintuja näkyi varsin kivasti, kuten 3 White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirriä ja Pectoral Sandpiper eli palsasirri sekä Lapland Bunting eli lapinsirkku. Lisämaustetta toi noin kymmenen sorsan parvi, jossa oli kaksi varsin tummaa yksilöä. Paikalla on aika-ajoin tavattu ihan puhtaitakin nokisorsia eli American Black Duck:a.

Perinteiseen tapaan parvi lähti lentoon hyvissä ajoin, mutta Janne sai katsottua lintuja lennossa ja  kahdella linnulla siipipaneli näytti varsin mainiolta. Lopulta linnut laskeutuivat tulivuoren seinämälle, josta saimme niitä hetken ihmeteltyä...pirullista, kun ei pystynyt katsomaan lintuja kunnolla. Näin jäi jälleen wp elis saamatta. 

Caldeirao

Takana on viikko Corvolla ja saldona on +1 eli kohtuullisen niukkaa on ollut. Onneksi on vielä viikko edessä, joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Pakko täällä on joku mega lymyillä, pitää vaan jaksaa painaa. Varsinkin, kun pohjakosketus on tänään konkreettisesti koettu tulivuoren pohjalla.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Mustaa ja valkoista...

Aamu alkoi varsin tuulisena ja bonuksena saatiin ajoittaista sadetta. Ylös painettiin ja Cantinho Ribeira lähdettiin koluamaan kaikessa rauhassa. Tuuli ei oikeastaan haitannut lintujen havainnointia tai siis vähäisten lintujen havainnointia. Reilun kolmen tunnin koluaminen ei siis tuottanut mitään mainittavaa. Pikkuhiljaa lähdettiin kävelemään alatietä takaisinpäin ja Fojo:n piknic aluella nautittiin hetken huilista. Siinä rupatellessa walkie talkie pärähti kertoakseen, että Fojo:n valkoisella talolla olisi kaksi Red-eyed Vireota ja Philadelphia Vireo samassa puussa...aika vaatimatonta :-).

Sinne sitten lähdettiin kiipeämään ja ehdittiin nähdä kaksi Red-eyed Vireota, mutta Philadelphia jäi jälleen näkemättä. Valitettavasti vireot olivat sen verran kaukana, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Tilanteen teki hauskaksi taustalla laulanut pajulintu, joka on aina hyvä havis Azoreilla. Odottelukaan ei tuonut Philadelphiaa näkyville, joten päätimme lähteä kohti Pico:a. 

Matkalla saimme tiedon, että da Ponte:ssa oli jokin aika sitten havaittu Black-and-white Warbler eli kiipijäkerttuli. Laji oli minulle tuttu aikaisemmilta Azoreiden reissuilta, joten siirtyminen tapahtui levolliseen tahtiin. Paikalle saavuttuamme oli tilanne auki ja lintu kateissa. No jenkkipikkulinnut tekee sellaista "kierrosta"ja palaavat usein samoille paikoille kieroksen myötä. Näin kävi nytkin ja muutama nopea tilanne syntyi ja kamerat lauloivat. 

Black-and-white Warbler
Illallisen jälkeen vietettiin Petrin 700-katkaisujuhlia pohjoismaisella porukalla. Petri oli laittanut pöydän koreaksi ja juomaa riitti. Samassa yhteydessä lunastin vedonlöyntimme vuodelta 2012, jolloin olimme samalla porukalla Kap Verdellä. Minulla ja Petrillä lähestyivät seuraavat sataluvut wp-pinnoissa, jonka johdosta löimme vetoa, että häviäjä saa ostaa toiselle pullon. No näin kävi, että hävisin Petrille karkeat 2 tuntia, kun hän meni katkaisemaan 700 wp-pinnan rajapyykin Scarlet Tanagerilla ja minä vastaavasti 600- wp-pinnan rajapyykin Willetillä. Haluan vielä kerran onnitella Petriä upeasta saavutuksesta!

700&600

tiistai 14. lokakuuta 2014

Välipäiväksi meni...

Luvassa ollut myrsky jäi sellaisenaan tulematta, toki tuuli oli aamulla vielä navakkaa. Aamu aloitettiin taksin kyydissä ylös ja Da Ponte:n luona kyydistä ulos. Lähdimme tsekkaamaan Hannun ja Sepon kanssa Ripeiraa ylhältä alaspäin ja itselleni aivan uutta reittiä pitkin. Reitti olikin mitä mainioin, koska pysyimme pitkälti latvuston tasalla, jolloin havainnointi oli suorastaan leppoisaa. Reilun 3 tunnin kiertely ei tuottanut normaalista poikkeavia havaintoja. Hannu tosin näki nopeasti Red-eyed Vireo:n, josta onnistuin myöhästymään joitakin sekuntteja...jäi vuodari saamatta.

Iltapäiväksi suuntasimme Poco de Aqua:n alaosiin, josta löytyy upea hedelmäpuutarha. En ollut käynyt paikalla kuin kerran aikaisemmin ja pieni kutkutus oli jäänyt mestaan. Kun aikaa oli, päätettiin ottaa Sepon kanssa rauhallisesti koko Ripeira haltuun. Itse lähdin nousemaan Ripeiran koilisrinnettä ylöspäin, mistä löytyi varsin mainio polku. Tunnit kuluivat, mutta mustapääkerttuja, mustarastaita ja peippoja ihmeellisempää ei vaan löytynyt. 

Poco de Aqua
Poco de Aqua
Neljän aikoihin valuttiin sitten takaisin kylälle ja "palkittiin" itsemme kahviolla...en oikeastaan tiedä mistä hyvästä, mutta hyväksyttäköön tällä kertaa ilman isompia perusteluita. Maistui muuten pirun hyvältä tuo punainen donitsi :-)


Saaressa tavattiin tänään ainakin seuraavat jenkit; Wilson Snipe, Red-eyed Vireo, Northern Parula, Scarlet Tanager ja Rose-breasted Grosbeak. Kurppa, vireo ja tangara useammankin yksilön voimin. 

maanantai 13. lokakuuta 2014

Kevyttä komppausta

Aamu aloitettiin rauhassa, kuten olimme Sepon kanssa sopineet. Jäimme siis alas komppaamaan lentokentän seutuja ja tietenkin minulla oli kiinnostus päästä näkemään eilen löytynyt Common Yellowthroat eli naamiokerttuli. Toisaalta ajattelimme, että luvassa ollut myrsky voisi tuoda sadetta mukanaan, joten siksikin alhalla voisi olla parempi näkyvyys päivän aikana. Sadetta ei oikeastaan saatu sitten koko päivänä ja tuulikin alkoi nousta navakaksi vasta iltapäivän tunteina. 

Painelin siis suoraan kerttulipaikalle ja aloin odotella. Odottelu palkittiinkin kun naamiokerttuli näyttäytyi nopeasti. Lintu oli lajityypillisesti "smyyka" eli piilotteleva ja kuvaaminen tuntui varsin haastavalta, koska lintu liikkui hyvän matalalla tiheässä kasvustossa. Välillä lintu katosi pitkiksi ajoiksi ja sitten yht'äkkiä saatoi ilmestyä näkyville muutamaksi sekunniksi. Piti siis olla hereillä, jos meinasi kuvia saada. 
Common Yellowthroat 1kv koiras
Aikani vietettyäni päätin jatkaa matkaa ja tsekata alapellot huolellisesti. Erilaiset käet olivat mielessä, mutta tyhjyyttä oli vain tarjolla. Kevyen lounastauon jälkeen jatkoin kylän yläpuolisille pelloille ja tuli katsottua marjapuut aika tarkkaan, Baltimore Oriole mielessäni. Ei auttanut ja niinpä valuin vielä loppupäiväksi kerttulipaikalle. Yllättäen ei kerttulista havaintoa kuvista puhumattakaan.

Illallisen jälkeen majatalon pitäjä Kathy oli järjestänyt Peter Alfrey:lle yllätys 10-vuotisjuhlat. Peter saapui Corvolle 2005 ja hänen visiittinsä jälkeen kaukaisesta saaresta on tullut wp-listaajien kuumin paikka joka ikinen lokakuu. Hän näki ennätyksellisen paljon todella kovia jenkkejä tuolla ensimmäisellä visiitillä. Vuonna 2006 saapui sitten puolenkymmentä lintumiestä saareen ja seuraavana vuonna kaksi ensimmäistä suomalaistakin. Näistä vuosista lähtien tänne on tultu aina isoin odotuksin ja varsin monesti ne ovat myös täyttyneet wp:n ensimmäisillä havainnoilla. On hyvin mielenkiintoista arvuutella, mitä tulevina vuosina tulee tapahtumaan saaren suosion kanssa. On selvää, että tämä kaukainen saari on paras paikka wp:n alueella nähdä jenkkejä, mutta kuinka kauan saarella on annettavaa wp-listaajien kuumimmalle kärjelle. Oletan, että seuraavan kymmenen vuoden aikana saamme tähän vastauksen.

Juhlapöydän tarjoilut
Peter puhetta pitämässä


sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Kauden ekat warblerit

Aamu alkoi sateisissa tunnelmissa mutta siitä huolimatta päätimme uhmata kohtaloamme nousemalla ylös. Kohteeksi valokoitui Ribeira do Vinte, jossa viime vuonna vietin useammankin aamun. Paikka on hyvin poikkeuksellinen, koska sieltä löytyy muihin Riberoihin verrattuna isoja havupuita. Ehkäpä juuri siksi paikalta on löydetty Catharus-suvun rastaita. Juuri nämä oli minunkin mielessäni kun kipusimme tihkusateessa Sepon ja Jannen kanssa kohti Ribeiraa. 

Keli huononi jokaisella askeleella ja Ribeiran sisään päästyämme vastassa oli aika haastavat olosuhteet. Sumu ja sade tekivät havainnoinnista mielenkiintoista, mutta aina pitää yrittää. Homma ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja varsin märkinä poistuimme Ribeirasta ennen yhtätoista. 

Ribeiro do Vinte
Ribeiro do Vinte
Lounastimme alatiellä, samalla vaatteita kuivattaen, koska sade oli loppunut ja aurinko paistoi jälleen lämmittäen.  Olimme juuri lopettaneet lounastaukomme, kun alkoi walkie talkie rätistä....jotain oli jossain...no onneksi toisto tarkensi tilanteen...parula...at picnik area...sinne siis..Matkaa ei juuri kilometriä enempää ollut ja saavuimme paikalle kärkijoukoissa. Homma oli aika levällään ja lintu kateissa. Pienen atrappisoittelun jälkeen sopivannäköinen lintu lennähtikin lähipuuhun ja pääsin mukavasti tilanteeseen mukaan. Northern Parula eli tiaskerttuli avasi kauden 2014 kerttulien osalta. 

Northern Parula
Northen Parula
Tiaskerttuli on lajina varsin helppo tunnistaa hyvin omintakaisesta värituksestä johtuen. Valkoiset leveät siipijuovat näkyvät yleensä hyvin ja kurkun keltainen väritys on helposti havaittavissa. Lajin nokka on terävä ja vastaavasti pyrstö lyhyt. Kuvien lintu on 1kv. 

Loppupäivä menikin sujuvasti eilistä Philadelphia vireota eli kanadan vireota etsiessä. Lintu kyllä näkyi, mutta itse myöhästyin tilanteesta noin 30 sekunttia. Uutta tilaisuutta ei enää suotu vaikka joitakin tunteja tuli lajia etsittyä. Alkuillasta löytyi vielä Common Yellowthroat eli naamiokerttuli lentokentän läheisyydestä. Itse en siihen tänään panostanut, koska löysin sellaisen viime vuonna Corvolta sekä näin vielä toisenkin linnun viime vuotisen jaksoni aikana.

lauantai 11. lokakuuta 2014

"Henkilökohtainen välipäivä"

Aloitimme aamun mitä upeimmassa kelissä Poco do Aqua:sta. Paikka on yksi upeimmista ja yläpäästä alkaen saa "lasketella" mukavasti ripeiran rinnettä alas. Toki välillä on haastavia kohtia, mutta pääsääntöisesti kyseessä on helppokulkuinen repeira. Päätimme ottaa Jannen ja Sepon kanssa varsin rauhallisesti ja pysähdellä riittävästi, jotta voisimme tsekata linnut huolella. No eipä eteemme osunut mustapääkerttuja, peippoja, kanarianhemppoja ja lehtokurppaa ihmeempää.

Poco do Aqua
Noin puolessa välissä tapasimme tanskalaiset Jens:n ja Tom:n, jotka olivat tulossa ripeiraa ylöspäin. Huikasimme muutaman sanan ja toivotimme menestystä toisillemme. Emme olleet juurikaan päässeet eteenpäin, kun walkie talkie antoi kertoa, että philadelphia vireo at Poco do Aqua....mitä hittoa!! Pojat olivat sitten plokanneet liikkuvan linnun hieman meitä ylempää...no ei auttanut kipuaminen ja odottelu...lintu ei meinaan enää näyttäytynyt löytöpaikalta. Lopulta päätimme valua alaspäin. 

Keskitielle päästyämme, oli loppupäivän suunnitelmat aika levällään...lähdimme laahustamaan kohti Da Pontea ilman suurempia suunnitelmia. Lopulta ohitimme tyylikkäästi Ponten sillankin jatkaaksemme matkaa kohti kylää. Kohta alkoi walkie talkie sähistä...olimme väärällä puolella kuullaksemme, mistä nyt oli kyse...jotakin oli Fojossa...Toistopyynnön jälkeen päättelimme, että vireo oli nyt löytynyt uudelleen Fojosta...hetken pähkäilimme, että pitäiskö lähteä...no ei....

Olimme jotakuinkin jo kylässä, kun saimme kuulla, että todellakin vireo oli löytynyt uudelleen ja näkynyt vielä ihan hiton hienosti...just..."laiskuus" kostautui nyt varsin opettavaisella tavalla. Aina pitää lähteä - AINA! Pienen kahvitauon jälkeen lähdettiin vielä Sepon kanssa iltaretkelle lentokentän maastoihin. Tälläkertaa sendari palkitsi bobolink:lla. 

bobolink
Päivän aikana saaressa nähtiin jo mainittujen lisäksi ainakin 2-3 scarlet tanageria ja red-eye vireo. 

perjantai 10. lokakuuta 2014

Vihreä "paikko"

Varhaisten aamutoimien myötä olimme ajoissa lentokentällä odottamassa viimeisten lentojen lähtöä. Kentälle kokoontui kaiken kaikkiaan 15 lintumiestä, osa "paluumuuttajia" ja osa sitten uusia tulokkaita. Lennot sujuivat mutkitta ja Corvolle saavuttiin hieman jälkeen kymmenen. Tavarat tulivat nopeasti ja majoittumisessakaan ei turhaa aikailtu, varsinkaan kun kuulimme scarlet tanagerin olevan edelleen paikalla. Taksilla sitten ylös ja kohti pelipaikkaa. 

Varsin nopeasti palautui mieleen, mitä retkeily täällä taas tarkoittikaan. Kivimuureilla kiipeämistä ja hortensia puskien läpimenoa oli jälleen tarjolla. Ehkä viheliäintä tänään oli karhunvatukka kasvustot, jotka todella tarrautuivat "lihaan" kiinni. Reilun tunnin rämpimisen jälkeen päästiin pelipaikalle ja saimme iloksemme varmistuksen...lintu oli juuri äskön näkyvillä. 

Eipä ollut mikään ihme, että lintu olikin sitten seuraavat tunnit kadoksissa :-) No, lopulta ruotsalaiset blokkasivat linnun ja kohta jo koko odottava jengi palkittiin scarlet tanagerilla eli tulitangaralla. 

scarlet tanager


scarlet tanager
Kyseessä on kaiketi nuori koiraslintu, jonka erottaa syksyllä samanlaisesta summer tanagerista mm. pienemmästä nokasta ja tummista siivistä. Naaraat ja nuoret linnut saattavat olla varsin samanlaisia näiden kahden lajin kesken, mutta hyvissä olosuhteissa aina kuitenkin määritettävissä.

Saarella tavattiin päivän aikana myös spotted sandpiper, red-eye vireo, indigo bunting ja bobolink.

torstai 9. lokakuuta 2014

Satasia paukahteli siellä ja täällä...

Lyhyeksi jääneen yön saattelemina jatkoimme Sepon kanssa matkaamme Lissabonista Terceiralle ja sieltä edelleen Sao Miguelille. Lennot sujuivat moitteettomasti ja saavuimme Ponta Delgadan kentälle puolen päivän aikoihin. Auton vuokrauksen jälkeen huristelimme pelipaikalle kohtuullisen kovin odotuksin. Rannalla näytti olevan kahlaajia, mutta lupaavan alun jälkeen tilanne kuihtui kasaan...ei Willettiä...

Lisävahvistuksia saatiin seuraavalla koneella, kun paikalle saapui Corvolta bongaamaan lähteneitä tanskalaisia, brittejä ja yksi ruotsalainen sekä mr. Tarsiger. Koska tilanne oli levällään, päätimme hajaantuu etsimään lintua. Tunnit kuluivat ja mitään positiivista ei kuulunut. Paitsi se, että Corvolla oli alkanut vihdoin tapahtua, kun päivän aikana havaittiin red-eye vireo, rose-breasted grosbeak, indigo bunting ja scarlet tanager!

Neljän aikoihin olimme jälleen kokoontuneet puhdistamon luokse päivittelemään tilanteen surkeutta, kun yht'äkkiä äkkäsimme sopivan näköisen linnun lentävän kohti laavakiviä. Kiikarit silmille ja huutoa perään willet eli preeriaviklo

Hetken nautiskelun jälkeen lähdimme kuvaamaan päivän päätähteä, joka osoittautui varsin yhteistyökykyiseksi.

preeriaviklon tunnistaa mm. jykevästä nokasta ja
vihreän harmaista jykevistä jaloista

Lajityypillinen siiven alapeitinhöyhenten väritys ja kuviointi

Kuvaussession jälkeen piti soittaa virallinen onnittelusoitto Corvolle, jossa ystäväni Petri katkaisi tanagerilla 700:n ja vastavuoroisesti sain onnittelut takaisin 600:n katkaisusta. Aika historiallinen hetki, kun samana päivänä Bongariliiton puheenjohtaja ja päätoimittaja katkaisevat sataset!

kevyttä nautiskelua 4:n vuoden "urakan" päättymiseksi

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Odottavan aika on tunnetusti pitkä...

Sateen saattelemana oli tullut aika jälleen jättää Suomi hetkeksi ja painua aurinkoa tervehtimään Azoreille. Retkisuunnitelma noudattaa perinteistä kaavaa, Lissabonin kautta Terceiralle. Terceiran visiitti tosin tulee jäämään vain muutamien minuuttien pituiseksi, koska Sao Miguelilla paikallisena vielä tänään ollut willet eli preeriaviklo sai minun ja retkiseurani Sepon muuttamaan lentosuunnitelmia. Katsotaan onko lintu vielä huomennakin paikalla, jotta muutos toisi toivotun lopputuloksen.

Hauskaksi asian tekee se, että lajilla napsahtaisi 600 WP-pinnan rajapyykki. Pientä jännitystä on ollut siis liikkeellä viimeisten päivien aikana, kun olen seurannut linnun läsnäolon päivityksiä. Perjantaina jokatapauksessa sitten matka jatkuu Corvolle, jossa tulee vietettyä aina 24.10.2014 saakka. Vielä on ollut saarella sangen hiljaista, mutta toivottavasti tuulensuunnan muutos toisi säpinää saareen.

Pyrin päivittämään tulevina päivinä blogiani päivittäin, joten jos "jenkkien" perässä juokseminen kiinnostaa, niin kannattaa seurata täältä tapahtumia.


maanantai 18. elokuuta 2014

Säpinää merellä

Madeira 14.8

Aamiaisen jälkeen suuntasimme jälleen itään Pico Do Furado:n, joka on kohtuullisen pitkä ja kapea niemi. Paikka on perinteisesti ollut helppo paikka kanariankirviselle ja näin oli tälläkin kertaa.  Näimme reilun kahden tunnin aikana kymmenkunta lintua. 

Kanariankirvisen tunnistaa mm. selvästä vaaleasta silmäkulmajuovasta, ja muutenkin pään kuvioinnista. Lisäksi siiven keskimäiset peitinhöyhenet muodostavat selvän vaalean siipijuovan. Jalat näyttävät sijaitsevan takan, joka tekee linnun hapituksesta lajityypillisen. Kuvassa nuori lintu.

Paikalla vilisi myös sisiliskoja, joita oli sitten ihan pakko alkaa kuvaamaankin. Oletan, että havaitsin kaksi eri lajia tai ainakin ovat väritykseltään erilaisia. 



Lounaan jälkeen siirryimme jälleen Machico:n satamaan valmistautumaan viimeiselle meriretkelle. Valitettavasti tuuli oli yltynyt kohtuullisen kovaksi ja epäilyksemme retken kokonaan peruamisesta alkoivat voimistua. No onneksi näin ei lopulta käynyt, mutta etelän suuntaan meillä ei ollut mitään asiaa. Siispä uudelleen pohjoiseen. 

Vasemmalla hollantilainen Ruef Mulder, keskellä italialaiskolmikko ja siitä sitten eteenpäin Seppo, Janne, Kalle ja Jari

Reilun tunnin ajon jälkeen saimme seuraksemme noin 40 delfiinin parven. Kaverit leikkivät ihan tosissaan veneen vieressä useiden minuuttien ajan. Saimme seurata näytöstä kyllä paraatipaikalta :-)


Noin kahden tunnin ajon jälkeen saavuimme päivän "hot spot" pisteelle ja oli aika heittää chum veteen. Varsin nopeasti alkoi keltanokkaliitäjiä ja tyrskyliitäjiä pyöriä veneen ja mäskin ympärillä. Valot olivat kuvaamisen kannalta varsin haasteelliset, koska aurinko oli vain aika ajoin näkyvissä. Myös navakka tuuli sai meren "kiehumanaan", joka entisestään vaikeutti kuvaamista. 

Keltanokkaliitäjä

Keltanokkaliitäjä

Reilun tunnin odottelun jälkeen havaitsimme chum vanaa pitkin lähestyvän keijun. Tällä kertaa itsekin pääsin tilanteeseen kiinni ja lintu heittikin kunnon kierroksen ennen katoamistaan jälleen ulapalle. Lintu taittui madeirankeijuksi.

Madeirankeiju

Madeirankeijun tunnistaa yläperän vaaleasta laikusta, joka näyttää pituuttaan leveämmältä. Lisäksi pyrstö voi olla heikosti lovipäinen ja siiven yläpeitinhöyhenissä saattaa olla heikosti vaaleaa. Jalat eivät yllä pyrstön yli, kuten etelänkeijulla.

Madeirankeiju

Melko nopeasti keijun kadottua ulapalle löytyi viistäjä, joka tuli jälleen uskomatonta vauhtia meitä kohden. Nopeat kameran säätötarkistukset ja ei kun kuvaamaan. Hetken jälkeen tajusimme, että lintuja olikin kaksi ja kyseessä siis madeiranviistäjä. Siinä oli aika kiihkeä tunnelma, kun kamerat lauloivat sarjoja lintujen kieppuessa aivan veneen vieressä, kunnes yht'äkkiä vain katosivat ulapalle. 

Madeiranviistäjä. Huomaa hento nokka ja siiven alapeitinhöyhenien vaalean määrä


Illan viimeisen rundin aikana saimme vielä ihailla isoliitäjän sulavaa liitoa. Isoliitäjiä ei usein nähdä näillä retkillä, mutta meillä taisi olla hyvä onni mukana.

Isoliitäjä

Kaikenkaikkiaan näimme illan aikana noin 250 keltanokkaliitäjää, noin 40 tyrskyliitäjää, yhden isoliitäjän, kaksi madeiranviistäjää ja yhden madeirankeijun.