tiistai 24. huhtikuuta 2012

Idänturturikyyhky

Viikonlopun saariretken aikana kypsyi ajatus lähteä maanantaiaamuksi Pietarsaareen, koska Idänturturikyyhky oli edelleen paikalla. Laji puuttui minulta niin Suomen listalta kuin wp-listaltakin. Hoitamiseen oli siis olemassa "tuplaperustelut". Muutaman tunnin iltaunien jälkeen lähdin puoliltaöin ajamaan kohti Pietarsaarta.

Yön ajo ei tarjonnut supikoiria ihmeellisimpiä havaintoja ja hieman jälkeen kuuden saavuin pelipaikalle. Aamu oli aika kolea, mutta linnut olivat kivasti äänessä. Siirryin metsän suojissa seuraamaan ruokinnan tapahtumia. Ennakkotietojen mukaisesti olin varovainen toimissani, koska lintu on hyvin arka. 

Kauan ei tarvinnut odotella, kun kaunis kyyhky pölähti jostain metsän suojasta ruokinnalle. Lintu tepasteli hetken avoimesti ja sain hieman jopa kuvatuksikin. Valitettavasti paikka on varjoisa ja valot olivat vielä aamulla hyvin vähissä. Alla kuitenkin yksi dokumenttikuva linnusta, kun ei parempaan tällä kertaa taipunut...

Idänturturikyyhky