perjantai 6. heinäkuuta 2018

Saana mittaa luonteen lujuutta

Saavuimme Juhannusaattona Kilpisjärvelle kahden kohtuu tiukan ajamispäivän jälkeen. Norjan vuonotiet eivät ole pikateitä ja matka taittuu hetkittäin suorastaan raastavan hitaasti. Maisemat matkan varrella olivat kyllä kerrassaan upeita. Sade seurasi meitä tai seurasimmeko me saderintamaa, jokatapauksessa Saanan juurella lämpömittari näytti kesäiset +4 astetta.  Sade jatkui lähes taukoamatta myös Juhannuspäivän, joten aika kului leirintäalueen palveluita hyödyntäen.

Sunnuntaina aurinko alkoi ottaa roolia ja valo lisääntyi tunti tunnilta. Lounaan jälkeen olimme valmiit Saanan valloitukseen. Olin itse käynyt huipulla viimeksi kesäkuussa 1991 Turun Lintutieteellisen Yhdistyksen retken yhteydessä. Nyt askel ei ollut vastaavanlainen, vaan rauhallisesti taapersimme ylöspäin. Vastaan tuli tasaisesti väkeä. Puolessa välissä maisemat alkoivat olla huikeisevia. Puurajan ylityksen jälkeen tunturimaisema avautui täyteen loistoonsa. Tai ainakin näin luulimme. Maisemat nimittäin paranivat mitä ylemmäs kipusimme.

Näkymä Mallan suuntaan

Tyttäreni Helmi Saanan huipulla

Saanan huppu saavutettu (vasemmalta alkaen allekirjoittanut, isäni ja tyttäreni)
Huipulla vietetyn evästauon jälkeen isäni ja Helmi lähtivät laskeutumaan takaisin alas. Itse jäin pyörimään huipulle mielessäni kiirunoiden kuvaaminen. Vuonna 2015 yritin löytää kiirunoita Kiilopäältä, mutta en reippaasta yrittämisestä huolimatta löytänyt. Lajia en ollut itseasiassa tavannut koko 2010-luvun aikana, joten aikaa oli vierähtänyt viime tapaamisesta jo riittävästi. 

Lähdin kiertämään rauhallisesti Saanan eteläistä reuna-aluetta, välillä kiikaroiden ja maisemia samalla ihaillen. Reilun tunnin etsimisen jälkeen alkoi homma puuduttaa. Kävisikö jälleen näin, ei havaintoa yrittämisestä huolimatta. Pientä piristystä etsintään toi varsin yhteistyökykyinen pulmunen. Siinä se piipersi lähes jaloissani. Kuvaaminen ei silti ollut mitenkään helppoa, sillä yksilö oli nopealiikkeinen kanervikossa ruokaa etsien. Seurasin lintua kohtuullisen pitkään, toivoen sen nousevan edes hetkeksi sopivan kiven päälle kuvattavaksi. Muutaman otollisen tilanteen missasin, kun en itse ollut valmis. Lopulta homma hoitui ja muutama ruutu tuli saatua.

Pulmunen
Fiiliksen kohottua päätin vielä laajentaa etsintojä Saanan itäreunalle. Kävellessäni mietin, että tästähän tulee ihan oiva poustaus...kaiken ei aina tarvitse onnistua ja negatiivisistakin yrityksistä on hyvä kirjoittaa. Mielessäni pyörittelin teemaa, kun yht 'äkkiä edestäni kuului vapauttava "ka - ka - karr". Sellainen kuiva narina. Edessäni tunturin rinnettä rauhallisesti tepasteli ensin koiras ja hetken kuluttua naaras kiiruna. 

Päässäni pyöri vain, että nyt et mokaa. Ota rauhallisesti, rauhoita tilanne. Kameran asetukset olivat kohtuullisen kohdillaan jo ensimmäisiä ruutuja ottaessani. Minuutit muuttuivat kymmeniksi minuuteiksi, kun hitaasti ryömin kohti naarasta. Koiras oli selkeästi päättänyt johdattaa minut kauemmas, mutta tällä kertaa päätin yrittää kuvata nimenomaan ruokailevaa naarasta. 

Kiiruna, naaras

Kiiruna, koiras

Kiiruna, naaras
Kuvasin pariskuntaa reilun tunnin, jonka jälkeen sanoin heille hyvästit ja kiitokset. Hyvillä fiiliksillä lähdin laskeutumaan alas. Yksi isoimmista tavoitteistani tälle retkelle oli lopulta toteutunut. Hetken olin jo menettämässä toivoani lajin löytämisen osalta. Sitkeys palkittiin tällä kertaa.