Ilman lämmetessä karaistuneimmat muuttolinnut saapuvat varhain Suomeen. Ruokailupaikkojen vähyyden vuoksi useammat lajit kerääntyvät samoihin sulapaikkoihin, tarjoten kuvaajalle ennakoimattomia mahdollisuuksia. Tilanteiden toivossa lähdin varhain sataisena aamuna Halikonlahdelle, missä yksi kiinteistä kojuista sijaitsee sopivasti sulapaikan laidalla.
Kojuun asettautumisen jälkeen paikalla olleet linnut unohtivat läsnäoloni ja jatkoivat touhujaan ikään kuin minua ei olisi ollut olemassakaan. Sain nauttia luonnon tarkkailusta "sisäpiiriläisen" silmin. Tunnetta ei oikein pääse kokemaan ilman kojua ja mieluiten vielä kojusta, joka on ollut paikalla pidempään. Linnut ovat ehtineet tottumaan kojun läsnäoloon.
Sulassa ruokaili kolme isokoskeloa, joiden kuvaamiseen keskityin muiden lajien kustannuksella. Paikalla olleet kaksi koirasta keskittyivät lähinnä "kinastelemaan" sulan herruudesta, naaraan pysytellessä sivummalla. Päätin seurata naaraan touhuja silläkin riskillä, että missaisin näyttäviä koiraiden "kinastelu" tilanteita.
Seurailtuaan aikansa koiraiden touhuja jäänreunalta, laskeutui naaras veteen ruokailemaan. Aktiivinen sukeltelu kannatti, sillä lähes joka toisen sukelluksen jälkeen naaras palasi pinnalle kala nokassaan. Osa kaloista oli liian isoja nieltäväksi, jonka johdosta paikalla päivystäneet harmaalokit pääsivät nauttimaan isokoskelon tarjoamasta "seisovasta pöydästä". Onneksi osa saaliista oli itse kalastajallekin sopivaa.
Koskelokuvaukset keskeytyivät kuin seinään harmaahaikaran laskeuduttua jäälle. Sydän pomppaillen siirryin kojun sisällä kuvaamisen kannalta parempaan asentoon. Haikara tuijotti minua tuimasti kun aloin somittelemaan sitä ruudulle. Iso lintu kun ei mahtunut vaakakuvaan, etäisyyden ollessa muutamia kymmeniä metrejä. Onneksi meidän molempien hermot pitivät. Varovasti muutama lyhyt sarja. Ei vaikutusta haikaran käyttäytymiseen. Tuijotus jatkui yhtä tuimana.
