tiistai 24. toukokuuta 2011

Arktikaa itäisellä Suomenlahdella

Kevätmuutto huipentuu toukokuun lopussa arktisten lajien läpimuuttoon Suomenlahdella, jolloin lintumiehet kerääntyvät niemennokkiin ja saariin seuraamaan tätä upeata lintunäytöstä. Muutaman viikon sisällä Suomenlahtea pitkin muuttaa miljoona vesilintua kohti Siperian pesimäalueita. Itsekin olin päättänyt osallistua tämän kevään huipennukseen matkaamalla Virolahdelle arktikaa seuraamaan.

Reput ja muuta kamat pakattiin autoon keskiviikko aamuna ja työpäivän jälkeen oli tarkoitus startata kohti itää. Ajoitusta oli kuitenkin pakko hieman aikaistaa, koska Pyhtään Ristisaaresta oli löydetty tiistai-iltana laulava Iberiantiltaltti, joka oli saarelaisten toimesta havaittu vielä keskiviikkoaamunakin. Ensimmäiset bongarit saapuivat saareen puolenpäivän aikoihin ja lintu havaittiin sekä pyydystettiin tarkempaa tutkimusta varten. Pyydystäminen tässä tapauksessa oli perusteltua, koska linnun identiteetin varmistamiseen ei pelkästään riitä laulun ja pukutuntomerkkien tarkka ylöskirjaaminen vaan risteymien poissulkemiseksi, myös höyhennäyte DNA tutkimuksia varten tuli saada.  Erityisesti tässä tapauksessa DNA tutkimuksilla on iso merkitys lajistatuksen varmistumisessa, koska Suomen kahden aikaisemman havainnon osalta risteymiä ei ole pystytty poissulkemaan.

Iltapäivän aikana saaressa kävi n. 60 bongaria mutta itselläni ei ollut mitään mahdollisuuksia osallistua näihin kahteen ensimmäiseen kuljetukseen. Kuitenkin lähestyessäni Porvoota sain viestin Lintutiedotuksesta, että illalla lähtisi vielä yksi kuljetus saareen. Nopea soitto kuljetuksen järjestäjälle ja kuin ihmeen kaupalla sain paikan 1730 lähtevään veneeseen.

Saavuimme saareen kovan merenkäynnin saattelemina ja onnistuimme nähdä linnun vielä illan aikana. Paluumatka alkoi hieman heikkojen merkkien vallitessa, kun veneestä rikkoutui ohjaus ja lilluimme aaltojen viemänä Suomenlahdella. No tunnelma pysyi leppoisana, koska olihan porukka mahdollisesti havainnut Suomen ensimmäisen iberiantiltaltin. Lopulta kuski sai ohjauksen korjatuksi ja pääsimme turvallisesti takaisin Kotkan satamaan.

Myöhäisillan aikana ajelin sitten Virolahden Hurppuun ja kävin nukkumaan autoon.

19.5.2011

Muutaman nukutun tunnin jälkeen keittelin aamiaista trangiassa ja ihailin nousevaa aurinkoa. Aamu ei kuitenkaan tarjonnut kovasti odotettua arktikaa vaan muutto oli varsin vaisua. Viiden tunnin staijauksen tuloksena Hurpusta muutti n. 2500 hanhea ja 300 allia. Köyhää oli aamun meno!

Koska merellä ei mennyt mitään päätin lähteä kaverini Janne Aallon kanssa Kurkelan torniin viettämään päivää. Myös petopuoli oli rauhallista, mutta katsottavaa tarjosi kiertelevä haarahaukka. Tämä laji on vaan hieman kärsinyt inflaatiota, koska se alkaa olla aika peruskauraa Itä-Suomessa. Toisin oli, kun tapasin lajin ensikertaa vuonna 1988 Virolahden Vilkkilänturalla. Silloin pomppi sydän pikkulintumiehen kurkussa.

20.5.2011

Saderintama oli saavuttanut Virolahden ja aamu valkeni sumuisena. Heti ensimmäisestä tunnista lähtien tiesi, ettei tästäkään päivästä mitään muuttopäivää syntyisi. Meno oli eilistäkin heikompaa, joten päätin kömpiä kaverin telttaan jatkamaan unia. Ei siinä sitten mennyt kuin tunti ja heräsin siihen kun Janne blokkasi ylimuuttavan lampiviklon....onneksi en nuijannut lampivikloa kovempaa lajia, mutta yllätteän ei enää huvittanut jatkaa unia....

Aamiaisen jälkeen päätettiin lähteä taas Kurkelaan aikaa viettämään. Tornissa olikin porukkaa ihan sikana, mutta onneksi sopu tilaa antaa. Aamupäivän aikana haarahaukka teki lentonäytöksen painuen lopulta Venäjän puolelle. Iltapäivän hiljaisina hetkinä porukan ote yleensä alkaa heikkoina muuttopäivinä herpaantua ja kaikki muu alkaa kiinnostaa. Näin kävi myös meille, kun joku huomasi maassa aurinkoa ottavan herhiläisen. Otus olikin aika hurjan näköinen, koska pituutta kaverilla oli yli 7cm ja kuva puhukoon puolesta...


Herhiläisestä toivuttuamme ei mennyt kauankaan kun joku plokkasi idästä lähestyvän kattohaikaran. Sitä sitten ihmettelimme yhdessä ja olihan se aika makee, kun iso valkomusta haikara ohitti majesteettimaisesti tornin.

Illalla päätimme vielä käydä Haminassa bongaamassa paikallisen pussitiaisen. Lintu oli väsännyt omintakaisen pesän koivuun aivan tornille vievän tien varteen. Siinä pesää ihmetellessämme, koiraskin näyttäytyi muutamaan otteeseen. Alla kuva pussitiaisen pesästä...ei ole ihme mistä linnun nimi on saanut alkunsa :-)


Haminan jälkeen heitin Jannen ja yhden mikkeliläisen ornin takaisin Lakakalliolle ja itse jatkoin matkaa kohti Klamilan kalasatamaa. Tarkoitus oli yöpyä jälleen autossa, koska aamulla siirtyisin helsinkiläisporukan kanssa Suur-Pisin saareen. Saari sijaitsee ihan rajavyöhykkeen tuntumassa ja odotuksen saaren suhteen olivat korkealla. Paikan voi plokata allaolevasta kuvasta.


Heti saaren saapuessamme pikkusieppo toivotti meidät tervetulleiksi. Siirryimme nopeasti saaren länsipäähän muuttoa staijaamaan. Jo ensi vilauksista pystyi päättelemään, että tänään oli linnut liikenteessä. Hanhia, lähinnä sepelhanhiparvia oli lähes kokoajan taivaalla.  Aamun aikana parvikoko kasvoi hiljalleen ja keskipäivän tienoilla havaitsimme jo yli 1000 linnun parvia.  Parvet menivät osittain vähän kaukaa, mutta hetkittäin myös suoraan päältä, kuten näkyy.


Kesken hanhimuuton joku plokkasi etelästä saapuvan ison vaalen linnun. Linnun lähestyessä tajusimme, että mereltä mantereelle oli saapumassa jo retken toinen kattohaikara. Lintu ohitti meidät majesteettimaisesti n. 100 m etäisyydeltä ja jäi pyörimään mantereen päälle.


Illan aikana havaitsimme vielä muutamia hanhiparvia, joissa parhaimmillaan oli n. 2300 lintua. Kaikenkaikkiaan päivän saldot näyttivät ihan kivoilta;

valkoposkihanhi 3212m
sepelhanhi 16025
määrittämätön hanhi 3205
yhteensä siis yli 22 000 hanhea

Illalla tuli myös tutustuttua saareen hieman tarkemmin ja alla muutama ruutu saaresta.


Näkymä mun telttateressilta

Saari on siis osa itäisen Suomenlahden kansallispuistoa ja saaressa saa vapaasti telttailla sille osoitetulla alueella. Valitettavasti ihmisen läsnäolo ei aina ole hyväksi luonnolle. Näin oli myös muutama vuosi sitten kun kaiketi ihmisen huolimattomasta tulenkäytöstä pääsi syttymään metsäpalo. Palo saatiin kuitenkin rajattua ja sammutettua, mutta edelleen saaren keskiosa on aika karua katseltavaa.


22.5.2011

Hyvin nukutun yön jälkeen kömmin jälleen staijikalliolle tarkistamaan, että jatkuisiko meno eilisen kaltaisena. Näin ei kuitenkaan ollut vaan meno oli rauhallista ja hetkittäin jopa tylsää. Ennen saaresta poistumista aamupäivän aikana muutti muutama tuhat hanhea ja hieman tundrakurmitsoja sekä punakuireja.

Taksivene palautti porukan Klamilan satamaan puolenpäivän aikoihin ja itselläni ole jotenkin kummallinen fiilis. Laittelin kamojani rauhassa autoon ja viestittelin muutaman kaverin kanssa, että pitäisikös jäädä norkoilemaan itään vai lähtisikös jo kotimatkalle. Koska mitään järkevää syytä ei ollut kotiinlähdölle, päätin lähteä vielä kerran Kurkelan torniin. Ajelin kaikessa rauhassa kohti tornia ja tornin parkkipaikalle päästyäni jäin vielä suustani kiinni erään turkulaisen ornin kanssa. Siinä kaikessa rauhassa päivittelimme haviksia, kun puhelin piippasi tekstiviestiä......KÄÄRMEKOTKA KURKELAN TORNI JUURI NYT..... Empä ole aikoihin rynnännyt sellaista vauhtia ja vaikka n. 50 jyrkkää porrasta saivat reidet huutamaan hoosiannaa, ei voinut antaa tuskalle tilaa...ylös oli päästävä parasta mahdollista vauhtia....puolestavälistä huusin ylhällä oleville, että onko vielä hallussa ja kuulemma oli.....lopulta sain itseni ja kamat ylös ja sitten ihmettelemään, että missä missä?

Hyvien nuottien ansiosta löysin linnun nopeasti ja sain ihailla sen rauhallista liitoa kohti Venäjän rajaa. Onnistumisen tunne oli aivan käsittämätön, koska en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Käärmekotkaa Suomessa. Kyllä lähes spontaani elis sai äijän loistamaan ja kotimatka sujuikin varsin leppoisissa merkeissä