maanantai 10. syyskuuta 2018

Yksi lintu kaiken muuttaa voi..

Retkipäivä oli kääntynyt iltapäivän puolella, eikä aamupäivä ollut tarjonnut peruslajistoa kummempaa. Sateen jälkeen suuntasin uudelleen Morgonlandetin pieneen lehtoon. Kuvailin rauhassa puukiipijöitä, kun puhelimeni soi. Hieman oikeastaan harmitti, kun puhelimen soittoääni oli niin voimakas, säikyttäen hyvään paikkaan asettuneen puukiipijän. Arvasin soittajan ja mielessäni ajattelin soiton koskevan saaresta poistumista. 

Voi kuinka väärässä olinkaan. Soittaja toki oli Henkka eli Henrik Lindholm. "Mulla olisi täällä nuori tunturikihu". Täh...missä? Tajusin vasta rynnätessäni lehdosta ulos, että lintu oli paikallisena. Oli kuulemma laskeutunut saaren pohjoisrannalle, näkymättömiin. Kuvia olisi syytä saada, olihan kyseessä ARK -tasoinen laji. Näillä ohjeilla lähdin lähestymään oletettua laskeutumispaikkaa. Montaa askelta en ehtinyt ottamaan kun puhelin soi jälleen. Lintu oli lentänyt kohti saaren itärantaa, häviten lehdon taakse. Ei ollut kuitenkaan ilmestynyt lehdon toiselle laidalle. Näin ollen lintu oli joko vain siirtynyt tai poistunut idänsuuntaan. 

Sydän pomppaillen etenin varovasti metri metriltä. Metrit vaihtuivat kymmeniksi metreiksi ja lopulta yli sadaksi metriksi. Henkkakin saapui etsimään lintua. Odottava tunnelma kääntyi minuutti minuutilta kohti karvasta pettymystä. Kyseessä kuitenkin laji, jonka näkemisestä tunturilapin ulkopuolella olen unelmoinut vuosia. Mietimme jo paluuta takaisin alkuperäiselle löytöpaikalle, kun lintu räpsähti aivan jaloistani lentoon. Muutaman metrin lennon jälkeen laskeutuen kalliolle kuvattavaksi. Tunne oli riemukas ja helpottunut. Samalla yksi unelmistani kävi toteen. Iso kiitos Henkalle upeasta löydöstä.      


Tunturikihu 1kv, huomaa lyhyt siniharmaa nokka, joka erottaa hoikan muodon lisäksi lajin merikihusta

Tunturikihu 1kv, huomaa keskimmäiset pyrstösulat, jotka ovat pyöreäpäiset ja muita pidemmät. 
Tunturikihu 1kv, huomaa käsisulkien (2 ja 3) valkea ulkoreuna.