perjantai 17. lokakuuta 2014

Pohjalta on vain yksi suunta...

Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet lähinnä myrskyn merkeissä. Atlantti on pauhanut ihan kunnolla ja tällainen pienempi ihminen ei meinannut edes pahimmissa paikoissa enää pysyä pystyssä kamerarepun kanssakaan. Toisaalta oli aika makeeta seurata merenkäyntiä. Lintupuolella on sitten ollut vastaavasti hiljaista. 

Torstaina lähdettiin viimein Pico:n, koska paikka oli aina jäänyt välistä. Emme Sepon kanssa olleet koskaan aikaisemmin käyneet Pico:ssa. Yläosista löytyi mukavan näköisiä paikkoja, kaatuneiden puiden lomasta. Alaosa oli taas varsin mielenkiintoista paikallisen kataja-lajin vyöhykkeenä. Muutaman kerran sydän pompahti, kun pikkulintu smyygasi katajan alaosissa, mutta "yllättäen" kyseessä olikin mustapääkerttu.

Pico
Iltapäivällä tunnelma tiivistyi hetkellisesti, koska lentokentän alaosan puskissa oli havaittu mahdollinen Catharus-suvun rastas. Tilanne oli kasaan kuihtunut kun pääsimme pelipaikalle. Lintu oli havaittu vain kerran ja silloinkin vain varsin nopeasti. Jäimme kuitenkin passiin, koska suvun rastaat ovat tunnetusti melkoisia "smyygareita", joten lintu saattoi hyvinkin olla vielä tiheän pusikon alaosissa. Yllättäen uutta havaintoa ei enää päivän aikana syntynyt. 


Aamupäivällä oli laskeutunut keskiviikkona myrskyn vuoksi peruuntunut lento tuoden kaksi uutta suomalaista ornia saareen. Vastaavasti ensimmäiset poistuivat saaresta historiallisesti ilman elistä...

Illallisen jälkeen oli vuorossa Pierre-André Crochet:n Kazakstan esitys. Vakuuttavaa on hänen ja Eric Didner:n työskentely wp-pinnojen keräämisen suhteen. Herrat todella avaavat meille perässä kulkijoille uusia maailmoja. Vuonna 2013 oli Siperian vuoro ja nyt Kazakstan. Voi vain arvata, että jatkoa on tulossa vuonna 2015. Kazakstan vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta, mutta vasta useiden muiden wp-retkien jälkeen on tuollaisen retken aika. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä kunnon pitkä retki siten, että wp lajiston jälkeen lähtisi tutustumaan Aasian puolelta löytyviin lajeijin. Siellähän on jo retkeilty kohtuullisesti ja retkikertomukset ovat antaneet ymmärtää lajiston olevan erittäin mielenkiintoista. 

Tuolta niitä mustakiuruja ja muita mukavia lajeja löytyy...
Tänään aloitettiin aamu rastaspaikalta, mutta aika epätoivoiselta yrittäminen tuntui...siksi lähdimme uhmaamaan myrskyä Caldeirao:n eli sammuneen tulivuoren pohjalle. Ajattelimme, että tuuli ei ehkä sinne osuisi, mutta varsin nopeasti tämä olettamus osoittautui vääräksi. Välillä tuuli ihan mielettömästi. Ajatus oli löytää American Pipit-parvi, mutta löytämättä jäi. Onneksi muita lintuja näkyi varsin kivasti, kuten 3 White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirriä ja Pectoral Sandpiper eli palsasirri sekä Lapland Bunting eli lapinsirkku. Lisämaustetta toi noin kymmenen sorsan parvi, jossa oli kaksi varsin tummaa yksilöä. Paikalla on aika-ajoin tavattu ihan puhtaitakin nokisorsia eli American Black Duck:a.

Perinteiseen tapaan parvi lähti lentoon hyvissä ajoin, mutta Janne sai katsottua lintuja lennossa ja  kahdella linnulla siipipaneli näytti varsin mainiolta. Lopulta linnut laskeutuivat tulivuoren seinämälle, josta saimme niitä hetken ihmeteltyä...pirullista, kun ei pystynyt katsomaan lintuja kunnolla. Näin jäi jälleen wp elis saamatta. 

Caldeirao

Takana on viikko Corvolla ja saldona on +1 eli kohtuullisen niukkaa on ollut. Onneksi on vielä viikko edessä, joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Pakko täällä on joku mega lymyillä, pitää vaan jaksaa painaa. Varsinkin, kun pohjakosketus on tänään konkreettisesti koettu tulivuoren pohjalla.