sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Harmaahaikarat jäällä

Kevät saapui viikonloppuna reippain askelin. Varsinkin lauantaina oli aitoa kevätmuuton tunnetta. Hanhia ja joutsenia kerääntyi ensimmäisiä sulapaikkoja asuttamaan. Myös harmaahaikarat saapuivat jäänreunalle päivystämään. Itse keskityin molempina aamuina haikarakuvauksiin, sillä avovesipaikat ovat vielä Salon Halikonlahdella rajalliset. Näin haikarat ovat kuvausetäisyydellä. 

Lauantai meni naamioverkon alla kyhjöttäen. Tulos oli surkea. Haikarat pysyivät etäällä. Harmittavaa, koska valot olivat kauniin keväiset.




Sunnuntaina saavuin pelipaikoille hyvissä ajoin. Ajatus oli jatkaa naamioverkon alla tapahtuvaa kuvaamista. Haikarat olivatkin jo aamun ensivaloissa aivan kannastien vieressä. Hetken pohdittuani päätin kokeilla auton käyttämistä piilokojuna. Avasin ikkunat hyvissä ajoin ja asettelin hernepussin sekä kameran valmiiksi. Sitten hitaasti kannastietä eteenpäin ja sopivalle etäisyydelle kytikselle. 

Homma pelitti nyt huomattavasti paremmin ja aamun aikana tuli kuvattua noin 600 ruutua. Alla muutama tunnelmakuva.