Magnoliaa...

Aloitimme aamun kylän ja lentokentän komppaamisella. Keli oli muuttunut hyvinkin kivaksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ennuste oli toteutunut ja tuulten kääntyessä myös sade oli kaikonnut. Aamu ei tarjonnut rantakerttulia ja yöhaikaraa parempaa, mutta ainahan niitäkin on kiva katsella. 

Koska keli oli kirkas päätimme lähteä ylös kohti Caldeiran tulivuoren pohjaa. Taksi vei meidät ylös, jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen pohjalle. Paikka oli kyllä aikamoinen ja valitettavasti kuvat eivät nyt anna oikeaa kuvaa paikan mittasuhteista

Tulivuoren pohja

Päästyämme pohjalla huomasimme järven toisella puolella kalastelevan amerikanharmaahaikaran, joka teki vielä näyttävän lentonäytöksen laskeutuen lopulta kiviaidalle. Kirkas ilma ei siis ollut tyhjäntänyt järveä linnuista ja näin ensimmäinen pinna napsahti allekirjoittaneelle.

järvinäkymä

Jatkoimme kierrosta rantaa pitkin ja aika-ajoin edestämme lähti "pässejä". Valitettavasti jokaisella oli vaan liikaa valkoista siiven takareunoissa. Näin amerikanpässi jäi hoitamatta. No onneksi laji on hoidossa Suomesta, joka sinällään on aika hurja havis.

Puolessa välissä pidimme lounastauon ja allekirjoittanut ehti hieman jopa lintukirjaa selailla....mitäs näkisi seuraavaksi... :-)

Kierroksen loppuvaiheessa havahduimme, koska jostain kuului tuntemattoman kahlaajan ääntä. Onneksi lintu löytyi lennosta ja laskeutui lähes eteemme. Oho - ompas harmaa kurmitsa....tarkastelu paljasti lajin ja taas pamahti pinna. Amerikankurmitsa oli siis siirtynyt lentokentältä sisämaajärvelle. 

Kierroksen aikana näimme myös lyhytnokkahanhen ja muutaman valkoperäsirrin sekä härskin näköisen hybridisorsan. Lentävä lintu oli todella tumma niin selästä, kupeista kun siivistäkin. Valitettavasti kuitenkin siiven takaraunat olivat valkoiset, joten hybridihän se siinä lensi.

Hannu oli jo puolessa välissä kierrosta alkanut hoputtaa meitä - ei ole hyvä olla tunteja katveessa. On mentävä nopeasti ylös, jotta pääsemme ajantasalle saaren lintutilanteesta. Siispä nousimme reippaasti, mutta puolessa välissä takana tullut ruotsalaistiimi ilmoitti, että he näkevät kanadansirrin. No onneksi minulla oli laji hoidossa jo Irlannista, joten vain Seppo joutui palaamaan alas. 

Saavuttuamme taas huipulle aloitimme laskun, koska olimme edelleen katveessa. Olimme jo kohtuullisen pitkällä laskuamme, ennenkuin alkoi puhelimeen saapua tekstiviestejä....voi hemmetti....Magnoliankerttuli at Ponte....samassa Markku otti meihin yhteyttä walkie tolkien kautta...Taksi oli lähetetty noutamaan meidät. Olimme jo laskeutuneet valitettavasti liian paljon, jotta olisimme saaneet viestin takana tulleelle ruotsalaistiimille ja meidän Sepolle. No, taksin noutaessa meidät palasimme ylös ja Markku otti yhteyttä vielä pohjalla olleeseen ryhmään kertoakseen tilanteen. Tämän jälkeen me lähdimme laskeutumaan kohti Pontea. Markku jäi odottamaan ylös. 

Saapuessamme paikalle oli tilanne jo useimmilta ohi, mutta kannustavat huudot saattelivat meidät laakson pohjalle. Tänään otin hieman rauhallisemmin ja empä kaatunutkaan. Lintu oli juuri näkynyt löytöpaikalla ja aloimme tähyillä latvustoihin. Lopulta havaitsimme liikettä ja kas siinä se sitten oli - minun ensimmäinen jenkki "puukerttuli".  Lopulta näin linnun oikein makeasti, kun se ilmestyi avoimesti syömään jotain matoa latvaan. Olipa aikamoinen havis, joka ei olisi varmastikaan hoitunut Ilman Markun apua taksin lähettämisineen - Iso kiitos!

Magnoliabongausta

Vaikka lintumiehet juoksentelevat tässä saaressa paikasta toiseen, osaa kissat ottaa elämän rennosti :-)