keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Viimeinen revitys

Lähdimme Sepon kanssa heti pika-aamiaisen jälkeen liikenteeseen, koska yllätykseksemme aamu valkeni nopeammin mitä olimme luulleet. Onneksi aamuliikenne oli rauhallista ja saavuimme murheitta aloituspaikallemme Sao Juliao da Barra Fortressiin. Auto parkkiin ja ulos. 

Montakaan metriä ei tarvinnut kävellä kun ensimmäiset kaksi riisimainaa löytyivät nurmikolta. Kävipäs tämä nyt helposti! Koska laji löytyi yllättävän helposti päätimme jäädä paikalle hetkeksi kuvailemaan. Linnut eivät olleet mitenkään kuvaajaystävällisiä, vaikka pyöräilijät tai kävelijät saivat mennä ihan muutaman metrin päästä ohitse. Mutta kun yritti lähestyä kameralla, niin epäluulu kasvoi ja lintu lennähti aina kauemmas. Näimme lopulta paikalla minimissään 16 lintua!

Riisimaina

maina päivystää
Liikenteen vilkastuessa lähdimme mekin jälleen liikkeelle. Alustavasti olimme laskeneet, että tunti menee ajaessa Lissabonin lävitse. Alku meni mainiosti, mutta sitten liikenne alkoi puuroutua, mutta onneksi ei kuitenkaan kokonaan katkennut. Kilometri kilometriltä ryömimme 20km / h vauhdilla kohti kohdetta. Onneksi ei kuitenkaan mitään älyttömän pitkä matkaa vaan lopulta pääsimme noin puolentoista tunnin ajon jälkeen Barroca d'Alvaan. 

Heti peltotielle päästyämme ojan puskassa istui koiras ja naaras mustapääkutoja. Nam! Päivän toinen pinna oli tosiasia. Lisää lintuja löytyi kunhan pääsimme jalkautumaan peltotielle. 
Nuori mustapääkutoja
Tässä vaiheessa kaikki näytti vähintäänkin hyvältä. Aikaa oli vielä lähes tunti löytää viimeinen targetlaji eli kultapiispa. Hajaannuimme eri teille, jotta saisimme paremman otteen alueen lintuihin. Paikkahan on aika mukava, koska näimme reilun tunnin aikana mm. liitohaukan, muutaman rääkkähaikaran, kymmeniä kapustahaikaroita ja tietysti kutojia ja vahanokkia.

Lopulta Seppo kuittasi kylmän rauhallisesti walkie tolkiin, et täällä on....ei tarvinnut paljon kehottaa vaan kävely muuttui ripeäksi juoksuksi. No, näin siinä vaan kävi, että lintu lähti lentoon kun saavuin paikalle....jälleen poispäin lentävä lintu, josta en käytännössä saanut mitään irti. Ei siis pinnaa.

Yritimme vielä hetken etsiä lintua, mutta turhaan. Kello näytti yhtätoista, oli pakko luovuttaa ja lähteä kohti lentokenttää. Reissun viimeiset revitykset oli takana.


sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Takaiskuja...

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan saaren toiselle puolelle. Ajatus oli, että aloitamme länsipuolen kohteista ja ilman lämmetessä siirrymme myös ylhällä sijaitseviin paikkoihin.  Flores on kuuluisa kauniista luonnosta ja kieltämättä luonto oli varsin kaunista ja vehreää. Oman erityispiirteensä tekivät useat vesiputoukset. 

Sumuisten vuorten vesiputouksia
Aloitimme Fajä Granden rannasta, jossa aikaisemmin tällä viikolla oli ollut paikallinen sepelkalastaja. Tosin linnusta ei ollut enää muutamaan päivään havaintoa, mutta aina kannattaa yrittää.... No eipä näkynyt lintua enää, mutta rannalle näkyi mainiosti läntisen paleartisen alueen läntisin piste, Ilheu do Monchique.


WP:n läntisin piste
Jatkoimme retkeämme lähipeltoihin ja laaksoihin. Rauhallisen tahdin johdosta ehti samalla vähän kuvaillakin....alla joitakin otoksia tältä päivältä. Parhaaksi havainnoksi jäi indigokardinaali.

mustarastas

peippo

mustapääkerttu, koiras

mustapääkerttu, naaras

pupu
Iltapäivällä siirryimme rannikolta ylöspäin, koska sisämaan kraaterijärvillä oli jo pidempään viihtynyt niin puusorsa kuin nokisorsiakin. Homma vaan lässähti jo puolessa välissä, koska pilvet olivat aivan liian alhalla. Kävimme tarkastamassa lagoa da Lomban, lagoa Secan ja lagoa Brancan. Sama tilanne kaikissa....järveä ei edes kunnolla näkynyt. Pilvet olivat aivan liian alhalla ja näin jäi pinnat saamatta. 

"kadonnut järvi"
Huomenna sitten alkaa oikeasti kotimatka. Pysähdymme kuitenkin Sepon kanssa tiistaina Lissabonissa, joten uutta tekstiä on vielä luvassa.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Haikea lähtö

Koska emme olleet onnistuneet näkemään viirukerttulia, päätimme palata kolmannen kerran Fojoon. Olimme jälleen hyvissä ajoin "pelipaikalla" ja asetuimme odottamaan. Lintu saapuikin jälleen edellispäivien tapaan paikalle ääntelemään, mutta emme tälläkään kertaa onnistuneet löytämään sitä latvustosta. Aivan käsittämätöntä, että lintu kuului aamun aikana kolmesti ja emme kertaakaan saaneet sitä esille. No, tällaista tämä nyt oli.

Kellon lähestyessä kahtatoista oli tullut minun aikani laskeutua alas, muiden jatkaessa matkaa muihin laaksoihin. Yhteysalukseni Floresille oli lähtevä kello neljä ja tätä ennen oli pakattava tavarat valmiiksi ja laitettava havikset kuntoon. Alla olevasta kuvasta saa hieman käsitystä, millaisessa liejussa täällä ollaan retkeilty.  



Saavuin satamaan hyvissä ajoin ja odotellessani laivan lähtöä kuvasin hauskan näköistä "höttiäistä", jonka kuva alapuolella.  Tämäkin kaveri oli vähintään 5cm pitkä.


Yhteysalus lähti ajallaan ja keltanokkaliitäjiä alkoi heti näkymään kun oltiin päästy satamasta ulos. Niitä oli varsin leppoisa katsella lähietäisyydeltä. Muuten meri oli valitettavasti tänään "tyhjä". yritin löytää keijuja, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan keskellä merta lensi perhonen - Amerikastako oli tulossa...

Corvon jäädessä yhä kauemmas alkoi ajatukset kääntyä haikeuden puolelle. Vaikka elämä ei voi olla pelkästään lintujen katselua, niin tämä mystinen pieni saari keskellä Atlanttia on vain aivan mieletön lintumesta. Siellä retkeily on rankkaa, mutta samalla varsin ainutlaatuista. Mikä tahansa vastaantuleva lintu voi olla mieletön rari. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun sain kokea tämän mystisen saaren ja sen tunnelman. Ehkä vielä palaan pelipaikalle...

Corvo
Majoituttuani lähdimme saksalaisen lintumiehen kanssa retkelle lähimaastoihin. Mitään ihmeellistä ei tullut vastaan, mutta toivottavasti huomenna tulee.

perjantai 12. lokakuuta 2012

"Kultaiset siivet"

Koska eilen ei viirukerttuli onnistunut aloitimme aamun Fojosta. Lähdimme jo pimeässä liikenteeseen ja asetuimme odottamaan. Aamun sarastaessa alkoivat myös linnut äännellä ja liikehtiä.  Puoli yhdeksän jälkeen alkoi kuulua jenkkiwarblerin ääntä aivan meidän yläpuoleltamme. Lintu äänteli aktiivisesti, mutta emme vaan millään löytäneet sitä. Sitten taas alkoi hiljaisuus. 

Viirukerttulin etsintää
Etsintämme keskeytyi tietoon, että Lighthouse Walley:ltä oli löytynyt Golden winged warblet.....ja taas noustiin ja lujaa laaksosta tielle. Olihan kyse wp:n toisesta havainnosta! Saavuimme aika nopeasti paikalle, mutta tilanne oli kuihtunut sillä aikaa kasaan. Linnusta ei ollut pieneen aikaan havaintoa. Kaiken lisäksi alkoi tuulemaan ja satamaan aika kovasti. Kun sade hetkeksi heikentyi alkoi tapahtua - laakson pohjalta nousi kiipiäkerttuli aivan meidän viereen ja saimme sitä ihailla hetken. Lintu on kyllä mielettömän kaunis ja omaperäinen. Harmi, että olin pakannut omat kameravarusteeni repppuun sateelta suojaan. Näin jäi kivat kuvat ottamatta - tilaisuus niihin kyllä oli.

Sade oli jatkunut yli neljä tuntia ennenkuin alkoi ilma kunnolla kirkastua. Sen myötä aloimme myös laajentamaan etsintää. Osa lähti ylöspäin ja osa taas alaspäin laaksoa. Yllättävän nopeasti lintu lopulta löytyi uudelleen, mutta muutama satametriä yläpuolellamme. Lähdin juoksemaan täysillä ylöspäin ja jo puolessa välissä rinnettä olin ihan puhki...pääsin kuitenkin paikalle ajoissa ja näin tämän upean nuoren koiraan mainiosti, muutaman metrin päästä.


Kultasiipikerttulin bongausta
Katseltuani minuutteja lintua päätin lähteä takaisin alas hakemaan tavarani. Ajattelin, että jos lintu on edelleen paikalla, niin tulen kuvamaan sitä. Päästyäni takaisin sain kuulla, että lintu oli hieman jatkanut matkaa. Silti päätin jäädä muiden lähtiessä paikalle. Siellä sitten odottelin puolitoistatuntia turhaan. Vaikka näin kaksi upeaa lajia tänään, niin hieman harmittaa, kun en kantanut kameraa kokoajan käyttövalmiina. Molemmista lajeista olisin saanut kelpokuvat, mutta ei....laiskuutta vai tyhmyyttä :-)

torstai 11. lokakuuta 2012

"Lapsuuteni unelmalaji"

Olin jo eilen päättänyt, että heti aamulla paunun laaksoihin koko päiväksi. Näin myös tein ja aloitin aamun da Ponten laaksosta. Aikaisemmista päivistä oppineena menin suoraan aurinkoiselle puolelle. Etenin hyvin hitaasti, mutta mitään ei näkynyt. Homma keskeytyi tekstiviestiin ja taas mentiin. Fojosta oli löytynyt viirukerttuli. 

Pääsimme paikalle kohtuullisen nopeasti ja aloitimme odottamisen....aika kului ja kului....tunti tunnilta, mutta mitään ei näkynyt. Lopulta päätimme lähteä etsimään lintua. No, tämäkään ei tuottanut tulosta vaan lopulta lopetimme etsinnät. Linnun ehti nähdä vain Fojossa olleet, joten tänään ei ollut bongareiden päivä. 

Lähdimme valumaan kohti kylää ja päästyämme da Ponten sillalle päätimme pitää evästauon. Paikalla jo pidempään viihtynyt Indikokardinaali lenteli tien molemmilla puolilla, joten päätin jäädä kuvailemaan lintua. Muut suomitiimistä jatkoivat matkaa. 

Lintu tulikin muutaman kerran ihan kuvausetäisyydelle, joten sain muutaman dokumenttikuvan. 



Kuvauksemme keskeytyi ylitselentävän linnun outoon ääneen. Linnun laskeutuessa viereiseen korkaan puuhun, huusi Davis - Red-eyed Vireo! Siinä se sitten oli - lapsuuteni mystinen jenkkilaji punasilmävireo. Selaillessani lapsena lintukirjoja, mietin usein, että olisi mahtavaa joskus nähdä tämä laji. Onneksi kamera oli valmiina ja sain linnusta muutaman dokumenttikuvan.



Corvo ei siis tänäänkään jättänyt pinnoitta. Vireo oli kyllä minulla tänään etsinnässä ja sen vuoksi olin heti aamusta lähtenyt laaksoihin. Oli aika mahtavaa saada laji hoitoon ja ihan vielä spondesti.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Magnoliaa...

Aloitimme aamun kylän ja lentokentän komppaamisella. Keli oli muuttunut hyvinkin kivaksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ennuste oli toteutunut ja tuulten kääntyessä myös sade oli kaikonnut. Aamu ei tarjonnut rantakerttulia ja yöhaikaraa parempaa, mutta ainahan niitäkin on kiva katsella. 

Koska keli oli kirkas päätimme lähteä ylös kohti Caldeiran tulivuoren pohjaa. Taksi vei meidät ylös, jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen pohjalle. Paikka oli kyllä aikamoinen ja valitettavasti kuvat eivät nyt anna oikeaa kuvaa paikan mittasuhteista

Tulivuoren pohja
Päästyämme pohjalla huomasimme järven toisella puolella kalastelevan amerikanharmaahaikaran, joka teki vielä näyttävän lentonäytöksen laskeutuen lopulta kiviaidalle. Kirkas ilma ei siis ollut tyhjäntänyt järveä linnuista ja näin ensimmäinen pinna napsahti allekirjoittaneelle.

järvinäkymä
Jatkoimme kierrosta rantaa pitkin ja aika-ajoin edestämme lähti "pässejä". Valitettavasti jokaisella oli vaan liikaa valkoista siiven takareunoissa. Näin amerikanpässi jäi hoitamatta. No onneksi laji on hoidossa Suomesta, joka sinällään on aika hurja havis.

Puolessa välissä pidimme lounastauon ja allekirjoittanut ehti hieman jopa lintukirjaa selailla....mitäs näkisi seuraavaksi... :-)


Kierroksen loppuvaiheessa havahduimme, koska jostain kuului tuntemattoman kahlaajan ääntä. Onneksi lintu löytyi lennosta ja laskeutui lähes eteemme. Oho - ompas harmaa kurmitsa....tarkastelu paljasti lajin ja taas pamahti pinna. Amerikankurmitsa oli siis siirtynyt lentokentältä sisämaajärvelle. 

Kierroksen aikana näimme myös lyhytnokkahanhen ja muutaman valkoperäsirrin sekä härskin näköisen hybridisorsan. Lentävä lintu oli todella tumma niin selästä, kupeista kun siivistäkin. Valitettavasti kuitenkin siiven takaraunat olivat valkoiset, joten hybridihän se siinä lensi.

Hannu oli jo puolessa välissä kierrosta alkanut hoputtaa meitä - ei ole hyvä olla tunteja katveessa. On mentävä nopeasti ylös, jotta pääsemme ajantasalle saaren lintutilanteesta. Siispä nousimme reippaasti, mutta puolessa välissä takana tullut ruotsalaistiimi ilmoitti, että he näkevät kanadansirrin. No onneksi minulla oli laji hoidossa jo Irlannista, joten vain Seppo joutui palaamaan alas. 

Saavuttuamme taas huipulle aloitimme laskun, koska olimme edelleen katveessa. Olimme jo kohtuullisen pitkällä laskuamme, ennenkuin alkoi puhelimeen saapua tekstiviestejä....voi hemmetti....Magnoliankerttuli at Ponte....samassa Markku otti meihin yhteyttä walkie tolkien kautta...Taksi oli lähetetty noutamaan meidät. Olimme jo laskeutuneet valitettavasti liian paljon, jotta olisimme saaneet viestin takana tulleelle ruotsalaistiimille ja meidän Sepolle. No, taksin noutaessa meidät palasimme ylös ja Markku otti yhteyttä vielä pohjalla olleeseen ryhmään kertoakseen tilanteen. Tämän jälkeen me lähdimme laskeutumaan kohti Pontea. Markku jäi odottamaan ylös. 

Saapuessamme paikalle oli tilanne jo useimmilta ohi, mutta kannustavat huudot saattelivat meidät laakson pohjalle. Tänään otin hieman rauhallisemmin ja empä kaatunutkaan. Lintu oli juuri näkynyt löytöpaikalla ja aloimme tähyillä latvustoihin. Lopulta havaitsimme liikettä ja kas siinä se sitten oli - minun ensimmäinen jenkki "puukerttuli".  Lopulta näin linnun oikein makeasti, kun se ilmestyi avoimesti syömään jotain matoa latvaan. Olipa aikamoinen havis, joka ei olisi varmastikaan hoitunut Ilman Markun apua taksin lähettämisineen - Iso kiitos!
Magnoliabongausta
Vaikka lintumiehet juoksentelevat tässä saaressa paikasta toiseen, osaa kissat ottaa elämän rennosti :-)


tiistai 9. lokakuuta 2012

"Tajunnan köyrijä"

Aamu oli mennyt kylän ympäristön komppaamisen merkeissä ja parasta havaintoa edustin hetken paikalla ollut heinäturpiaali. Poikkeuksellisesti olimme lounastauolla majoituksessa, kun Markku sai puhelun Fojon laaksosta. Sekavasta puhelusta saimme selville vain paikan ja lajin...Wood Thrush!!!

Sitten mentiin ja lujempaa kun kertaakaan aikaisemmin. Taksi tuli noutamaan meidät ja matkalla saimme kuulla, että löytäjätiimistä oli lähetetty meitä vastaan vastaanottaja. Jengi nopeasti autosta ulos ja juosten kohti laaksoa. Heti sisäänpäästyämme tajusimme, että nyt ollaan vaarallisessa paikassa. Rinne oli tajuttoman jyrkkä ja sateen vuoksi maaperä oli yhtä mutaa. Aika nopeasti olin itsekin ensin kasvoillani ja sitten vielä selälläni. Onneksi ei mitään käynyt minulle eikä varusteilleni. 

Linnun löytöpaikkaan päästyämme monen varusteet oli aikalailla mudassa. Rinne oli ottanut omansa :-)

Hetken kuluttua saimme ensimmäisen kontaktin lintuun, mutta monikaan ei sitä heti nähnyt. Muutamien tuntien jälkeen jokainen oli päässyt näkemään tämän tajuttoman tajunnan köyrijän ja ilo oli aika korkealla. Tosin edessä oli vielä nousu takaisin tielle. Nousuun tarvittiin jokaista raajaa ja meno oli taas aikamoista. 

Illalla juhlistettiin sitten wp:n neljättä täpälärastasta. Hemmetti mikä laji!

Alla kuva päivän ja ehkä jopa tämän vuoden linnusta.


Lisää kuvia löytyy Vincentin kuvasivuilta. Kuvien arvo on aika huikea, koska nämä ovat ensimmäiset kuvat wp:n alueelta tästä lajista.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Corvo meininkiä

Aamiaisen jälkeen painuimme kukin omaan laaksoon. Ajatukset vaelsivat mahdollisissa kerttuleissa, jotka "loistivat" poissaolollaan tämän syksyn osalta. Aamu oli kääntynyt jo päiväksi kun kokoonnuimme eväslounaalle da Ponten sillalle. Valitettavasti kukaan ei ollut havainnut mitään erityistä. Ruokailun keskeytti ylilentävä indikokardinaali, mutta ei valitettavasti laskeutunut kuvausetäisyydelle. 

Ruokailun jälkeen juttelimme suomalaistiimin kesken, että mitäs tehdään seuraavaksi. Ei huvittanut vielä lähteä kyläänkään komppaamaan. Jutustelun keskeytti "walkie tolkien" ääni.....amerikanmetsäviklo Resorvoin huipulla. Voi hemmetti...sinne siis. 

Edessä oli neljän kilometrin yhtämittainen jyrkähkökin nousu. Ei auttanut kun pistää jalkaa jalan eteen. Nousu todellakin otti koville ja hiki lensi taas kunnolla. Viidenkymmenen minuutin päästä olimme saavuttaneet sumun sisällä olleen huipun. Ruotsalaiset löytäjät olivat pitäneet linnun "hankassa", jotta pinna hoituisi. Ja näinhän se hoituikin. 
"Onnelliset ja hikiset pinnamiehet"
Kun kaikki olivat hoitaneet pinnan kotiin, saimme luvan lähestyä lintua kuvausmielessä. Keli oli vaan aika karu, koska koko alue oli sumun peitossa ja aika-ajoin satoi sekä tuuli hyvin kovaa. Alla kuitenkin muutama dokumenttikuva linnusta ja kuvaustilanteesta.

Kuvauskeli

Amerikanmetsäviklo

Amerikanmetsäviklo

Amerikanmetsäviklo

Amerikanmetsäviklo

Amerikanmetsäviklo

Märkinä ja onnellisina olimme valmiit laskeutumaan takaisin alas. Sumu oli kerännyt lintuja matkanvarrelle ja alla yksi kuva valkoperäsirristä, joka tepasteli aivan tien vieressä.


Matkan puolivälissä walkie tolkiet "lauloivat" jälleen. Power stationilla oli nähty kelopääsky. Ja taas mentiin ja lujaa. Onneksi nyt alamäkeä. Saapuessamme paikalle saimme kuulla, että paikalla on minimissään 2 räystäspääskyä, 4 amerikanpääskyä ja kelopääsky. Odottelun jälkeen linnut saapuivatkin takaisin paikalle ja pinna napsahti!

Kelopääsky hoidossa
Onnistuneen pääskybongauksen jälkeen lähdimme laskeutumaan kohti kylää. Matkan varrella sovimme, että mennään oluelle paikalliseen, kunhan päästään sen kohdille. Homma meni hieman mutkitkaammaksi, koska jälleen tuli bongattavaa. Nyt mentiin lentokentälle, koska sieltä oli uudet miehittäjät kaivaneet esille heinäturpiaalin. Ehdimme juuri sopivasti ensimmäisenä paikalla ja lintu oli vielä meidän saapuessa hoidettavana. Kuitenkin hyvin nopeasti meidän saapumisen jälkeen se otti siivet alle ja lensi kauas pohjoiseen. Päivän kolmas pinna oli tosiasia. Nyt hymyilytti!

Oluet vaihtuivat majoituksen kahviin, koska päätimme juhlistaa päivää illallisen yhteydessä. Kahvin jälkeen lähdimme takaisin lentokentälle katselemaan olisiko paikalla kahlaajia. Valitettavasti niitä ei juuri ollut, joten Hannu ja Seppo jatkoivat lentokentän toiselle puolelle. Itse päätin jäädä paikalle vielä hetkeksi. Katselin rauhassa merelle, mutta meno tuntui aika rauhalliselta. Yht'äkkiä kuulin aivan vierestä kovahkon "tik"-äänen ja tajusin heti, että nyt on oltava tarkkana. Kääntyessäni ääntä kohden näin linnun peseytymässä sadevesilammessa. Kiikarit silmille ja pam! Rantakerttuli se siinä suki ja peseytyi....äkkiä viesti walkie tolkien kautta, mutta innoissani tein sen suomeksi....no aika nopeasti alkoi tulla pyyntöjä, että mitä...englanniksi please...no sain käännettyä viestin ja johan alkoi porukkaa kokoontumaan löytöpaikalle.

En tiedä oliko kyse edellispäivänä jo havaitusta yksilöstä, mutta jos ei ole, niin tulipahan löydettyä sitten elämäni tähän mennessä kovin laji. Lajista on kuitenkin alle 20 havaintoa wp:n alueella.

kerttulibongausta

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hikinen päivä

Eilisen suunnitelman mukaan porukka oli jaettu laaksokohtaisesti. Jokaiseen laaksoon lähetettiin useampi komppaaja ja näin myös meidän matka suuntasi kaukaisimpaan Cantinhon laaksoon. Luonnollisesti paikka oli minulle uusi ja aikamoinen kokemus. Kuljimme laakson molempia laitoja yhdessä ruotsalaisten kanssa. Aika-ajoin pysähtelimme kuuntelemaan ja katselemaan. Paikalliset mustapääkertut, peipot ja mustarastaat pitivät mielen virkeänä. 

Homma ei ole ihan kevyttä puuhaa, kun maasto on oikeasti aika liukasta ja vaikeakulkuista. Lisäksi hakemamme linnut ovat pääsääntöisesti latvustossa, joten niska vääränä saa kulkea. Kuitenkin homma on pirun mielenkiintoista ja kokoajan sai olla tarkkana ettei mikään mielenkiintoinen laji pääse livahtamaan ohitse. 

Tien yläpuolen jälkeen siirryimme laakson alapuolelle. Rauhallinen eteneminen lopahti aika nopeasti vauhdikkaaseen ryntäykseen kohti tietä. Walkie Tolkie oli kertonut, että Light Hause Valleyssä oli nähty kolme pääskyä. Työmääritys oli niinkin  kova kuin  Northern Rough-winged Swallow, joka olisi WP:lle uusi laji. Nopeasti reput selkään ja juoksuksi. 

Muitakin porukoita kokoontui muista laaksoista meidän joukkoon ja hikinen matka jatkui kohti kylää. ajatus oli, että tuuli painaa pääskyt kylälle. Aika kului ja mitään uutta ei kuulunut. Porukka alkoi jo suunnitella uusia kuvioita kun tuli tieto, että samassa paikassa oli nyt nähty 2 Cliff Swallow eli amerikanpääskyä. Tilattu taksi alkoi kerätä porukkaa kasaan ja saapuessamme paikalle kuulimme belgialaisilta, että lintuja on kolme. Tässä vaiheessa aloimme hieman miettiä brittien aamuista havaintoa - voisiko kuitenkin olla kyseessä samat linnut, mutta lajimääritys olisi nyt varmistunut.

Odottavan aika on tunnetusta pitkä....niin oli nytkin. Lopulta kuitenkin ensimmäinen pääsky nousi reunakallion yläpuolelle. Yht'äkkiä lintuja näkyikin neljä ja lopulta niitä oli viisi. Tässä vaiheessa päätimme laskeutua alas laakson pohjalle kallion reunalle. Linnut näkyivätkin tänne varsin mainiosti, lennellen lähimmillään 30m etäisyydellä. Tunnelma oli aika korkealla mainion wp-pinnan myötä. 

Laakson pohjalta täytyy kuitenkin nousta ja nousu oli aika hikinen. No, taksi tuli hakemaan samantien kun olimme kömpineet takaisin tielle. Matkalla päätimme jäädä Reservoin kohdalla pois ja nousta pilvien keskelle vesialtaalle. Ajatuksemme oli, että päivällä lentävänä nähty amerikanmetsäviklo olisi ajatunut sinne. Taas noustiin aika pirusti ja hiki lensi. Mäen laella tuuli aivan mielettömästi ja paikalliset kanadantylli ja valkoperäsirrit kyyhöttivät paikalla. Muuten vesiallas olikin sitten tyhjä. 

Lähdimme muun joukon jälkeen laskeutumaan takaisin ja olimme muutama satametriä muiden takana, kun etujoukot näkivät viklon lentämässä. Tieto saavutti meidät mainiosti, mutta emme löytäneet lintua lennossa. Oli siis pakko aloittaa etsinnät, koska eihän se mihinkään ollut lähtenyt tällä kelillä. Etsinnät jäivät tuloksettomiksi ja päätimme kulkea takaisin kylälle. 

Saavuttuamme takaisin kylään, menimme majoitukseen kahville. Ensimmäisen kupin ehdimme nautiskella ihan rauhassa, mutta meikäläisen toinen kuppi tuli nieltyä pikavauhtia. Lentokentällä oli nyt nähty jo kolmatta päivää pakalla oleva punarintakardinaali. Kamat kasaan ja juoksuksi. Taas lensi hiki ja jalat olivat kohtuullisen spakettia, kun saavuin paikalle. Matkan aikana tilanne oli kuihtunut kasaan ja loppu ilta menikin lintua hakiessa. 

Tänään siis painettiittn laaksosta toiseen ja hiki virtasi. Onni ei ollut kauhean suosiollinen, mutta onneksi tärkeä pääskylaji tuli makeasti nähtyä. Saaressa havaittiin tänään edellä kerrotttujen lisäksi kaksi   punasilmävireota, 11 kanadansirriä, minimissään 7 valkoperäsirriä, indigokardinaali, amerikanharmaahaikara, amerikankurmitsa ja rantakerttuli. Lintuja oli siis aikalailla liikenteessä, mutta kaikkiin ei vaan millään ehdi ja linnut ovat osittain hyvinkin vaikeasti havaittavia. Silti tämäkin oli hieno päivä!


lauantai 6. lokakuuta 2012

Rantakerttuli

Aamu alkoi eilisen punarintakardinaalin etsinnällä, mutta meidän osalta etsintä ei tuottanut tulosta. Lintu kuitenkin näyttäytyi jälleen lentokentän luona. Luonnollisesti yritimme bongausta, mutta heikoin tuloksin. Porukan hajaantuessa jälleen omille poluilleen kuului "walkie talkiesta" tieto laaksosta löytyneesta rantakerttulista. Markku soitti paikallisen taksin noutamaan meidät ja aika nopeasti olimmekin pelipaikalla. 

Kerttulibongausta

Päätähtikin suostui näyttäytymään varsin nopeasti ja aikamoiseksi yllätykseksi lintu pomppi avoimesti kiviaidalla sujahtaen välillä puskaan piiloon. Alla muutama dokumenttikuva linnusta. Valitettavasti välimatkaa oli liian paljon 300mm:lle. 


Rantakerttuli

Rantakerttuli

Vielä kerran kerttulia

Löytäjän tuuletusta

Onnistuneen kerttulinbongauksen jälkeen nautimme eväslounaan, jonka jälkeen lähdimme palaamaan kohti kylää. Matkan varrella pysähdyimme legendaariselle indigokardinaalipaikalle. Markku oli kertonut meille ensikertalaisille, että paikalla on käytännössä nähty joka ikinen vuosi kyseinen laji. Ei kuitenkaan tänävuonna. Lisäksi paikalla oli kaadettu puita.

Ajattelimme kuitenkin pitää juomatauon paikalla. Tauon jälkeen olimme jo lähteneet liikkeelle, kun Markku huomasin, että nyt metsästä kuuluu outoa ääntä. Yht'äkkiä indigokardinaali pomppasi näkyviin ja pudottautui "parturoituun" osaan. 

Indigokardinaalibongausta

Indigokardinaali
Loppupäivä menikin sitten laaksoissa kompatessa. Vastaan ei vaan tullut mitään ihmeellistä, mutta aika käsittämättömiä paikkoja nämä laaksot ovat. Kasvillisuus on mielettömän rehevää ja nyt kun on satanut reippaasti on maaperäkin kohtuullisen liukas. Oikeastaan pystyssä pysymiseen sai aika-ajoin tehdä töitä, koska maaperä on liukasta mutaa. 

Seppo "metsästää" uutta
Saari tarjosi siis ensimmäisenä kokonaisena päivänä kaksi amerikkalaista lajia. Juuri näitä tänne tultiin ihmettelemään ja toivottavasti huomenna saamme kokea jotain uutta.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ensiaskeleet Corvolla

Aamu alkoi jälleen reippaalla sateella ja aamiaisen jälkeen päätimme lähteä katsastamaan Cabo da Praian kahlaajatilanteen. Tilanne oli melko samanlainen kuin illalla. Kanadantyllit, valkoperäsirrit ja muut kahlaajat olivat edelleen paikalla. Koska keli on surkea ajattelimme käydä uudelleen Angra do Heroismon satamassa hoitamassa paksunokkauikku Markulle wp-vuodariksi. Hän oli saapunut illalla vahvistamaan suomalaistiimiämme. 

Keskipäivällä oli aika jättää Terceira taakse ja lähteä Hortan kautta kohti Corvoa. Lennot sujuivat kohtuullisen mallikkaasti ja saavuimme useiden muiden lintumiesten kanssa saareen kahden aikoihin. 


Majoittumisen jälkeen lähdimme kiertämään lentokentän ympäristöä, koska päivän aikana paikalta oli nähty heinäturpiaali ja punasilmävireo. Vaikka katselimme jokaisen linnun tarkkaan, ei etsimiämme löytynyt. Paikalliset kottaraiset, peipot, varpuset, mustarastaat ja mustäpääkertut pitivät retkeilijät vireinä :-)


Lintujen katselun ohella ehti ihmetellä myös muuta luontoa, perhosia ja sirkkoja. Alla yksi hauskannäköinen sirkka.


Illaksi menimme tuulimyllyille staijaamaan meriliikennettä. Ajatuksena oli löytää keltanokkaliitäjien joukosta isoliitäjiä, joka olisi minulle uusi wp-laji. Yritys palkittiin, kun löysin yhden linnun lentemässä keltanokkaliitäjien joukossa. 

Onnistuneen "projektin" myötä lähdimme majoitukseen hieman siistiytymään illallista varten. Puuhastelumme keskeytyi porukan huutoihin....lajista ei ollut vielä mitään hajua kun ryntäsin huoneestamme ulos. Pihalla porukka tähysteli taivaalle ja itse juoksin Markun viereen kysymään mistä oikein oli kyse. Britit olivat löytäneet majoituksen läheltä punarintakardinaalin, joka tietenkin oli nyt häviksissä. Yht'äkkiä lintu lensi meidän yli ja itsekin näin lentävän linnun, joka laskeutui rinteeseen. Yrittämisestä huolimatta lintua ei enää illan aikana löytynyt. No, toivottavasti löytyy vielä uudelleen, koska pinnaa en ottanut lentävästä linnusta, josta en oikeasti nähnyt oikein mitään. 

torstai 4. lokakuuta 2012

Ensimmäiset amerikkalaiset myrskyn silmässä

Tuuli oli voimistunut myrskyksi yön aikana ja heräsin muutamaan otteeseen ikkunoiden paukkeeseen. Hetken mietittyäni laitoin sukkani ikkunoiden väliin ja näin niiden pauke lakkasi. Aamulla myrsky jatkoi luonnon riepottamista ja ensimmäiset askeleet otettiin kunnon trooppisessa kelissä. Vettä ja tuulta sai aistia ihan toden teolla. 

Ensimmäiseksi menimme Paul da Praian, mutta emme havainneet liejukanaa ja silkkihaikaraa kummoisempaa. Jatkoimme matkaa satamaan, mutta näkyvyys oli todella karsea. Muutamia lokkeja kyyhötti satama-altaassa ja ensimmäiset kaksi valkoperäsirriä lensi jostain eteemme. Myös yksittäinen pikkukuovi lensi ohitsemme, mutta valitettavasti yksilö oli Euroopan kantaa. 
"Aamun ankeutta"

Paul da Praia:n puskat saavat kyytiä

Surkeasta kelistä huolimatta jatkoimme matkaa legendaariselle Cabo da Praia:n kahlaajarannalle. Kelistä huolimatta löysimme mm. keltajalkaviklon, kanadantyllin ja punajalkaviklon, joka on paikallisesti kova laji. Ihmetellessämme kahlaajia saapuivat paikalle myös ystäväni Seppo ja Hannu. He olivat juuri saapuneet saarelle ja lento oli kuulemma ollut ikimuistoinen :-)

Hetken jutustelun jälkeen lähdimme kohti Angra do Heroismon satamaa, jossa on viihtynyt jo lähes kaksi vuotta amerikkalaislaji paksunokkauikku.  


Paksunokkauikun etsintää

Lintu löytyikin aika nopeasti veneiden välistä. Yritin ottaa muutaman dokumenttikuvan siitä - alla yksi näistä.
Paksunokkauikku
Uikun jälkeen kävimme lounastamassa ja tämän jälkeen päätimme mennä etsimään saaren sisäosissa jo pidempään viihtynyttä amerikanharmaalokkia. Maisemat olivat kyllä hyvin samanlaiset kuin Irlannissa. Varsinkin kun keli oli aika surkea.


Reilun tunnin etsinnän jälkeen etsimämme löytyi. Lintu on todennäköisesti toisen kalenterivuoden yksilö ja paljon vaaleampi kuin aikaisemmin näkemäni yksilö. Näin elokuussa 2010 Irlannissa ensimmäisen kalenterivuoden yksilön ja nyt olikin mielenkiintoista vertailla pukutuntomerkkejä.

Amerikanharmaalokki

Iltapäivällä keli parani ja aurinko alkoi jälleen paistamaan. Päätimme viettää loppupäivän kahlaajia ihmetellessä. Matka jatkui siis takaisin Capo da Praia:n. Vuorovesi oli nyt korkealla, joten linnut olivat kivasti näkyvillä myötävalossa. Paikalla näimme mm. 19 valkoperäsirriä, 5 isosirriä, 4 kuovisirriä, suosirrejä, pulmussirrejä, 2 keltajalkavikloa, 2 punajalkavikloa, amerikanrantasipin, 16 mustapyrstökuiria, 2 tylliä, 2 kanadantylliä ja 10 tundrakurmitsaa.
 
kahlaajien ihmettelyä

Capo da Praia
Kahlaajien katsomisen välissä käväisimme Hannun ja Sepon kanssa katsastamassa meriliikenteen ja tilanne näytti aika hyvältä. Keltanokkaliitäjiä risteili sinne ja tänne ja näin olin saanut jo neljä uutta WP-pinnaa päivän aikana. Vaikka aamulla näytti siis pahalta, kääntyi päivä varsin hyväksi. Oli todella mielenkiintoista katsella talvipukuisia kahlaajia ja opetella niiden pukutuntomerkkejä. Myös lokkirintama tarjosi ihan kiitettävästi päänvaivaa.

Saapuessamme majoitukseen oli "härkätaistelu" jälleen alkanut. Tälläkertaa näyttämönä toimi majoituksemme eduskatu ja näin mekin pääsimme kantamuksinemme osalliseksi tästä "juhlasta". No pääsimme ehjin nahoin huoneisiimme ja olihan sitä pakko mennä parvekkeelle seuraamaan.

Härkä ja sen kohde

"tilanne päällä"