perjantai 6. heinäkuuta 2018

Saana mittaa luonteen lujuutta

Saavuimme Juhannusaattona Kilpisjärvelle kahden kohtuu tiukan ajamispäivän jälkeen. Norjan vuonotiet eivät ole pikateitä ja matka taittuu hetkittäin suorastaan raastavan hitaasti. Maisemat matkan varrella olivat kyllä kerrassaan upeita. Sade seurasi meitä tai seurasimmeko me saderintamaa, jokatapauksessa Saanan juurella lämpömittari näytti kesäiset +4 astetta.  Sade jatkui lähes taukoamatta myös Juhannuspäivän, joten aika kului leirintäalueen palveluita hyödyntäen.

Sunnuntaina aurinko alkoi ottaa roolia ja valo lisääntyi tunti tunnilta. Lounaan jälkeen olimme valmiit Saanan valloitukseen. Olin itse käynyt huipulla viimeksi kesäkuussa 1991 Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen retken yhteydessä. Nyt askel ei ollut vastaavanlainen, vaan rauhallisesti taapersimme ylöspäin. Vastaan tuli tasaisesti väkeä. Puolessa välissä maisemat alkoivat olla huikeisevia. Puurajan ylityksen jälkeen tunturimaisema avautui täyteen loistoonsa. Tai ainakin näin luulimme. Maisemat nimittäin paranivat mitä ylemmäs kipusimme.

Näkymä Mallan suuntaan

Tyttäreni Helmi Saanan huipulla

Saanan huppu saavutettu (vasemmalta alkaen allekirjoittanut, isäni ja tyttäreni)
Huipulla vietetyn evästauon jälkeen isäni ja Helmi lähtivät laskeutumaan takaisin alas. Itse jäin pyörimään huipulle mielessäni kiirunoiden kuvaaminen. Vuonna 2015 yritin löytää kiirunoita Kiilopäältä, mutta en reippaasta yrittämisestä huolimatta löytänyt. Lajia en ollut itseasiassa tavannut koko 2010-luvun aikana, joten aikaa oli vierähtänyt viime tapaamisesta jo riittävästi. 

Lähdin kiertämään rauhallisesti Saanan eteläistä reuna-aluetta, välillä kiikaroiden ja maisemia samalla ihaillen. Reilun tunnin etsimisen jälkeen alkoi homma puuduttaa. Kävisikö jälleen näin, ei havaintoa yrittämisestä huolimatta. Pientä piristystä etsintään toi varsin yhteistyökykyinen pulmunen. Siinä se piipersi lähes jaloissani. Kuvaaminen ei silti ollut mitenkään helppoa, sillä yksilö oli nopealiikkeinen kanervikossa ruokaa etsien. Seurasin lintua kohtuullisen pitkään, toivoen sen nousevan edes hetkeksi sopivan kiven päälle kuvattavaksi. Muutaman otollisen tilanteen missasin, kun en itse ollut valmis. Lopulta homma hoitui ja muutama ruutu tuli saatua.

Pulmunen
Fiiliksen kohottua päätin vielä laajentaa etsintojä Saanan itäreunalle. Kävellessäni mietin, että tästähän tulee ihan oiva poustaus...kaiken ei aina tarvitse onnistua ja negatiivisistakin yrityksistä on hyvä kirjoittaa. Mielessäni pyörittelin teemaa, kun yht 'äkkiä edestäni kuului vapauttava "ka - ka - karr". Sellainen kuiva narina. Edessäni tunturin rinnettä rauhallisesti tepasteli ensin koiras ja hetken kuluttua naaras kiiruna. 

Päässäni pyöri vain, että nyt et mokaa. Ota rauhallisesti, rauhoita tilanne. Kameran asetukset olivat kohtuullisen kohdillaan jo ensimmäisiä ruutuja ottaessani. Minuutit muuttuivat kymmeniksi minuuteiksi, kun hitaasti ryömin kohti naarasta. Koiras oli selkeästi päättänyt johdattaa minut kauemmas, mutta tällä kertaa päätin yrittää kuvata nimenomaan ruokailevaa naarasta. 

Kiiruna, naaras

Kiiruna, koiras

Kiiruna, naaras
Kuvasin pariskuntaa reilun tunnin, jonka jälkeen sanoin heille hyvästit ja kiitokset. Hyvillä fiiliksillä lähdin laskeutumaan alas. Yksi isoimmista tavoitteistani tälle retkelle oli lopulta toteutunut. Hetken olin jo menettämässä toivoani lajin löytämisen osalta. Sitkeys palkittiin tällä kertaa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Hornøya, lintumiehen pohjoinen paratiisi

Tenonjokilaaksosta siirryimme upeita maisemia ihaillen Varanginvuonolle. Viikon retken pääkohteeksi oli valikoitunut legendaarinen Hornøya lintusaari. Saari sijaitsee Vardön itäpuolella, ollen Norjan itäisin saari. Saareen pääsee päivittäin yhteysveneen kyydissä alkaen klo 0900. Viimeistään klo 1700 tulee saaresta poistua. Venematka maksaa aikuiselta 400 NOK ja lapset pääsevät puoleen hintaan. Itse saareen voi tutustua tästä linkistä www.hornoya.com


Hornøyan saari on tullut tutuksi lintu- ja luontovalokuvaajille viime vuosien aikana. Paikka on helposti saavutettavissa ja kuvattavaa riittää loputtomasti. Kyse on oikeastaan luovuudesta millaisia kuvia itse haluaa yrittää saada. Retkeä suunnitellessa tuli haaveiltua aivan toisenlaisista kuvista, mitä sitten lopulta tuli saatua. Onneksi kaksi saaripäivää mahdollisti suunnitelmien uusiksi laittamisen. Aurinkoinen keli muuttui nimittäin yön aikana sateiseksi ja tiheä sumu verhosi niin Vardön kuin itse kohteemmekin. Aurinko ei paistanut pilvettömältä taivaalta sekunttiakaan vierailumme aikana. Saimme siis hieroa kuviamme joko sateessa tai tiheän sumun verhoamina. Aluksi hieman ahisti, mutta toisaalta poikkeussää tarjosi mahdollisuuden tuoda tunnelmaa kuviin, perinteisten lajikuvien lisäksi. Tai ainakin sitä yritin...te lukijat voitte sitten arvioida, onnistuinko tässä.


Saareen kuljettava yhteysvene sumussa
Rantautumisen yhteydessä jo tajuaa, että nyt ollaan lintukuvaajan pohjoisessa paratiisissa. Kiisloja, ruokkeja, lunneja, karimetsoja ja pikkukajavia viuhtoo jatkuvana virtana saaresta merelle ja takaisin saareen. Välillä saa väistää, ettei kalliolta lentoon lähtenyt kiisla kolahda päähän. Niin tuoksu kuin äänimaailma on ihan omaa luokkaansa. Tuhannet tai oikeastaan kymmenet tuhannet merilinnut saavat aikaiseksi melkoisen kakofonian. 

Trafiikki saaresta merelle ja takaisin saareen on jatkuvaa

Jotenkin tuntui, että etelänkiisla on saaren valtalaji. Aamuisin ne kerääntyvät valtavaksi lautaksi saaren edustalle. Osa jatkaa siitä merelle kalaan ja osa taas nousee rannalle. Laji on varsin sulavan näköinen lentäessä ja etenkin merellä sukeltamassa. Maalla sitten varsin kömpelö ja samalla uljaan näköinen. 
Etelänkiislan kaksi pukua

Lentäviä etelänkiistoja tuli kuvattua satoja ruutuja

Linnut nousevat lentoon vastatuuleen, näin myös etelänkiisla

Karimetsoja päivystää rantakallioilla kymmeniä. Niiden kuvaaminen on yksinkertaista ja oikeastaan pitkien objektiivien käyttö on turhaa. Linnut ovat pelottomia ja päästävät muutamaan metriin. Lajina karimetso on hyvin kuvauksellinen. Höyhenpuku on täynnä upeita yksityiskohtia. 

Karimetso

Mereltä palannut karimetso kuivattaa siipiään

Tutkielma karimetson upeasta höyhenpuvusta

Karimetsojen vartiokaarti
Lunni taitaa olla saaren kuvatuin laji. Niitä itseasiassa ei kauheasti pesi saaren alaosassa, jossa saimme vain tällä kertaa liikkua. Saaren ylärinteille nouseminen oli kielletty, sillä keväällä polulle oli sortunut isoja kivilohkareita. Näin jäi lunnikuvaus osittain vajaavaiseksi. Onneksi muutama yksilö pesii aivan alatasanteella ja totutusti myös nämä olivat varsin kuvausystävällisiä. 

Merelle tekee mieli, lunnin

Kukkulan kuningas

lunni
Varsin harvoin olen päässyt kuvaamaan ruokkia. Saarella tämäkin onnistui kohtuullisen helposti. Saarella laji ei ole kovin yleinen, mutta yksilöt hyvin yhteistyökykyisiä. Lähimmillään pääsin vajaaseen 2 metriin. Tällaisessa tilanteessa ei enää tullut mieleen kuvata vaan jäin ihmettelemään komean lajin puvun upeita yksityiskohtia.

"Ruokki johtaa puhetta saarella"

Tutkielma ruokin nokasta






Vietetyt kaksi päivää osoittivat, että saari sopii hyvin pohjoisten merilintulajien kuvaamiseen. Linnut ovat hyvin kesyjä ja pitkillä teleobjektiiveillä ei oikeastaan tee mitään, mikäli ei halua ottaa lentokuvia. Itse suosittelen saarelle menevän varustautumaan kahdella rungolla. Toisessa pidempi min 300mm objektiivi ja toisessa sitten selkeästi lyhyt laajakulmainen. Näin pystyy tallentamaan erilaisia, nopeastikin tapahtuvia tilanteita monipuolisesti. 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Veikeä vesipääsky

Vuonna 2015 olin ensimmäisen kerran kuvaamassa pohjoisen lintuja niiden pesimäsijoilla. Paikat eivät suinkaan olleet silloin ennestään tuttuja ja koko homma oli hapuilevaa kokeilua. Kuvia kuitenkin syntyi ja samalla vahvistui ajatus palata samoille sijoille vielä joskus. Nyt Kuusamossa vietetyn viikon jälkeen oli oiva tilaisuus jatkaa vielä pohjoisemmaksi. Autoni vaihtui matkailuautoon Rovaniemellä ja samalla nappasin mukaani nuorimman tyttäreni sekä isäni. 

Illalla saavuimme Karigasniemelle, tarkemmin poronerotusalueelle. Paikka on lintumiehille tuttu, sillä sieltä löytyvät useimmat Lapin lajit helposti. Muutaman tunnin unien jälkeen lähdimme lähilammelle kuvaamaan. Paikalta löytyi runsaasti tyllejä, liroja, muutama tavi, neljä paria lapinsirrejä ja ainakin kolme paria vesipääskyjä. Itse keskityin lähinnä kuvaamaan vesipääskyjä, joista muutama ruutu alla.


Vesipääsky

Vesipääsky sukii

Vesipääsky saalistaa hyönteisiä vedenpinnalta
Aluksi linnut olivat arkoja. Ne pysyivät kasvillisuuden seassa, mutta kun makasin hiljaa paikallani, niiden luottamus kasvoi nopeasti. Tuntui upealta, kun vesipääsky lopulta ui alle metrin päästä minua. Siinä me hetken toisiamme ihmettelimme. Varsin sympaattisen oloinen kaveri. Valitettavasti tarkennusetäisuus ei enää taipunut näihin kuviin, mutta ikuinen muistikuva mieleeni jäi. 

Aamukuvauksien jälkeen jatkoimme Tenojoen rantaa seuraavaa tietä pitkin matkaamme kohti Pohjoista. Välillä oli hyvä pysähtyä ihastelemaan erämaan kauneutta ja totaallista hiljaisuutta.

Tenojoki