torstai 8. joulukuuta 2011

Kanariantasku

Jatkoimme siitä, mihin eilinen oli päättynyt eli aavikolle kävi tiemme heti aamutuimaan. Heti saavuttuamme Tindaya aavikolle alkoi tapahtua. Ensimmäiset hietakyyhkyt lähtivät auton edestä ja samalla paikalla näkyi myös muutama pikkukiurukin.

Lähdimme jatkamaan aavikkotietä eteenpäin ja ei mennyt kauankaan kun tiellä käveli komea lännen kaulustrappi. Itseasiassa paikalla oli yhteensä 4 lintua ja niitä todellä pääsi ( siis Janne ) kuvaamaan. Parhaimmillaan linnut ruokailivat muutaman kymmenen metrin päästä meitä.

Onnistuneen aavikkoreissun jälkeen lähdimme yrittämään viimeistä endeemien, kanariantaskua El Cotillosta. Komppailimme aktiivisesti kivimuureja, mutta isolepinkäistä parempaa ei näkynyt. Ei auttanut kuin lähteä kohti Barranco de La Torrea.

Paikka löytyi kivasti ja lähdimme kulkemaan kuivunutta joenuomaa eli Wadia. Paikka oli makean näköinen ja paikallinen hiirihaukka huuteli aivan päällämme. Emme varmaan ehtineet kulkea uomaa pitkin kuin vajaan kilometrin, kun Janne huomasi ensimmäisen taskun.

Asetuimme ihmettelemään koirastaskua wadin pohjalle ja siinä Jannen kuvaillessa huomasin, että paikalla oli itseasiassa kaksi koirasta ja yksi naaras. Tunnelma on varsin levollinen, koska viimeinen targetlaji oli nyt hanskassa. Siinä vaan istuttiin ja ihmeteltiin lintuja ja maailman menoa.

Taskujahdin jälkeen lähdimme vielä takaisin Catalina Garcian altaalle. Altaalla oli nyt hieman enemmän porukkaa ja tapasimme myös linnun löytäjätiimin. Ruotsalaisen Bosse Carlssonin kanssa tuli muutama sana vaihdettua tästä upeasta lajista.

Altaalla oli jälleen kivasti lintuja kurnuliejukanan lisäksi. Ruostesorsien lisäksi altaalla uiskenteli viiden tavin porukka. Tarkemmin katsottuna yksi linnuista ei ollutkaan meidän kotimainen tavimme vaan amerikanserkku eli naaraspukuinen sinisiipitavi. Lintua ihmetellessämme saimme kuulla, että altaalla oli näkynyt laji noin kuukausi sitten eli mitään löytökuittia ei tullut, mutta määrityksellisesti varsin mukava pala.

Lieterannalla kahlaili myös muutama kahlaaja ja yksi näytti varsin valkoperäsirrimäiseltä....lintu oli kaiketi nuori talvipukuinen valkoperäsirri, mutta täytyy vielä katsella Jannen kuvia lajin tunnistamiseksi.

Illan hämärtyessä lähdimme ruotsalaisten kanssa tarkistamaan pikkukorppikotkien ruokintapaikkaa. Paikalle päästyämme ensimmäinen korppikotka lensi majesteettimäisesti meidän yli. Hämärtyvässä illassa näimme yhteensä 4 pikkukorppikotkaa ja kaksi hiirihaukkaa.

Oli tullut aika hyvästellä ruotsalaiset ja jatkaa matkaa kohti lentokenttää. Kaikki sujui hyvin ja potkurikone toi meidät takaisin Teneriffalle puoli kymmenen maissa paikallista aikaa. Fuerteventurasta jäi todella hyvä maku - sinne todella voisi palata joskus kuvausmielessä. Lintuja oli paljon ja maisemat huikeat!

tiistai 6. joulukuuta 2011

Kur kur Kurnuliejukana

Herätyskello pärähti armottomasti klo 0530 ja ei auttanut kun pukea varusteet päälle. Hieman ennen seitsemää oltiinkin jo Teneriffan pohjoisella kentällä ja pian turvatarkastuksissa. Muodollisuuksien jälkeen kipusimme pieneen potkurikoneeseen, joka vei meidät Gran Canarian kautta määränpäähän Fuerttefentuuralle.

Kone saapui ajallaan ja pian olimme vuokraamassa autoa. Ajattelimme pelata varman päälle ja ottaa nelivetomaasturin, mutta ei sellaista enää ollut tarjolla. Siis oli tyytyminen Opel Corsaan, joka osoittautui muuten loistavaksi autoksi.

Nuottiemme mukaan teimme pikapysähdyksen Barranco de Rio Capraksessa. Paikalla ei näkynyt etsimäämme kanariantaskua, mutta allekirjoittaneelle kuitenkin hietakyyhkyt edustivat uutta lajia. Paikalla oli myös kolme isolepinkäistä, joiden äänimaailma on kyllä aivan uskomaton.

Jatkoimme matkaamme Catalina Garcian altaalle, joka löytyikin aika kivuttomasti. Altaassa uiskenteli 13 ruostesorsaa ja rannalla kahlaili pitkäjalkoja. Pian huomasimme altaan kulmassa naamioituneen valokuvaajan ja aloimme tarkkailla, että mitäs tämä kuvaaja oikein kuvasi. Kauan ei tarvinnut ihmetellä miehen puuhia, kun kaislikon reunassa seikkaili sinivihreä lintu. WP alueen 37 kurnuliejukana oli siis edelleen eilisellä löytöpaikalla.

Siirryimme lähemmäs kuvaajaa, joka ottikin meidät iloisesti vastaan. Hän oli tullut Lancarotelta bongaamaan lajia. Hetken jutustelun jälkeen asetuimme paikoillemme ja noin puolentunnin odottelun jälkeen lintu tuli jälleen aivan avoimesti esille. Siinä Jannen ja espanjalaisen kamerat lauloivat. No onneksi Janne lupasi luovuttaa kuviaan tänne liitettäväksi.

Laji on siis Afrikkalainen rantakanalaji ja mielettömän kova harvinaisuus Euroopassa. Todennäköisesti alle 20 lintumiestä Euroopasta on havainnut lajin WP rajojen sisäpuolella. Kyllä siinä nyt suomipojat saivat sellaisen itsenäisyyspäivälahjan että ei paremmasta väliä!

Altaan rantapusikoissa pyöri myös useita pikkupensaskerttuja, joita oli kiva katsella ja kuunnella. Onhan kyseessä potentiaalinen laji myös Suomelle. Taivaalta yhytimme vanhan pikkukorppikotkankin.

Onnistuneen bongauksen jälkeen jatkoimme matkaa Los Molinokseen. Pienen vuohifarmiseikkailun jälkeen löytyi oikea tiekin ja pääsimme patoaltaalle. Matkalla olimme jo nähneet 4 hietakyyhkyä. Altaalla polski reilun sadan ruostesorsan parvi sekä kaksi kotoista haapanaa. Tarkkailupaikan ympärillä pyöri sadan aavikkotulkun parvi ja näkyipä ensimmäiset pikkukiurutkin.

Allastarkkailun jälkeen lähdimme seikkailemaan aavikkoteille. Yllättävän hyvin Corsa pärjäsi ja oikeastaan kovin syvälle aavikolle emme edes ehtineet, kun lännenkaulustrappi löytyi aivan tien vierestä. Janne pääsi kuvaamaan hienosti iltavalossa tätä saaren toista kohdelajia.

Päätimme vielä yrittää saaren endeemilajia, kanariantaskua El Cotillosta. Ilta alkoi vaan painaa päälle ja aurinko laskea. Ennen hämärää kuitenkin havaitsimme 3 iltalennolla ollutta aavikkojuoksijaa.

Yhteenvetona voi todeta, että päivämme oli aivan mieletön. Itse sain 6 uutta lajia ja tietenkin arvokaimpana kurnuliejukanan. Myös maisemat olivat aivan mielettömät. Saari on todellakin erillainan kuin Teneriffa tai La Gomera, koska käytännössä saari on yhtä hiekka / sora aavikkoa. Useasti tulikin mieleen keväinen retkeni Israeliin, jossa luonto näytti hyvin samanlaiselta kuin täällä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

La Gomera

Eilisen jälkeen päätimme nukkua pitkään ja näin pääsimme retkelle vasta kymmenen jälkeen. Matkasimme kohti etelää Teneriffan itäpuolen moottoritietä. Ennen päivän pääkohdetta kävimme tarkistamassa El Frailen altaan. Allas kyllä löytyi, mutta sitä ei päässyt tarkistamaan enää mistään, koska sen ympärille oli rakennettu mukava 5m korkuinen verkkoaita. No kävelymatka toi mukavia haviksia mm. 3 isolepinkäistä alalaji koenigen, ensimmäiset pensasvarpuset ja runsaasti kanariankirvisiä.

Allassekoilun jälkeen matkasimme Los Gristianokseen, josta lähtisi laiva La Gomeran saareen. Liput saatiin helposti hankittua ja klo 1400 lähti laiva kohti La Gomeraa. Heti satamasta päästyämme näkyi jo ensimmäiset valaat. Kyllä nuo merinisäkkäät ovat aika makeita otuksia. Neljänkymmenen minuutin aikana näkyi useita valaita, mutta meidän tiedot ja taidot eivät riittäneet lajimääritykseen.

Rantauduttuamme päätimme leikkiä hetken turisteja. Menimme ensimmäiseen torikuppilaan ja eikun olutta pöytään. Siinä sitten istuskeltiin auringossa pari tuntia ihmetellen paikallisen moottoripyöräjengin touhuja. Lopulta lähdimme kulkemaan takaisin satamaan.

Satamaan päästyämme Janne hiffasi ilmasta kiitäjiä ja pian katsoimme yhteensä 26 madeirankiitäjää. Kyseessä oli meille molemmille uusi laji ja tietty hymy levisi kasvoillemme. Joukossa pyöri myös kotoinen haarapääsky. Kiitäjien lisäksi näimme satamasta arabihaukan.

Paluumatkalla jatkoimme tiukkaa meren tarkkailua, mutta kääpiöliitäjää ei vaan osunut silmiimme. No tällaista tää välillä on, kaikki ei vaan voi onnistua.

Illallisemme keskeytti aivan mahtava viesti Suomesta. Fuerteventuralla oli löytynyt todennäköinen kurnuliejukana, joka on todella kova Afrikkalainen laji. Onneksemme olimme muutenkin lentävässä huomenna Fuertteventturalle,mutta nyt retki sai ihan uuden ulottuvuuden...

Kohti huippua

Aamiaisen jälkeen lähdimme kipuamaan kohti Espanjan korkeinta vuotta, El Teideä. Tie mutkitteli kauniiden vuoristokylien lävitse ja koska olimme hyvissä ajoin liikenteessä, ei tiellä juuri muita näkynytkään. Juuri ennen pilvirajaa tie lähti kulkemaan läpi hulppean kanarianmäntymetsän. Puut olivat todellakin jotain muuta, kuin meidän tehometsien männyt. Yksittäiset puut kohosivat varmasti yli 50m korkeuteen.

Pilviraja saavutettiin n. 1800m korkeudessa, jonka jälkeen aurinko paistoi ihan kiitettävästi. Myös maisemat muuttuivat kauniin karuksi laavakivitasangoksi. Yksittäisiä vuoren piikkejä kohosi sieltä täältä, mutta yksi oli ylitse muiden. El Teide, joka kohoaa 3800 m korkeuteen oli suomipojalle ihan pysäyttävä näky kauniissa aamuauringossa. Muutenkin tuli mieleen Aritzonan spakettilänkkäreiden maisemat.

Jatkoimme matkaa läpi laavakivitasankojen kohti ensimmäistä lintupaikkaa Las Lajaksen leirintäaluetta. Heti saavuttuamme paikalle, käpytikka (paikallista alalajia) pariskunta toivotti meidät tervetulleiksi. Myös kanarianhemppoja oli siellä täällä. Pienen etsiskelyn jälkeen myös Kanarianpeippo löytyi, vieläpä komea sininen koiras. Lopulta lintuja oli parhaimmillaan nähtävissä kaksi koirasta ja yksi naaras. Kyllä koiras oli aika mielettömän näköinen, sinisessä höyhenpuvussa. Näin kuittaantui ensimmäinen päivän kohdelajeista.

Siitä jatkoimme sitten matkaa Vilaflourin kylään, josta löytyikin helposti kanariankirvinen. Kivinen oli kivasti nähtävillä ja tuntomerkkejä sai nyt ihmetellä ihan kunnolla. Tämän jälkeen menimme ansaitulle kahville mahtavan vuoristokahvilaan.

Kahvien jälkeen lähdimme jälleen kyyhkysjahtiin, tälläkertaa Erjokseen. Jälleen kerran paikalle pääseminen ei ollutkaan ihan pikkujuttu, mutta lopulta oikea polku löytyi. Edessä oli 5km kävely upean laakerimetsän lävitse. Päästyämme näköalapaikalle alkoi hillitön staijaus vastapuolen laakerimetsän. Aika nopeasti ensimmäinen palmankyyhky löytyikin lentämistä ja lopulta näimme minimissään 7 eri lintua. Hämärtyvässä illassa lähdimme paluumatkalle. Sumu nousi vuorenrinteitä ylös ja viimeiset kilometrit kuljimme sumuista ja hämyistä laakerimetsäpolkua pitkin kohti Erjoksen kylää. Autoon päästyämme olimme väsyneitä, mutta varsin tyytyväisiä, koska viimeinen Teneriffan endeemien oli tullut hoidettua. :-)

lauantai 3. joulukuuta 2011

Kyyhkysjahtia

Heräsimme seitsemän aikoihin pimeään aamuun. Nopea varusteiden pakkaaminen ja sitten runsaalle aamiaiselle. Kahdeksan aikoihin olimme valmiit starttaamaan ensimmäiselle kunnon retkelle. Pienen sekoiluun jälkeen löysimme TF 5 tielle, joka veisi suoraan aamun aloituspaikalle. Playa del Socorron näköalapaikka löytyikin helposti ja pääsimme aloittamaan kyyhkysjahdin. Päivän kohdelajiksi olimme valinneet palmankyyhkyn.

Paikka oli aivan rannassa ja näköalapaikan vierestä kohosi komea kalliorinne. Kuulemma paikka oli varma kyyhkymesta, mutta vaikka kuinka selasimme rinnettä, ei kyyhkyistä näkynyt vilaustakaan. Sen sijaan paikalla partioi komea arabihaukka pariskunta ja muutama tuulihaukka. Todennäköisesti hauskat pitivät huolen, ettei paikalla näkynyt petolintujen "paisteja".

Toisaalta oli makeeta seurata arabihaukkojen partiointia, olihan kyseessä minulle uusi laji :-). Lisäksi paikalla näkyi muutama kanarianhemppo, joka oli myös minulle uusi laji. Valitettavasti linnut eivät olleet kuvausetäisyydellä.

Aikamme staijattuamme, päätimme siirtyä seuraavaan kyyhkyspaikkaan Icod el Altoon. Paikalle ei ihan noin vaan tietä meinannut löytyä, mutta aivan hämmästyttävällä tuurilla löysimme tien läpi rinnekaupungin. Rehellisesti meinasi välillä loppua usko auton kyvystä nousta kapeita ja jyrkkiä teitä ylös. Onneksemme auto kesti tiukat nousut vaikka revitin sitä säälimättömästi ykkösvaihteella.

Paikalle päästyämme aloimme ihmetellä aina vaan ylöspäin kohoavia vuoria. Näköalapaikain päällä partioi tuulihaukkapariskunta, mutta tunnin staijauksella ei palmankyyhkystä ollut näkynyt vilaustakaan. Oli siis aika istahtaa kahville turistikahvilaan.

Kahvien jälkeen päätimme siirtyä Gruz Santan makeanveden altaalle. Paikka löytyi nyt helposti ja lintuja alkoi näkyä heti varsin mukavasti. Erityisesti altaan ympäröivät viljelyspläntit kuhisivat lintuja. Ei tarvinnut kahta kertaa kehottaa kaivamaan esiin kuvauskaluston. Pääsimme kuvaamaan kanarianhemppoja, kanariantiltaltteja ja samettipääkerttuja. Allekirjoittaneen kuvaukset keskeytti iloisesti ääntelevä afrikansinitiainen, joka oli tietysti uusi laji minulle. Lintu olikin kivasti kuvattavissa ja kamerat lauloivat...

Aktiivisen kuvaussession jälkeen alkoi kuvien läpikäynti...mutta miksi minun kuvat olivat pehmeitä....nopealla testailulla asia ei selkiytynyt. Tilanne oli varsin karu, kamera teki suttuista jälkeä, vaikka Rajalan pojat olivat sitä edellisellä viikolla juuri viritelleet. Tilanne ei kyllä naurattanut ja jos en saa sitä huomenna "kotikonstein" korjattua, pitänee soittaa maanantaina Suomeen.

Vaikka kamera teki suttuista jälkeä, ei auttanut pysähtyä vaan päätimme lähteä vielä ylöspäin kohti sumuisia vuoria. Tiet olivat aidosti todella jyrkkiä ja kapeita. Auto huusi " hoosiannaa" kivutessa aina vaan ylöspäin. Kohtuullisen kovan yrittämisen jälkeen löysimme hyvännäköiseen paikan kyyhkysjahdillemme.

Staijasimme sumussa vuorenrinteitä kiihkeästi ja näimmekin n.25 kanariankyyhkyä, mutta ei vieläkään vilaustakaan päivän etsintäkuulutetusta. Lopulta lähdimme laskeutumaan alas, mutta olimme päättäneet vielä yrittää palmankyyhkyn Icod el Altosta. Nyt oikea tie löytyikin helposti ja päätimme olla paikalla pimeään saakka. Aktiivinen rinteen katselu ei tuottanut tulosta, vain muutama kanariankyyhky tuli nähtyä. Pimeän tullen oli pakko lopettaa...joskos kyyhky hoituisi La Comeran saarelta....

perjantai 2. joulukuuta 2011

Kohti suotuisimpia lintumaita

Monen hiljaisen kuukauden jälkeen pääsin taas tositoimiin. Tällä kertaa kone oli valjastettu viemään minut ja Janne Kilpimaan Canarian saarille. Luvassa olisi tiukkaa endeemien haeskelua ja kuvausta useammalla saarella.

Aikamoisen sähläilyn jälkeen olimme koneessa ja oli aika ihanaa jättää sateinen ja pimeä Suomi seläntaakse. Lennon aikana kävimme vielä viimeisiä nuotituksia lävitse ja yritimme hieman myös nukkua. Siitä ei kyllä oikein tullut mitään.

Saavuimme etuajassa Teneriffan eteläiselle kentälle ja vastassa oli kiva +25 astetta ja navakka länsituuli. Juuri tuulen vuoksi ei ilma tuntunut kyllä noin lämpimältä, mutta emme valittaneet ;-). Laukut tulivat nopeasti ja siirryimme kahvien jälkeen jonottamaan autoamme. Siinä sitten turhautui yli tunti, mutta kaikki meni lopulta hyvin ja ei kun baanalle.

Koska valoisaa oli enää muutama tunti jäljellä päätimme käyttää moottoritietä hyväksemme päästäksemme nopeasti pohjoiseen. Matka taittuikin kivasti muutamaa tietyömaata lukuunottamatta. Ajaessamme pohjoiseen tuli hyvin ilmi, saaren luonnon suuri eroavaisuus etelän ja pohjoisen välillä. Etelä oli kuivaa ja suorastaan tylsän näköisiä hiekkakukuloita, mutta mitä pohjoisemmaksi tulimme alkoi luonto olla ihanan vihreää.

Saavuimme kolmen aikoihin Las Mercedeksen laakerimetsikköön. Ajatuksemme oli ajautua syvälle metsään, mutta ennakkonuotituksen mukaan menimme kuitenkin picnic paikalle. Heti autosta päästyämme kuului "räjähtävä" laulunsäe ja näin hoitui ensimmäinen wp pinna,kun kanariantiltaltti lauleskeli aivan vieressä. Sitten vaan laittelimme kaluston kuntoon ja lähdimme rauhallisesti etenemään kohti picnic paikkaa. Valitettavasti paikalla oli kuitenkin retkeilijöitä, joten kohdelaji ei ollut suotuisasti näkösältä.

Aloimme haravoimaan aluetta ja nopeasti huomasin lehahtavan kyyhkylinnunn lähipuussa. Onneksi lintu jäi paikalle ja myös Janne pääsi kuittaaman hyvän wp pinnan. Kyseessä oli siis kanariankyyhky. Valitettavasti laakerimetsä on sen verran hämärä paikka, että kuvaaminen ei onistunut :-(

Paikalla havaitsimme myös paikallisen mustarastaan, peipon, tuulihaukan ja hippiäisen, jotka kaikki ovat saarella hieman erinnäköisiä mitä kotisuomen lajitoverit.

Pimeän tullen saavuimme hotelliin. Huomenna jatketaan!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Tuplahylsyt

Näin se vaan joskus menee, että homma ei oikein luonnistu...

Kaikki alkoi siitä, että Suomen ilmatilassa käväisi 27 kotimaisen kurjen poppoossa myös vieras jenkkilästä. Kyseessä oli siis Suomen ensimmäinen Hietakurki, joka siis pesii Pohjois-Amerikassa ja hyvin kaukana idässä....nyt kuitenkin tällainen kaukomaiden vieras oli lyöttäytynyt meikäläisten kurkien matkaan ja havaittiin maanantai illalla Helsingin ja Kirkkonummen välisellä alueella useammasta pisteestä. Vaikka lintu oli hoidettavana vain muutaman tunnin parven jatkaessa kokoajan muuttolentoaan, ehti yllättävän moni bongari sijoittumaan parven reitille.

Itselläni ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia ehtiä paikalle ja seurasin vain muiden riemua megararin hoitamisesta - onnittelut vain kaikille!

No tilanne ei kuitenkaan ollut vielä ohi vaan lintu arvailujen mukaisesti löytyi tiistaina Virosta....ensimmäiset suomalaiset ornit hoitivat linnun jo keskiviikkona wp pinnaksi, koska laji on havaittu aikaisemmin vain 6 kertaa läntisellä palearktisella alueella. Kovasta hoidosta oli siis kyse. Suomalaisornien hoidot jatkuivat vielä torstaina ja perjantaina. Lintu kuitenkin lähti perjantaina "yöpymään" tuntia aikaisemmin mitä se oli tehnyt aikaisempina päivinä.

Olimme sopineet perjantain aikana, että menemme lahden toiselle puolelle lauantai aamuna. Aamuyön aikana Janne Aalto ja Sampsa Cairenius saapuivat Parikkalasta Helsinkiin ja minä yhdessä Janne Kilpimaan kanssa Turku-Salo akselilta...treffit oli sovittu 7 jälkeen länsi-satamaan. Satama alueella sitten siirryimme yhteen autoon ja ajoimme sisälle lauttaan. Tukevan aamiaisen aikana alkoi hieman jo huoli painaa, koska linnut olivat yleensä saapuneet ruokailemaan sänkipellolle ennen puolta kymmentä....Selvittelin laivalta tilannetta ja tilanne vain kärjistyi entisestään...kurkia oli saapunut vain kourallinen...

No laiva saapui ajallaan ja me ajoimme nopeasti läpi Tallinnan pelipaikalle...Paikalla päivysti sopimuksen mukaisesti Olavi Kemppainen, mutta tilanne ei ollut mitenkään parantunut. Linnut olivat siirtyneet jonnekin muualle. Nopean palaverin jälkeen 4 suomalaista autokuntaa päätti hajaantua ja etsiä kurkia sopivista paikoista.

Aluksi me kiersimme lähipeltoja ja kurkia kyllä havaitsimme, mutta emme hakemaamme...iltapäivän aikana päätimme vielä jatkaa etsintöjä aina Haapsaluun saakka, jossa otimme yöpymään saapuvat kurjet vastaan. Valitettavasti emme voineet viedä tätä vastaanottoa loppuun saakka, koska lauttamme lähti Tallinnasta 2100.

Vaikka hylsy tulikin, ei Viron keikka nyt ihan linnuton ollut. Näimme päivän aikana n. 1600 kurkea, yhden pikkukiljukotkan ja yhden nuoren sirosuon. Yleisvaikutelmaksi jäi, että voisihan tuolla Virossakin käydä joskus ihan sponderetkelläkin.

Lauantain meininki jatkui sitten sunnuntaina, kun päätin lähteä bongaamaan Paimioon pikkukultarintaa...paikalle saapuessani, lintu oli juuri minuutti sitten näyttäytynyt. No jäin etsimään lintua muiden kanssa ja 5 tunnin etsinnän aikana en nähdyt kertaakaan varmasti ko lajia. Muutamaan otteeseen kuulin suht,sopivaa ääntä ja näin vilaukselta sopivan oloisen linnun....mutta kuten sanoin, mitään varmaa en pystynyt linnusta sanomaan - siis viikonlopun toinen hylsy napsahti!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Yllätysvieras Keski-Aasiasta

Syyskuu alkoi kyllä todellisella "tajunnan järisyttäjällä", kun alkuillasta tuli tieto Nakkilasta löytyneestä Punapyrstölepinkäisestä. Itselleni tilanne oli erityisen haastava, koska ilta oli vahvasti merkattu työasioihin ja olin juuri avannut Leader toimintaryhmä Ykkösakselin hallituksen kokouksen, kun huomasin kaverini soittavan. Kuittasin tyynesti vain, että ei pysty nyt vastaamaan - soitan myöhemmin. Soiton syy paljastui lähes samantien - lintutiedotuksen tekstiviesti kertoi karua kieltä.

Suomen 6 ja toinen bongattavissa oleva punapyrstölepinkäinen oli löytynyt Nakkilan Leistijärveltä. Löytäjä oli vielä kaverini Sami Luoma, joka asuu aivan löytöpaikan vieressä. Jälleen kerran Luoma osoitti kovan lintumiehen kyvyt löytämällä järisyttävän harvinaisen lajin - Isot onnittelut Samille!

Itselläni ei ollut muuta mahdollisuutta, kun vetää hallituksen kokous ripeästi, koska varapuheenjohtaja oli estynyt osallistumaan kokoukseen. Kokous saatiinkin mallikkaasti päätökseen klo 1900, jonka jälkeen hyppäsin autoon ja ajoin kohti Saloa hakeakseni kaukoputken ja kiikarit. Matkalla soitin Jani Laakoselle, että hyppää kyytiin - tarvitsen kartanlukijaa....Jani olikin valmiina pihassani 1920. Nopea kalustonnouto ja matkaan. Matkalla pohdimme parasta reittiä, koska ilta alkoi hiljalleen kääntyä kohti yötä.

Matka kuitenkin sujui kiitettävästi ja pelipaikalle saavuimme 2100 aikoihin....onneksi viimeiset vielä pitivät lintua putkessa ja sain suoraan juosta katsomaan lintua. Tunne oli melkoinen, kun lintu oli vielä kauniisti katsottavana laskevassa aurongonvalossa. Lopulta sain katsoa lintua useamman minuutin ennen sen siitymistä peltotien vasemmalle puolelle.

Lintu oli minulle siis elis numeroa 371 ja todellinen paikko! Lisäksi sain siitä hyvän WP pinnan, koska laji on itäinen ja vaikeasti bongattava.

Kuvia linnusta löytyy tästä linkistä
http://vvvv.tarsiger.com/home/index.php?lang=fin

maanantai 8. elokuuta 2011

Utö 5-7.8.2011

Heinäkuun helteiden myötä myös lintumaailma oli siirtynyt hiljalleen syyskauteen. Aikuisten arktisten kahlaajien muutto oli käynnistynyt jo heinäkuun alussa ja kuun vaihteen tienoilla muuttojoukkoihin liittyivät hiljalleen myös nuoret linnut. Itselläni halu päästä kuvaamaan kahlaajia kasvoi päiväpäivältä. Päätimme lähteä avaamaan syyskauden Suomen eteläisimmälle ympärivuotisesti asutetulle saarelle Länsi-Turunmaan Utö:n. Retkiseuran muodostivat Parikkalassa asustelevat Hanna ja Janne Aalto sekä turkulainen Jani Laaksonen. Menomatka taittui leppoisasti Eivorilla ja helteiseen saareen saavuimme hieman ennen puoltayötä.

Lauantai 6.8.2011

Herätyskello herätti armottomasti klo 0500. Nopean aamiaisen jälkeen kipusimme kukin vuorollaan majakalle merta ihmettelemään. Meno merellä oli varsin rauhallista, muutamaa ruokkiparvea lukuunottamatta. Tunnelma oli muutenkin hyvin kesäinen, koska lämpötila nousi nopeasti + 20 tienoille eikä voimakas lounaistuulikaan tunnelmaa viilentänyt.

Janne staijaa "tyhjää" merta
Koska merellä ei oikein tapahtunut mitään, päätimme lähteä tutustumaan saareen. Saaren arvomaailmasta kertoo hieman alla oleva kyltti.


Kuvaajan kevyt kenttävarustus

Aamupäivän hetkellisen sateen jälkeen kylältä löytyi jo viikon paikallisena ollut töyhtökiuru. Laji ei ole kauhean arka, mutta kuvaamiseen tulee suhtautua nöyrästi...ryömimällä lintu päästi kuvaajat riittävän lähelle ja muutenkin matala asento antoi mielestäni mukavan kuvakulman kuvaamiseen. Vasemman puoleinen ryömijä tottelee nimeä Kari Kaunisto ja oikealla allekirjoittanut.




Töyhtökiuru, 6.8.2011 Utö

Töyhtökiuru, 6.8.2011 Utö
Töyhtökiurukuvauksen jälkeen päätin lähteä saunalahdelle katsomaan pesiviä mustakurkku-uikkuja. Saarella pesii tänävuonna 3 paria uikkuja ja niiden poikaset alkavat olla tässä vaiheessa kesää jo isoja. Uikut löytyivät helposti, mutta varomattomasti liikkuva kuvaaja sai ne siirtymään suojaisasta lahdesta hieman ulommas merelle. Jäin kuitenkin odottamaan paikoilleni, jos vaikka uikut hyväksyisivät tunkeilijan. Tunnin odottelun jälkeen aikuiset linnut alkoivat uskaltaa kalastella hieman jo lähempänä rantaa, mutta varsinaiseen kuvausetäisyyteen ne eivät tulleet.

Aikuinen tuo kalaa poikaselle

Poikanen kerjää ruokaa aikuiselta "roikkumalla" selässä
Saunalahden rannoilla partioi myös useampi nuori tuulihaukka. Linnut leijailivat lounaistuulessa tarkkaillen rantavyöhykettä. Parhaimmillaan lintuja oli 6 ja jokunen onnistui saada myös myyräpaistia. Aikani lintujen touhuja tarkkailtuani lähdin varovasti lähetymään niitä. Linnut eivät olleet mielettömän arkoja vaan keskittyivät tiukasti myyräjahtiin. Konttasin kuvausetäisyydelle. Hetkittäin yksittäinen lintu leijaili aivan viereen. Pulssi kohoten aloin kuvaamaan lintuja, tiedostaen tilanteen ainutlaatuisuuden. Tohkeissani kuvasin varmasti yli 200 ruutua, mutta tarkistamatta kertaakaan kameran asetuksia. Lopulta lintujen siirtyessä etäämmäs, tarkistin saaliin. Pettymys oli aika armoton, kun huomasin, että olin työskennellyt kokoajan väärillä asetuksilla.....Alla kuitenkin muutama ruutu.

Nuori tuulihaukka, 6.8.2011 Utö

Nuori tuulihaukka 6.8.2011 Utö
Saunalahden jälkeen päätin hakea majoituksesta piilokojuni ja lähteä valmistelemaan illan kahlaajakuvausta. Saaren itäranta on paras paikka niiden kuvaamiseen ja iltavalo antaa mukavan värimaailman itärannalle. Mukanani ollut tuolikoju on helppo pystyttää ja valmistelut olivat nopeasti ohitse. Oli aika siirtyä päivälliselle.

Saarinäkymä idästäpäin

Kojuni itärannalla

Näkymä kojun sisältä
Kuuden aikoihin lähdimme majapaikasta siirrytään Hannan kanssa kojuuni. Ilta oli mitä kaunein, tuulen ollessa hieman laantunut. Ranta oli tyhjä, mutta päätimme kuitenkin jäädä kytikselle.  Ensimmäisen tunnin aikana ei tapahtunut yhtään mitään, mikä sinällään ei ole uutta. Ranta-alueella kuitenkin kuuluin kahlaajien ääniä, joten tiesimme mahdollisuuksia olevan. Lopulta yksinäinen tylli uskaltautui laskeutua rannalle. Olimme aivan hiljaa ja annoimme linnun rauhoittua. Lopulta aloimme kuvaamaan, kun lintu alkoi ruokailla rauhallisesti. Kuvaillessamme tylliä rannalle laskeutui lisää kahlaajia. Tulijat olivat liroja. Pikkuhiljaa rannalle alkoi tulla lisääkin tyllejä sekä lopulta myös suosirrejä ja valkovikloja. 

Linnut ruokailivat rauhallisesti noin 10 metrin päästä meitä ja saimme kuvailla niitä mainiossa iltavalossa.  Välillä ne pelästyivät jotakin, mutta lyhyen lentopyrähdyksen jälkeen ne palasivat aina uudelleen ja uudelleen kuvattavaksi. Aivan huomaamatta kuvasin noin 400 ruutua, lähinnä tylliä ja suosirrejä.

Aikuinen suosirri


Nuori suosirri

Tylli
Muistikortin näyttäessä melkein täyttä, päätin hieman hiljentää kuvaamistahtia. Rauhoittuminen kannattikin, koska illan hämärtyessä kojun eteen lennähti taivaanvuohi. Aluksi lintu tarkkaili rannan tunnelmaa, mutta lopulta uskaltautui aloittamaan ruokailun. 

Taivaanvuohi

Kaiken kaikkiaan kojussa vietetyt tunnit olivat varsin antoisia, koska pääsin kuvaamaan kahlaajia lämpimässä iltavalossa lähietäisyydeltä. Lajikirjo oli juuri sopiva yhteen iltaan. Nyt pystyi keskittymään ja hakemaan oikeita asetuksia ja valoja kuvaukseen.

Sunnuntai 7.8.2011

Aamulla kipusimme jälleen majakalle merta ihmettelemään. Meno oli eilisen kaltainen. Tuuli oli kääntynyt lounaistuuleksi ja samalla laantunut. Ilma oli edelleen helteinen ja aamu 8 aikoihin pärjäsi hyvin t-paidalla.

Koska merellä ei mennyt mitään, päätimme hajaantua saareen. Itse lähdin Hannan kanssa kojulle katsomaan olisiko rannalla kahlaajia. Matkalla läpi kylän huomasimme haarapääskyn istuvan kuvauksellisesti. Eilisestä möhläilystä oppineena tarkistin asetuksen ennen kuvaamista. Lähdimme lähestymään lintua, joka ei tuntunut kovin aralta. Päästyämme sopivaan etäisyyteen aloimme kuvata lintua, joka antoikin kuvata itseään aika kivasti, välillä tehden lyhyitä lentopyrähdyksiä.

Haarapääsky

Ranta oli tyhjä saapuessamme kojulle. Ajattelimme kuitenkin yrittää, koska eilinen oli ollut niin antoisa. Odottelimme runsaan tunnin saunalämpimässä kojussa, mutta yhtään lintua ei tullut kuvausetäisyydelle. Ylipäätänsä ranta kuulosti varsin hiljaiselta - oliko kahlaajat lähteneet aamulla muutolle eilisen "tankkauksen" jälkeen? Koska mitään kuvattavaa ei ollut, kokosimme kojun takaisin kantokassiin ja lähdimme takaisin kylällepäin. Aamun valot alkoivat muuttua pikkuhiljaa keskipäivän koviin valoihin, joten kuvaaminen alkoi olla hieman turhaa puuhaa. Oli tullut aika palata majoitukseen ja pakata tavarat kotiinlähtöä varten.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Helteinen kesäralli

Perinteinen Turun Lintutieteellisen yhdistyksen kesäralli kisattiin nimensä mukaisesti helteisissä olosuhteissa 1-2.heinäkuuta. Auton lämpömittari näytti vaatimattomasti +30 astetta ralliporukoiden kokoontuessa kuntien arvontapaikalle Orikedon Shellille Turkuun.  Helle ei kuitenkaan hillinnyt silminnähtävää intoa, minkä lähestyvä ralli sai aikaiseksi porukoissa. Kaikenkaikkiaan ralliin osallistui 15 joukkuetta Varsinais-Suomen alueelta.


Muista ralleista poiketen kesärallin rallialue arvotaan kuntayhdistelmistä. Näin ralli on aina pohjustamaton eli kukaan ei pysty valmistelemaan rallia retkeilemällä aktiivisesti jollain tietyllä alueella. Juuri tämä yllätyksellisyys on tae jo vuosia jatkuneeseen rallin suosioon. Muuten ralli noudattelee perinteisiä sääntöjä eli se käydään tietyssä maantieteellisessä paikassa, tiettynä kellonaikana ja hyväksytyn lajin tulee havaita enemmistö rallijoukkueesta. Meidän rallijoukkue koostui tänävuonna minun lisäkseni Markus Aholasta ja Mika Korkista.

Kellon ollessa 1800 ralli-isäntä Markus Lampinen kaatoi kuntayhdistelmät lippalakkiinsa.


Onnettarena toimi Meri Öhman.

Totuuden paikka....Markus ilmoittaa vuoden 2011 rallikunnat


Kunniksi valikoitui Mynämäki ja Vehmaa. Porukat lähtivät reippaasti liikenteeseen ja näin myös meidän joukkueemme. Rallin alkuun olisi tunti, joten menomatkalla suoritettiin alustava karttatarkastelu lupaavista lintupaikoista ja tietenkin katsottiin Tiirasta kuntien viimeaikaiset havainnot. Karttaa ei paljon tarvinnut ihmetellä, koska Mynämäen Mietoistenlahti on varmasti koko Varsinais-Suomen paras lintupaikka. Päätimme aloittaa rallin lahdelta ja matkalla alkanut kesäsade lisäsi odotuksia hyvästä aloituksesta.  Olimme hyvissä ajoin kalliolla selaamassa lahden lintumassoja ja kellon tullessa 1900 alkoi "armoton" lajien listaaminen. Havainnointia hieman haittasi se, että samaisella kalliolla seisoskeli parhaimmillaan kymmenkunta muutakin joukkuetta.


Lahti tarjosi nopeasti perusvesiäiset parhaimpana heinätavin. Lisäksi kahlaajia ruokaili runsaasti ja viisi lajia vikloja tuli helposti plakkariin. Lisäksi kurki, harmaahaikara, laulujoutsen, rytikerttunen, rastaskerttunen ja monet muut lihottivat kivasti lajimääräämme. Poistuessamme paikalta noin 21 aikoihin oli lajeja jo yli 60 kasassa.

Autolle saapuessamme oli aika suorittaa tarkempi kartanluku ja suunnitella illan ja yön ohjelma. Kartan luvusta vastasi Markus.


Illan aikana kolusimme useita lahtia lävitse havaitsematta mitään erikoista. Peruslajeja kuten pikkulepinkäinen, pensastasku, lehtokerttu ja nuolihaukka kerryttivät saldoamme. Yön alkaessa yritimme havaita kaulushaikaraa turhaan eikä myöskään yrityksestä huolimatta pensassirkkalintu hoitunut. Olimme lähes varmoja purkuun mennessä, että lajista tulee ns. negaässä eli kaikki muut paitsi me olisivat havainneet lajin. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun ilmeni ettei kukaan ollut havainnut lajia rallin aikana.

Yöllä kuitenkin hoituivat kehrääjä, satakieli ja luhtakerttunen. Aamun sarastaessa kolusimme rallikuntien viimeisiä kunnon metsiä metsälajien toivossa. Etsintä tuottikin metson, punatulkun ja palokärjen. Helle alkoi painaa rallaajia, koska edes yön ajaksi lämpö ei laskenut alle 18 asteen. Fleesipaidalla pystyi retkeilemän läpi yön ja aamu viideltä oli pakko jo kuoriutua t-paitaan, koska lämpö nousi heti auringon noustessa + 20 paremmalle puolelle.

Aamupäiväksi palasimme lopettelemaan rallia Mietoistenlahdelle. Väsynyt staijaus tuotti lajeja tasaisesti. Merikotka, mehiläishaukka ja nokikana sekä muutama muu laji hoituivat vielä ennen rallin päättymistä klo 1300. Alla muutama kuva staijauksesta, ensimmäisessä Mika tapittaa ja jälkimmäisessä allekirjoittanutkin.





Rallin purku järjestettiin perinteiden mukaisesti ravintola Koulun historianluokassa. Tunnelma alkoi olla kohdillaan, kun joukkue kerallaan saapui purkuun klo 1900. Mallasjuoma virtasi ja lajeja huudettiin. Tasaista oli ja vain kärkijoukkue alkoi erottua noin 100 lajin jälkeen. Muuten joukkueet olivat hyvin kasassa. Mitään todella ihmeellistä ei rallin aikana havaittu.  Rallin voiton nappasi turkulaisjoukkue Jyrki Normaja, Tapio Aalto ja Soili Leveelahti. Heillä oli yhteensä 123 lajia ja ero seuraavaan joukkueeseen oli selvä.

Tästä linkistä pääset tarkistamaan muiden joukkueiden sijoituksen http://www.tly.info/images/stories/pinnarallit/kesaralli11.pdf

Loppujen lopuksi meillä meni yllättävän hyvin. Rallin aikana tuntui varsin takkuiselta ja muutamia sellaisia pahenpia puutteita ns. peruslajien osalta latistivat tunnelmaa. Viides sija oli kyllä aikamoinen yllätys, mutta parempi näin.

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Suomen ensimmäinen kyläpöllönen

Juhannusvalmistelut menivät useiden osalta uuteen asentoon torstai-iltapäivän myötä tulleen tieden kautta. Hämeenlinnassa oli tiistai iltana huudellut Suomen ensimmäinen kyläpöllönen. Laji oli kauan sinällään odotettu myös Suomen lajilistalle, sillä Ruotsissa lajista on jo tehty 11 havaintoa.

Tilanteen kokonaisarviointia haittasi tieto, että lintu ei ollut äännellyt edellisenä yönä ja eteläisen Suomen osalta keli oli suorastaan karsea. Vettä vihmosi alas ja tuuli oli suorastaan navakkaa. Puhelimet soivat illan mittaan ja arviointia lähtemisen järkevyydestä suoritettiin reippaalla otteella. Osaltaan tilannetta pahensi lähestyvä juhannus, koska Hämeenlinnan maaseutu ei oikeasti kuulostanut kovin houkuttelevalta juhannusvaihtoehdolta. Lopulta satelliittikuvat näyttivät kelin paranemista keskiyön aikoihin, joten porukka kasaan ja matkaan.

Läpi matkan satoi ja tuuli riepotti edelleen peltoaukeiden puita. Saavuimme kuitenkin pelipaikalle puolenyön aikoihin, jolloin paikalle johtava tie oli jo vahvasti miehitetty bongareiden autoilla. Itse en ehtinyt kunnolla saada takkia päälle kun kuului huuto, että nyt kuuluu.....Nopea valpastuminen ja todentotta  upea etelä eurooppalainen laji suoritti noin minuutin huutosarjan. Ääni kuului suorastaan yllättävän hyvin ja selkeästi. Yllättäen lintu kuitenkin vaikeni sarjan jälkeen. Tiukasta seisoskelusta huolimatta lintu ei enää ännellyt koko yönä. Johtuiko laiska aktiivisuus surkeasta kelistä vai onko linnun paras huuteluaika jo ohi....onneksi kuitenkin lintu näyttäytyi muutamalle bongarille vielä aamun tunteina.  Itse en kuitenkaan ollut näiden onnellisten joukossa, mutta pääasia oli, että olimme oikeaan aikaan paikalla, jotta laji ylipäätänsä hoitui. Havis oli tietenkin elis, mutta minulle myös makea WP:n pinna.

Kokonaisuuden kannalta kokemus oli jälleen aika mieletön. Seistä sateessa Hämeenlinnan maaseudulla noin 100 muun bongarin joukossa. Jakaa ilon hetket onnistuneesta havainnosta ja vastaavasti apeat tunnelmat myöhästyneiden kanssa. Erityisesti isäntäväen myönteisyys bongareita kohtaan oli silmiinpistävä. Kahvitarjoilu sateessa värjötteleville bongareille oli suorastaan huikeaa.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Arktikaa itäisellä Suomenlahdella

Kevätmuutto huipentuu toukokuun lopussa arktisten lajien läpimuuttoon Suomenlahdella, jolloin lintumiehet kerääntyvät niemennokkiin ja saariin seuraamaan tätä upeata lintunäytöstä. Muutaman viikon sisällä Suomenlahtea pitkin muuttaa miljoona vesilintua kohti Siperian pesimäalueita. Itsekin olin päättänyt osallistua tämän kevään huipennukseen matkaamalla Virolahdelle arktikaa seuraamaan.

Reput ja muuta kamat pakattiin autoon keskiviikko aamuna ja työpäivän jälkeen oli tarkoitus startata kohti itää. Ajoitusta oli kuitenkin pakko hieman aikaistaa, koska Pyhtään Ristisaaresta oli löydetty tiistai-iltana laulava Iberiantiltaltti, joka oli saarelaisten toimesta havaittu vielä keskiviikkoaamunakin. Ensimmäiset bongarit saapuivat saareen puolenpäivän aikoihin ja lintu havaittiin sekä pyydystettiin tarkempaa tutkimusta varten. Pyydystäminen tässä tapauksessa oli perusteltua, koska linnun identiteetin varmistamiseen ei pelkästään riitä laulun ja pukutuntomerkkien tarkka ylöskirjaaminen vaan risteymien poissulkemiseksi, myös höyhennäyte DNA tutkimuksia varten tuli saada.  Erityisesti tässä tapauksessa DNA tutkimuksilla on iso merkitys lajistatuksen varmistumisessa, koska Suomen kahden aikaisemman havainnon osalta risteymiä ei ole pystytty poissulkemaan.

Iltapäivän aikana saaressa kävi n. 60 bongaria mutta itselläni ei ollut mitään mahdollisuuksia osallistua näihin kahteen ensimmäiseen kuljetukseen. Kuitenkin lähestyessäni Porvoota sain viestin Lintutiedotuksesta, että illalla lähtisi vielä yksi kuljetus saareen. Nopea soitto kuljetuksen järjestäjälle ja kuin ihmeen kaupalla sain paikan 1730 lähtevään veneeseen.

Saavuimme saareen kovan merenkäynnin saattelemina ja onnistuimme nähdä linnun vielä illan aikana. Paluumatka alkoi hieman heikkojen merkkien vallitessa, kun veneestä rikkoutui ohjaus ja lilluimme aaltojen viemänä Suomenlahdella. No tunnelma pysyi leppoisana, koska olihan porukka mahdollisesti havainnut Suomen ensimmäisen iberiantiltaltin. Lopulta kuski sai ohjauksen korjatuksi ja pääsimme turvallisesti takaisin Kotkan satamaan.

Myöhäisillan aikana ajelin sitten Virolahden Hurppuun ja kävin nukkumaan autoon.

19.5.2011

Muutaman nukutun tunnin jälkeen keittelin aamiaista trangiassa ja ihailin nousevaa aurinkoa. Aamu ei kuitenkaan tarjonnut kovasti odotettua arktikaa vaan muutto oli varsin vaisua. Viiden tunnin staijauksen tuloksena Hurpusta muutti n. 2500 hanhea ja 300 allia. Köyhää oli aamun meno!

Koska merellä ei mennyt mitään päätin lähteä kaverini Janne Aallon kanssa Kurkelan torniin viettämään päivää. Myös petopuoli oli rauhallista, mutta katsottavaa tarjosi kiertelevä haarahaukka. Tämä laji on vaan hieman kärsinyt inflaatiota, koska se alkaa olla aika peruskauraa Itä-Suomessa. Toisin oli, kun tapasin lajin ensikertaa vuonna 1988 Virolahden Vilkkilänturalla. Silloin pomppi sydän pikkulintumiehen kurkussa.

20.5.2011

Saderintama oli saavuttanut Virolahden ja aamu valkeni sumuisena. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien tiesi, ettei tästäkään päivästä mitään muuttopäivää syntyisi. Meno oli eilistäkin heikompaa, joten päätin kömpiä kaverin telttaan jatkamaan unia. Ei siinä sitten mennyt kuin tunti ja heräsin siihen kun Janne blokkasi ylimuuttavan lampiviklon....onneksi en nuijannut lampivikloa kovempaa lajia, mutta yllätteän ei enää huvittanut jatkaa unia....

Aamiaisen jälkeen päätettiin lähteä taas Kurkelaan aikaa viettämään. Tornissa olikin porukkaa ihan sikana, mutta onneksi sopu tilaa antaa. Aamupäivän aikana haarahaukka teki lentonäytöksen painuen lopulta Venäjän puolelle. Iltapäivän hiljaisina hetkinä porukan ote yleensä alkaa heikkoina muuttopäivinä herpaantua ja kaikki muu alkaa kiinnostaa. Näin kävi myös meille, kun joku huomasi maassa aurinkoa ottavan herhiläisen. Otus olikin aika hurjan näköinen, koska pituutta kaverilla oli yli 7cm ja kuva puhukoon puolesta...


Herhiläisestä toivuttuamme ei mennyt kauankaan kun joku plokkasi idästä lähestyvän kattohaikaran. Sitä sitten ihmettelimme yhdessä ja olihan se aika makee, kun iso valkomusta haikara ohitti majesteettimaisesti tornin.

Illalla päätimme vielä käydä Haminassa bongaamassa paikallisen pussitiaisen. Lintu oli väsännyt omintakaisen pesän koivuun aivan tornille vievän tien varteen. Siinä pesää ihmetellessämme, koiraskin näyttäytyi muutamaan otteeseen. Alla kuva pussitiaisen pesästä...ei ole ihme mistä linnun nimi on saanut alkunsa :-)


Haminan jälkeen heitin Jannen ja yhden mikkeliläisen ornin takaisin Lakakalliolle ja itse jatkoin matkaa kohti Klamilan kalasatamaa. Tarkoitus oli yöpyä jälleen autossa, koska aamulla siirtyisin helsinkiläisporukan kanssa Suur-Pisin saareen. Saari sijaitsee ihan rajavyöhykkeen tuntumassa ja odotuksen saaren suhteen olivat korkealla. Paikan voi plokata allaolevasta kuvasta.


Heti saaren saapuessamme pikkusieppo toivotti meidät tervetulleiksi. Siirryimme nopeasti saaren länsipäähän muuttoa staijaamaan. Jo ensi vilauksista pystyi päättelemään, että tänään oli linnut liikenteessä. Hanhia, lähinnä sepelhanhiparvia oli lähes kokoajan taivaalla.  Aamun aikana parvikoko kasvoi hiljalleen ja keskipäivän tienoilla havaitsimme jo yli 1000 linnun parvia.  Parvet menivät osittain vähän kaukaa, mutta hetkittäin myös suoraan päältä, kuten näkyy.


Kesken hanhimuuton joku plokkasi etelästä saapuvan ison vaalen linnun. Linnun lähestyessä tajusimme, että mereltä mantereelle oli saapumassa jo retken toinen kattohaikara. Lintu ohitti meidät majesteettimaisesti n. 100 m etäisyydeltä ja jäi pyörimään mantereen päälle.


Illan aikana havaitsimme vielä muutamia hanhiparvia, joissa parhaimmillaan oli n. 2300 lintua. Kaikenkaikkiaan päivän saldot näyttivät ihan kivoilta;

valkoposkihanhi 3212m
sepelhanhi 16025
määrittämätön hanhi 3205
yhteensä siis yli 22 000 hanhea

Illalla tuli myös tutustuttua saareen hieman tarkemmin ja alla muutama ruutu saaresta.


Näkymä mun telttateressilta

Saari on siis osa itäisen Suomenlahden kansallispuistoa ja saaressa saa vapaasti telttailla sille osoitetulla alueella. Valitettavasti ihmisen läsnäolo ei aina ole hyväksi luonnolle. Näin oli myös muutama vuosi sitten kun kaiketi ihmisen huolimattomasta tulenkäytöstä pääsi syttymään metsäpalo. Palo saatiin kuitenkin rajattua ja sammutettua, mutta edelleen saaren keskiosa on aika karua katseltavaa.


22.5.2011

Hyvin nukutun yön jälkeen kömmin jälleen staijikalliolle tarkistamaan, että jatkuisiko meno eilisen kaltaisena. Näin ei kuitenkaan ollut vaan meno oli rauhallista ja hetkittäin jopa tylsää. Ennen saaresta poistumista aamupäivän aikana muutti muutama tuhat hanhea ja hieman tundrakurmitsoja sekä punakuireja.

Taksivene palautti porukan Klamilan satamaan puolenpäivän aikoihin ja itselläni ole jotenkin kummallinen fiilis. Laittelin kamojani rauhassa autoon ja viestittelin muutaman kaverin kanssa, että pitäisikös jäädä norkoilemaan itään vai lähtisikös jo kotimatkalle. Koska mitään järkevää syytä ei ollut kotiinlähdölle, päätin lähteä vielä kerran Kurkelan torniin. Ajelin kaikessa rauhassa kohti tornia ja tornin parkkipaikalle päästyäni jäin vielä suustani kiinni erään turkulaisen ornin kanssa. Siinä kaikessa rauhassa päivittelimme haviksia, kun puhelin piippasi tekstiviestiä......KÄÄRMEKOTKA KURKELAN TORNI JUURI NYT..... Empä ole aikoihin rynnännyt sellaista vauhtia ja vaikka n. 50 jyrkkää porrasta saivat reidet huutamaan hoosiannaa, ei voinut antaa tuskalle tilaa...ylös oli päästävä parasta mahdollista vauhtia....puolestavälistä huusin ylhällä oleville, että onko vielä hallussa ja kuulemma oli.....lopulta sain itseni ja kamat ylös ja sitten ihmettelemään, että missä missä?

Hyvien nuottien ansiosta löysin linnun nopeasti ja sain ihailla sen rauhallista liitoa kohti Venäjän rajaa. Onnistumisen tunne oli aivan käsittämätön, koska en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Käärmekotkaa Suomessa. Kyllä lähes spontaani elis sai äijän loistamaan ja kotimatka sujuikin varsin leppoisissa merkeissä

tiistai 17. toukokuuta 2011

Apulaisena SSP pyynnissä

Suomen juhliessa kultamitallia, herätyskelloni pärähti 0320. Nopean aamiaisen jälkeen autoon ja kohti Raisiota. Tarkoitus oli mennä Raisiolahdelle ihmettelemään kaverini rengastystouhuja. Matkanteko keskeytyi hetkellisesti Raision ohitustiellä, kun aamuhämärissä huuhkaja istui tiemerkin päällä kyttäämässä kaiketi jotain raatoa.

Saapuessani pelipaikalle, verkot alkoivat olla jo paikoillaan ja lintuja alkoi tulla heti ensimmäisestä verkkokierroksesta lähtien.  Kierroksen parasta antia edusti kaunis koiras punavarpunen, jonka iänmääritys tuotti hieman päänvaivaa, koska lintu oli sulkinut peitinhöyheniä vain osittain aikuisen linnun sulkiin. Totesimme kuitenkin linnun olevan 2kv koiras.


Toisella kierroksella lintuja tuli entistä enemmän, roukokerttusen näytellessä pääosaa. Mukavaa katseltavaa tarjosivat myös pensaskertut, rytikerttu ja pensassirkkalintu. Itselleni sirkkalintu oli varsin mukava veijari, koska en ollut ennen sellaista kädessä nähnyt. Luonnollisesti linnusta tuli napsittua kuvia ja tulipa ikuistettua sirkkalinnuille tyypillinen pyöreäpäinen pyrstökin.


Valitettavasti kello näytti toisen kierroksen jälkeen sen verran paljon, että oli aika jättää leikki kesken ja siirtyä kohti työmaata. Kaikenkaikkiaan vielä seuraavilla kierroksilla verkoista tuli mm. pajusirkku, pensastasku ja sinirinta.

Mikä on SSP? Kyseessä on ns. sisämaan seurantapyynti, joka on hyvin vakioitua rengastamista. Homma hoidetaan tasaisin väliajoin vakioidussa paikassa ja aina samalla kellonajalla. Näin saadaan mm. kattava kuva lintujen muuttokäyttäytymisestä ja sulkimisesta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ihanassa kevätillassa makea WP!

Ripeän siirtymisen johdosta saavuimme pelipaikalla hieman jälkeen kuuden. Paikalla oli vieläkin yli 20 henkeä, joten "idän ihme" oli saanut äitienpäivästä huolimatta porukat jälleen liikenteeseen. Blokkasin heti jalkautuessani helsinkiläisen lintumies Hintikan, jonka putkea pyysin lainaksi saadakseni katsoa nopeasti linnun plakkariin.

Siinä se sitten tepasteli aivan mielettömän näköisenä, Suomen seitsämäs arohyyppä! Nopean vilauksen jälkeen aloin kasaamaan omia varusteitani. Lintu näkyi aika makeasti ruohikkolaitumella ja nousi jopa kaksi kertaa kivasti lentoon näyttäen myös kaikki lentopukutuntomerkit. Alla olevasta videoklipistä pääsee katsomaan hyvän ystäväni Janne Aallon videota tästä upeasta linnusta.

http://youtu.be/kGo8p_E2KJI

Lopulta oli aika kunnon pinnakättelyiden, koska sain linnusta niin eliksen ( suomessa tavatut lintulajit) että WP pinnan.  Kuvassa  minä ja Janne Aalto Parikkalasta.

Tornien taisto

Kello herätti armottomasti 0400, jonka jälkeen makupusseista alkoi kuulua epämääräistä murinaa....yksi sun toinenkin olisi halunnut vielä jatkaa unia. Väsyneen aamiaisen jälkeen kiipesimme bunkkerille ja virittelimme kaluston kuntoon. 0500 alkoi sitten tiukka tapitus merelle...lajeja alkoi tulla kivasti heti ensiminuuteista lähtien.

Päivä ei kuitenkaan muodostunut miksikään muuttopäiväksi vaan tapitus tuotti vain muutamia muuttavia parvia / lajeja. Parhaimmistoa edustivat 101 muuttavaa valkoposkea, 4 muuttavaa harmaasorsaa, 12 muuttavaa kaakkuria ja 34 muuttavaa kuikkaa. Arktisilla kahlaajilla oli pientä menoa päällä, koska bunkkerin ohitti päivän aikana 150 meriharakkaa, 395 punakuiria ja 10 pikkukuovia sekä 170 määrittämätöntä isoa kahlaajaa.

Paikallista katsottavaa tarjosivat 5000 allia, 1000 mustalintua ja 1500 haahkaa sekä 15 kiertelevää merikihua, 30 ruokkia ja aina mahtavaa katsottaa olevat 2 etelänkiislaa. Yhteensä saimme 80 lajia, joka oli uusi ennätys Morgolandetin bunkkerilta.

Kunnon päiväunien jälkeen porukka hajaantui paikallisia lintuja etsimään. Itse lähdin kiertämään ja tutustumaan saareen hieman "varovaisin askelein" koska paikkahan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Lepikossa tuli nopeasti pöyrähdettyä, mutta erityisesti länsipuolen makeat silokalliot tekivät aika vaikutuksen.

Illalla iltapalan yhteydessä suoritetussa iltahuudossa saatiin päivän lajisummaksi 89 lajia, joten ihan kiva lintupäivä takana. Tunnelman hieman sähköisti iltahuudon keskeyttänyt tekstiviesti, joka kertoi paikallisesta Arohyypästä Lappeenrannasta. Lintu oli Suomen 7 ja viimeksi bongattavissa vuonna 1988. Muutama tekstari selvitti, että monen Äitienpäiväsuunnitelmat saattaisivat hieman mutkistua, koska Lappeenrantaanhan oli tietenkin lähdettävä.  Me päätimme kuitenkin odottaa yön yli ja katsoa aamumuutto ihan rauhassa.

Lintu löytyikin heti aamulla ennen viittä, joten päätimme aikaistaa lähtöä hieman alkuperäisestä klo 14. Porukan noustessa bungerille taskuissa värähti. Tullut tekstiviesti kertoi karua kieltä....lintu oli ottanut siivet alle ja häipynyt kauas horisonttiin.....se sitten siitä!

Kuitenkin tätä kirjoitan auton takapenkillä matkalla Lappeenrantaan, koska lintu teki ihan uskomattoman paluun alkuperäiselle paikalle ollen n. 1 tunnin kateissa. Saas nähdä miten meidän käy....edessä on noin 4 tunnin ajomatka halki Suomen.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Ensi kosketus Morgolandettiin

Yksi ympyrä sulkeutui tänään illalla, kun saavuimme 6 lintumiehen kanssa Kemiönsaari Morgonlandetiin. Muu porukka on käynyt tällä ulkomeren yksinäisellä saarella useaan kertaan, mutta itselleni ei paikkaa vielä ollut saaripinnoissa. Heti majoittumisen jälkeen painuimme maastoon katsastamaan paikan lintumenon.

Kauniissa ilta-auringossa lintuja muuttikin ihan kivasti. Yhteensä laskimme mm. hieman yli 1000 muuttavaa mustalintua ja  5 härkälintua. Paikallisena merellä kellui n. 2000 haahkaa ja taveja sekä haapanoita. Muuten saari oli aika rauhallinen nopealla vilkaisulla.

Vielä ennen nukkumaan menoa  paistettiin makkarat takassa ja valmistauduttiin huomiseen Tornien taistoon. Mukana on kuulemma yli 300 lintutornia ympäri Suomen. Nyt nukkumaan, että jaksaa staijata huomenna klo 05 lähtien.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Leppoisaa työmatkaretkeilyä lietteillä ja kattohaikara

Päätin hyödyntää työkokoustani Porissa startaamalla klo 05 Salosta. Aamu alkoi hyvin matkan aikana sarastaa ja miinusasteilta oltiin siirrytty jo kunnolla plussan puolelle saapuessani 7 jälkeen Yyterin lietteille Poriin. Kävellessäni lietteille mielessä ajattelin, että koskas viimeksi olen näillä pitkospuilla kävellyt. Siitä taitaa olla jo lähemmäs 10 vuotta kun viimeksi lietteillä olin käynyt.

Lietteillä ei mitään ihan älyttömästi ollut kahlaajia, mutta leppoisaa oli katsella n. 60 punakuiria, 20 tylliä ja 5 suosirriä. Myös vessuja tuli katseltua ja merellä kelluikin mm. 5 kaakkuria, 4 kuikkaa, 1 mustakurkku-uikku, 10 jouhisorsaa ja yksi harmaasorsa. Kaiken kaikkiaan aivan sika makeeta "kaukoretkeilyä".

Illaksi matkasin Helsinkiin Bongariliiton hallituksen kokoukseen. Asiat saatin nopeasti päätettyä, joten päätin hyödyntää vielä kauniin kevätillan. Lähdimme yhdistyksen sihteeri Olli Kemppaisen kanssa "bongaamaan" Viikin Purolahdessa jo pitempään ollutta kattohaikaraa. Lintu löytyikin jo yöpuulle siirtyneenä Lopin saaresta seisten tervelepän latvassa.

torstai 7. huhtikuuta 2011

Aavikolta loskaan

Viikon retki Eilattiin alkaa olla viimeistä siivua vaille valmis, sillä istun juuri nyt Pasilan asemalla odottamassa Saloon lähtevän junan lähtöä.

Valitettavasti en ehtinyt enkä olisi myöskään jaksanut päivittää blogiani pelipaikalla, mutta lupaan laittaa retkikertomusta ja kuvia meidän turneesta viikonlopun aikana. Sen verran voi jo toki todeta, että reissusta jäi paljon mieleen eikä kohelluksilta säästytty :-)

Nyt siis aavikon + 41 asteen hellivästä otteesta Suomen ihanaan loskaan....voiko loma paremmin enää loppua...

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Menoks

Lähtökuulutusta odotellessa ensimmäiset "retkitunnelmat" myös tänne....Eilatissa vallineen pohjoistuulen vuoksi linturintama on ollut hieman hiljainen, mutta nyt tulevaksi viikonlopuksi tuuli on luvattu kääntyvän etelään. Tämä tarkoittaa toteutuessaan aikamoista meininkiä.

 No jos Eilatissa toimii netti, niin yritän päivitellä myös tänne suoraan retkitunnelmia ja ehkä jopa kuviakin. Nyt lähtöselvitykseen :-)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Sulapaikkojen kiertelyä

Takatalvi oli hyydyttänyt orastaneen kevätmuuton totaalisesti. Siispä päätin lähteä tarkistamaan perinteisiä sulapaikkoja Perniön suunnalta. Vaikka aurinko paistoi täydeltä taivaalta lämpötila pyöri ajellessani 0 molemmin puolin. Ensimmäinen kohde oli Saarenjärvi, joka itseasiassa ei ole mikään järvi vaan tulviva joki. Ekat tarkistettavat kohteet olivat vielä jäissä, mutta avovettä löytyi vihdoin perinteiseltä katselupaikalta.

Ensimmäiset vesilinnut olivat vallanneet sulan, jossa nyt uiskenteli 88 laulujoutsenta, 7 kanadanhanhea ja 2 metsähanhea sekä kymmenkunta telkkää. Metsähanhet olivat aika kiva yllätys....kai niitä kuitenkin on muuallekin jo saapunut. Siinä teetä ryystäessä havahduin korkealla lähestyvään isoon lintuun...nopeesti kiikarit silmille. Nuori merikotka oli tullut tarkistamaan sulan ja olisikos siellä jotain suuhunpantavaa. Hanhet ja telkät ottivat nopeasti siivet allensa ja häipyivät. Tarkistusreissun osoittautuessa turhaksi kotka jatkoi lähestymistä ja lopulta ylitti minut "kuvausetäisyydeltä".


Merikotkan mentyä matkoihinsa pakkasin minäkin tavarani ja lähdin Strömman kanavan suuntaan. Matkalla näkyi muutama parvi kiuruja. Kanavassa virtaava vesi oli syönyt jäätä jo aikalailla ja sulat ulottuivat kanavan molemmille puolille jo hyvinkin kauas. Eipä kanavankaan sulat mitään ihmeellistä tarjonneet....telkkiä, isokoskeloita ja muutaman laulujoutsenen. Yhdestä kaverista yritin saada muutaman ruudunkin.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Matkakuumetta

Vajaan viikon päästä vihdoin alkaa odotettu Israelin lintu- ja kuvausreissu. Vaikka ilmat Suomessa nyt hieman kylmenivätkin ei pieni takatalvi ole laskenut päivä päivältä nousevaa matkakuumetta. Valmisteluita tulee tehtyä päivittäin ja retkisuunnitelmaa pohditaan retkikavereiden kanssa. Pääsääntöisesti tullaan pyörimään Eilatin lähistöllä ja mahdollisesti saamme mahdollisuuden vierailla myös legendaarisella Eilatin lintuasemalla. Hieman nyt pohdituttaa viime päivien ikävät uutiset raketti- ja pommi-iskuista. Toivottavasti tilanne ei nyt aivan riistäydy paikallisten käsistä.

Eilatissa on paraikaa käynnissä kansainvälinen lintuviikko ja useampi suomalaisornikin osallistuu viikon tapahtumiin. Viimepäivien ajan Eilatissa on vallinnut pohjoistuuli, joka on rajoittanut muuttoa ja muutenkin viikko ei runsaasta retkeilystä huolimatta ole vielä tarjonnut mitään ihan tajutonta lajia....no kunhan tuuli kääntyy, niin pankki kyllä "rajähtää" ja taivas täyttyy muuttavista petolinnuista.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Minä ja hyyppä

Eilisestä Bongariliiton kokouksesta tai paremmin jatkoista selviytyneenä päätin nauttia pikaisen aamiaisen ja sen jälkeen nopeasti kamat reppuun. Keli ei paljon luvannut, koska taivas oli aika suttuinen. Ajatuksena oli kuitenkin nähdä muuttolintuja, mutta mihin sitä sitten pitäisi ajella...

Päätin lähteä Halikonlahden suuntaan ja tarkistaa ensin Vuohesaaren ruokinnan. Perustiaisia pyöri kivasti, mutta ei mitään tilannetta oikein päässyt syntymään. Lopulta päätin kokeilla muutaman ruudun ottamista kauniista koiras keltasirkusta.

Seuraavaksi Halikonlahdelle, jossa tuntui olevan muitakin ensi saapujien odottajia. Eikä turhaan odoteltukaan. Uuttukyyhkyjä  ja sepelkyyhkyjä ruokaili pellolla. Läheisellä ruderaattikentällä ruokaili parikymmentä kiurua ja sähkölangoissa istui 3 kottaraista ja 2 mustavarista. Tunnelman kruunasi muuttava merilokki ja peippo.  Havainnoinnin yhteydessä joku mainitsi, että sokerisillan luona oli ollut aamulla edelleen töyhtöhyyppä. Sitähän piti sitten lähteä katsastamaan ja jos vaikka saisi otettua muutaman ruudunkin.

Hyyppä löytyikin heti pienestä nurmikkopälvestä...Mutta lintu tuntui hyvin aralta....Siinä pienenaikaa miettiessäni päätin kiertää linnun taakse sillan alle. Lähestyminen onnistui nyt suojassa ja pääsinkin kiertämään linnun. Siinä sitten ojassa makasin ja muutama autoilija jopa hidasti katsomaan puuhiani....mitä lienee autoilijoiden päässä liikkuneen, kun äijä makaa ojassa....Mutta samapa se, jos kuvia saa otettua...



perjantai 11. maaliskuuta 2011

Muuttolintuja ja lintukirjoja

Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet sitten kuluvan viikon aikana eteläiseen Suomeen. Kiurut, töyhtöhyypät ja haahkakin olivat perinteiseen tapaan ensimmäiset saapujat....Omalta osaltani muuttolinnut ovat vielä tältä vuodelta korkkaamatta. Viimeiset kaksi viikkoa onkin mennyt pääsääntöisesti kirjoihin tutustumiseen, koska maaliskuun lopussa lähden Eilattiin viikoksi ihmettelemään etelän ihmeitä ja kuvailemaan. Luvassa on toivottavasti hurjaa petomuuttoa ja pahannäköisiä pikkulintuja....

Huomenna matkataan sitten johtamani rakkaan yhdistykseni Bongariliiton kevätkokoukseen Helsinkiin. Sääntömääräisten asioiden jälkeen lauteille nousevat Jari Peltomäki ja Petri Kuhno. Itse odotan kovasti miesten esityksiä lintukuvauksesta ja linturetkeilystä Egyptissä. Itsekkin olen kertaallen käynyt Egyptissä hieman retkeilemässä, mutta kyllä sinne on aikomus vielä uudelleen palata. Sen verran löysin rantein ensimmäinen retki tuli tehtyä, että monta mielenkiintoista lajia jäi näkemättä.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Turkinpulu ja pakkasta

Pitkin talvea olen miettinyt, että pitäisi mennä kuvailemaan Turkinkyyhkyjä. Muutamaan otteeseen pelipaikalla on tullut vierailtuakin, mutta mitään kuvattavaa ei ole paikalla silloin ollut. Nyt pakkasen hieman hellittäessä (-14) päätin ulkoiluttaa kameraa ja itseäni siinä samalla.

Tulin hieman varomattomasti paikalle, mutta ilokseni ruokinnalla ruokaili "rauhassa" odotetut vieraat, kaksi turkinpulua. Nopeesti kamera valmiuteen ja ja ensimmäiset pikaräppäisyt....valotukset ihan päin sinne...no hieman säätöä peliin ja uutta sarjaa...no vihdoin sinnepäin. Leikki vaan loppui harmillisen nopeasti, kun paikalle pölähti parvi naakkoja. Näköjään turkkilaiset eivät niistä pidä vaan ottivat siivet alle ja häippäsivät paikalta.



Ruokinta oli oikeastaan varsin positiivinen yllätys, koska lintuja tuntui pyörivän ihan kivasti. Lyhyeksi jääneellä vierailulla näin perustiaisten lisäksi mm. närhen, puluja, naakkoja, käpytikan ja kaksi mustarastasta. Koirasta yritin hieman kuvatakkin, mutta mitään hyvää kuvauskulmaa ei oikein tuntunut löytyvän. No, alla yksi otos.


Kameran ulkoiluttamisen lopuksi käväisin vielä Tavolan viitatiaispaikalla, mutta idänihme ei suostunut näyttäytymään, ennen kun äijä oli liian kohmeessa....pitänee siis palailla paikalle uudenmman kerran

perjantai 18. helmikuuta 2011

Tervetuloa

Ajatus blogin pitämisestä syntyi marraskuussa 2010 Utö:n upealla lintusaarella. Maittavan päivällisen jälkeen aloin seikkailemaan netissä tutustuen tunnettujen lintumiesten ja luontokuvaajien blogeissa. Pääsääntöisesti blogit olivat nautittavaa viihdettä ja ajatus myös oman blogin julkaisemista jonakin päivänä vahvistui tuona iltana.

Moneen viikkoon ei tapahtunut asiansuhteen yhtään mitään, mutta nyt helmikuussa 2011 kovien pakkasten myötä oli aikaa palauttaa mieleen ajatus blogin kasaamisesta. No tässä sitä nyt sitten ollaan, ensimmäistä tekstiä vääntämässä.

Ajatukseni on jatkossa kirjoitella ajankohtaisia lintu- ja luontokuvakokemuksiani tänne. Ehkäpä julkaisen ottamiani kuvianikin täällä...Aika näyttää mihin tämä juttu vie ja millaiseksi tämä blogi rakentuu. Palautetta saa ja pitää antaa.