torstai 19. kesäkuuta 2014

Pronssia kouraan

Ralliaamu alkoi vahvalla aamiaisella ja sääennusteiden järkyttävän tarkalla syynäämisellä...Ihan ei pelkästään Foreca riittänyt vaan norjalainen AccuWeather ja ruotsalainen Yr oli kovassa seurannassa. Yö olikin muuttanut kelin sateen osalta parempaan suuntaan, mutta tuleva yö oli ennusteen mukaan edelleen karun kylmä +4... Päädyttiin valitsemaan reitti II, jossa laululinnut ja pedot oli tarkoitus hoitaa pikaisella otteella. Tunnelma aamun tunteina oli perinteisen hiljainen...jokainen puuhasi pääsääntöisesti omia juttuja eli keskittyminen tulevaan oli todellakin kouriin tuntuvaa.  Hieman sentään hymyä irtosi ryhmäkuvaa varten.

Vasemmalta lähtien, Kalle, Mika, Antti ja Harry
Reittimme mukaisesti aloitus tapahtui Kemilästä ja vasta siinä vaiheessa, kun minimissään kolme huutolajia oli samaanaikaisesti hanskassa. "Ankkuriksi" valitsimme pastorin eli ruusukottaraisen. Ihan yksin ei tarvinnut olla vaan lähes kaikki joukkueet olivat päätyneet aloittamaan Kemilän laululintupalvelukeskuksesta. Itse irtauduin välittömästi tarkistamaan muutaman hieman sivussa olleen pohjustuksen, Mikan, Antin ja Harryn jäädessä polttopisteeseen. Kello 0905 sain pojilta tiedon, että NYT...siitä sitten alkoi TEAM-75 mitallin metsästys.

Aikataulun mukaisesti irtauduimme hieman ennen kymmentä Kemilästä ja saldoa komistelivat mm. kultarinta, ruusukottarainen, viitakerttunen, sirittäjä, tiltaltti ja hernekerttu, mutta viitasirkkalintu ei suostunut joukkueellemme antautumaan. Siirtymäajossa hoidimme nopeilla pysäytyksillä mm. pikkusirkun, pohjansirkun ja helmipöllön, mutta satakieli ja pensaskerttu jäi hoitamatta.  Idän staijimestalle saavuttiin kovissa odotuksissa, koska sade ei arvioidun mukaisesti ollut vielä saapunut peliä sotkemaan. Saimme kuitenkin vain reilun tunnin tapituksella maakotkan, merikotkan ja kanahaukan sekä pikkulintulistalle tilhen ja urpiaisen. Mika oli staijauksen aikana "irti" tarkistelemassa pohjustuksia ja tapituksen keskeyttikin puhelu....tääl olis paikallinen haarahaukka...ARG...No mitään ei ollut tehtävissä, koska etäisyyttä oli toistakymmentä kilometriä. 

Joukkue tapittaa

Satijauksen jälkeen lähdimme hoitamaan reitin mukaan pohjustuksia ja yllättävän hyvin ne myös hoituivat. Listalle napsahti mm. muuttohaukka, isolepinkäinen, hiiripöllö, lapinpöllö, koskikara, mehiläishaukka ja sähköiseen tulospalveluun tuli kirjattua lajeja sellaisella tahdilla, että tuntikertymät olivat parempia kuin legendaarisen Paras A-ryhmän ennätysrallin tuntikertymät olivat aikanaan. Kaupunkiin saapuessamme saapui myös hyytävä vesisade, mutta silti kaatopaikan naakat ja kottaraiset lisäsivät joukkueen saldoa. Koska keskustan "peke" ei edelleenkään hoitunut, jouduimme tekemään taktisen liikkeen ohi rallisuunnitelman. Lähdimme Penttilänvaaran suuntaan ja sieltähän pensaskerttu hoituikin. Kaupunkiin saavuttuamme lähdimme koluamaan keskustan vesistöjä systemaattisesti lävitse. Heti jätärillä tärähti ja tärähtikin todella rajusti, kun Harry blokkasi tyynesti VALKOSIIPITIIRAN hyönteisjahdista järven selältä. Lintutiedotuksen viestiä näpytellessä, myös muiden joukkueiden putkiin oli osunut tämä upea mustavalkoinen raritiira. Onnittelut Harrylle makeasta tosispondesta!!

Sitten alkoikin rallin vaikeat tunnit...käytännössä klo 17 -24 välillä saimme listaamme tunnissa yhden tai korkeintaan kaksi lajia per tunti...Tällainen rämpiminen alkoi syödä joukkueen moraalia ja iskukykyä...Erityisesti peruslaji I puutteet tukkakoskelo, sääksi ja mustaviklo kaihertivat miesten mieltä...mistä hemmetistä ne hoidetaan tuulisessa, kylmässä ja sateisessa kelissä.

Rämpiminen loppui käytännössä vasta aamuyöllä, kun lähdimme valloittamaan Valtavaaraa. Idänuunilintu, kuukkeli ja pikkukäpylintu hoituivat lähes parkkipaikalta. Sinipyrstö teetti hieman työtä, mutta sitkeys palkittiin lopulta muutamalla säkeellä. Alarinteestä hoidettiin tyylillä hippiäinen, puukiipiä ja spondesti ärhäkästi äännellyt varpuspöllö.

Alarinteen laskeutuminen kysyy vartalonhallintaa väsyneeltä joukkueelta. 
Kolean aamun viimeiset tunnit eivät enää tuoneet helpotusta pahoille puutteille, mutta huutolajilistalle vielä saatiin aina kova punajalkaviklo. Näin ralli päättyi joukkueemme osalta 124 lajiin, joka toki on ihan mallikas tulos Kuusamon rallissa, mutta vuoden linturunsaus huomioiden, ei riittävä.

Muutaman nukutun tunnin jälkeen oli aika kokoontua Kuusamo hotelliin purkutilaisuuteen. Perinteinen yhteiskuva otettiin hotellin takapihalla. Sitten olikin aika saapua saliin jännittämään. 

Rallijoukkueet 2014
Peruslajien jälkeen olimme kärki viisikon ulkopuolella, mutta kierros toisensa jälkeen paransimme asemiamme. Viimeisillä kierroksilla jännitystä riitti, koska olimme sijoittumassa joko kolmanneksi tai neljänneksi. Klenkkojen huutaessa joukkueen viimeisen lajin tajusimme, että pronssia tuli toistamiseen!! Mitalli lämmitti kyllä aikalailla varsinkin kun joukkueemme paransi myös viime vuonna syntynyttä lajiennätystä 11 lajilla.  

Voiton otti odotetusti Doz K Hahn, mutta ei vieläkään saanut nimiinsä rallikohtaista lajiennätystä. Nyt jäätiin kolmen lajin päähän...harmillista! Toiseksi kiilasi Pyhäjärven ponnistus, joka on joukkueena tahkonnut tasaisen varmoja sijoituksia viime vuosina. Onnittelut muille mitallisteille!

Vuoden 2014 mitallistit
Lopuksi hieman vapaata pohdintaa jatkosta

Kuusamon SM-ralli on vakiinnuttanut asemansa, mutta hetkittäin tuntuu, että paras pöhinä on jo historiaa. Testikäytössä oleva sähköinen tulospalvelu on loistava päänavaus rallin mielenkiinnon lisäämiseksi. Toivottavasti ensivuonna palvelu tarjotaan myös julkiseksi, jolloin media ja rallin ulkopuolella olevat lintuharrastajat voivat seurata eri joukkueiden menestyspolkuja mistä tahansa maailman kolkasta käsin. Uskon, että tällä on mielenkiintoa nostava vaikutus. 

Lisäksi on syytä pohtia vakavasti, että miten saamme joukkueiden lukumäärän jälleen nousuun. Itse olen sitä mieltä, että SM-rallissa tulisi olla jatkossa minimissään kaksi eri sarjaa. Perinteinen pohjustettu 24 tunnin sarja ja sitten pohjustamaton 16 tunnin sarja. Tähän pohjustamattomaan ralliin voisi sitten kuka tahansa aloittelevakin rallijoukkue tulla testailemaan hieman omia taitojaan lintuharrastuksen mystisessä maailmassa. 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pohjustusta SM-ralliin

Kuusamo kerää lintumiehet kesäkuun toisella viikolla, koska siellä mitellään vuosittain lintubongauksen  SM-kilpailut. Tänä vuonna oli vuorossa jo 31:n peräkkäinen linturalli. Ralli on vuosien aikana kokenut nousu- ja laskukausia, mutta viime vuosina rallijoukkueiden määrä on vakiintunut noin 20 - 30 joukkueen vuosivahvuuteen. Rali on niin sanottu pohjustettava ralli eli joukkueet panostavat hieman joukueesta riippuen joko runsaan viikon tai vain muutamia päiviä Kuusamon lintutilanteen kartoittamiseen. Itse ralli on tunnin liukumalla alkava 24 tunnin rali. Rallin siis saa aloittaa klo 09, mutta sen tulee alkaa vimeistään klo 10. Liukuma antaa pientä taktikoinnin mahdollisuutta aloituksen suhteen. 

Oma joukkueeni Team-75 on osallistunut ralleihin muutaman kerran 2000-luvulla, mutta viimeiset vuodet vuodesta 2012 olemme olleet puoli vakavasti mukana rallissa. Tämän johdosta olemme joukkueen kanssa pohjustaneet, eli tutustuneet Kuusamon lintutilanteeseen käytännössä reilun viikon. Kuten kulunut sanonta on kuulunut, niin pohjustaminen on koko rallin paras osuus ja itse ralli sitten vain pakollinen suoritus. Näin oli tänäkin vuonna. Joukkueemme tehopohjustaja Mika Korkki saapui jo Kuusamoon 30.5.2014 ja veti siis lähes kahden viikon yhtäjaksoisen pohjustussession maastossa. Itse pystyin töiden lomassa pohjustamaan 5-8.6 ja 12.6. Alla siis juttua hieman pohjustusjaksostamme.

Jo ennen Kuusamoon siirtymistä olimme tehneet kartta ja lintudata-aineiston osalta ns.paperityöpohjustuksia aikalailla. Meillä oli hyvin tiedossa, että nyt oli todellinen lintuvuosi menossa Kuusamossa. Maastossa oli odottamassa runsaasti pöllöjä, haukkoja ja laululintuja. Lisäksi muutama rari kuten ruusukottarainen odotti pohjustajien saapumista. Pohjustaminen alkoikin varsin leppoisissa tunnelmissa ja nopeasti joukkueemme pohjustuslajit kipusivat yli 120 lajiin. Ja mikäs olikaan pohjustaessa, kun maisemat ja ilmat olivat ihan superhyvät.
'
Järvien selät on hyvä tarkistaa yön rauhallisina tunteina

Aamun valjetessa siirrytään soille
Kanalintuja tapaa Kuusamossa varsin kivasti yöaikaan hiekkateillä. Omalle kohdalleni osui pohjustuksen aikana useita ukkometsoja ja muutama koppelokin. Yhdestä koppelosta sain otettua muutaman ruudun ennen linnun siirtymistä metsän siimekseen. 

koppelo on kyllä komea ilmestys

Laululintuja oli erityisen hyvin saapunut Kuusamoon. Aina mukavia lajeja, kuten tiltaltteja, sirittäjiä ja hernekerttuja löytyi runsain mitoin sopivista biotyypeistä. Meille aikaisemmin vaikeita lajeja kuten pensaskerttuja löytyi myös neljä lintua ja tulipa Mikan toimesta löydettyä myös spondet satakieli ja heinäkurppa. Kovia lajeja molemmat. Myös pikkusieppo ja molemmat paremmat sirkut hoituivat pohjustuslistaa kaunistamaan. 

Kemilä oli tänävuonna ehdoton laululintukohde ja siellä todella kamaa riittikin. Paikalla luritteli samanaikaisesti viitakerttunen, kultarinta, pikkukultarinta, hernekerttu, tiltaltti ja sirittäjä sekä viitasirkkalintu. Todellinen bonus oli marjapensaiden alla mönkinyt ruusukottarainen. 

"pastori" eli ruusukottarainen

Rallin aloituskokous järjestettiin 11.6.2014. Aloituskokouksessa käydään läpi tulevan rallin säännöt ja valitaan ralli jury, ongelmatilanteita ratkomaan. Itse olen saanut osalistua jury:n toimintaan viime vuosina ja luottamusta tuli tälläkin kertaa. Siitä nöyrä kiitos läsnäolleille. 

Varsinaisen pohjustuksen loputtua oli aika vetää maastotyöt yhteen ja kokoontua joukkueen kanssa miettimään rallireittiä ja rallistratagiaa. Pohdittavaa riittikin, koska ilmojen herra oli päättänyt sotkea kuviot totaalisesti. Luvassa oli lähes yhtämittaista sadetta ja kylmää...yöllä vain +2...hyr...


Vasemmalta oikealle, Kalle, Mika, Harry ja Antti pohtimassa rallistrategiaa

Pohjustusvaihe meni joukkueeltamme paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Saimme kasaan 146 lajia, joka paransi viimevuotista ennätystämme 12 lajilla. Muutenkin pahoja puutteita ei päässyt jäämään vaan kaikki olennainen tuli kaivettua esiin. Ehkä pohjustuksen tasosta kuvaa hyvin vertailu legendaarisen ja monivuotisen voittajajoukkue Doz k Hahn:n pohjustuslajien määrään, joka oli tänä vuonna 148. Ero ei ole enää kovin iso.. 

Peruslajit II ja III sekä huutolajit kartalla
Koska keli oli ennusteen mukaan kohtuullisen karu, päätimme laatia kaksi vaihtoehtoista rallireittiä. Tällä kaksikolla pystyimme muuttamaan tarvittaessa rallin aikana vielä hallitusti suunnitelmiamme.  Olennaista oli, että emme joutuisi rallissa ajamaan edestakaisin kauheasti ja pystyisimme hyödyntämään maksimaalisesti alun lämpimän ja aurinkoisen jakson ennen sateen sekä kylmyyden saapumista. 

Reitit I ja II