perjantai 12. lokakuuta 2012

"Kultaiset siivet"

Koska eilen ei viirukerttuli onnistunut aloitimme aamun Fojosta. Lähdimme jo pimeässä liikenteeseen ja asetuimme odottamaan. Aamun sarastaessa alkoivat myös linnut äännellä ja liikehtiä.  Puoli yhdeksän jälkeen alkoi kuulua jenkkiwarblerin ääntä aivan meidän yläpuoleltamme. Lintu äänteli aktiivisesti, mutta emme vaan millään löytäneet sitä. Sitten taas alkoi hiljaisuus. 

Viirukerttulin etsintää
Etsintämme keskeytyi tietoon, että Lighthouse Walley:ltä oli löytynyt Golden winged warblet.....ja taas noustiin ja lujaa laaksosta tielle. Olihan kyse wp:n toisesta havainnosta! Saavuimme aika nopeasti paikalle, mutta tilanne oli kuihtunut sillä aikaa kasaan. Linnusta ei ollut pieneen aikaan havaintoa. Kaiken lisäksi alkoi tuulemaan ja satamaan aika kovasti. Kun sade hetkeksi heikentyi alkoi tapahtua - laakson pohjalta nousi kiipiäkerttuli aivan meidän viereen ja saimme sitä ihailla hetken. Lintu on kyllä mielettömän kaunis ja omaperäinen. Harmi, että olin pakannut omat kameravarusteeni repppuun sateelta suojaan. Näin jäi kivat kuvat ottamatta - tilaisuus niihin kyllä oli.

Sade oli jatkunut yli neljä tuntia ennenkuin alkoi ilma kunnolla kirkastua. Sen myötä aloimme myös laajentamaan etsintää. Osa lähti ylöspäin ja osa taas alaspäin laaksoa. Yllättävän nopeasti lintu lopulta löytyi uudelleen, mutta muutama satametriä yläpuolellamme. Lähdin juoksemaan täysillä ylöspäin ja jo puolessa välissä rinnettä olin ihan puhki...pääsin kuitenkin paikalle ajoissa ja näin tämän upean nuoren koiraan mainiosti, muutaman metrin päästä.


Kultasiipikerttulin bongausta
Katseltuani minuutteja lintua päätin lähteä takaisin alas hakemaan tavarani. Ajattelin, että jos lintu on edelleen paikalla, niin tulen kuvamaan sitä. Päästyäni takaisin sain kuulla, että lintu oli hieman jatkanut matkaa. Silti päätin jäädä muiden lähtiessä paikalle. Siellä sitten odottelin puolitoistatuntia turhaan. Vaikka näin kaksi upeaa lajia tänään, niin hieman harmittaa, kun en kantanut kameraa kokoajan käyttövalmiina. Molemmista lajeista olisin saanut kelpokuvat, mutta ei....laiskuutta vai tyhmyyttä :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti