Yksi lintu kaiken muuttaa voi..

Retkipäivä oli kääntynyt iltapäivän puolella, eikä aamupäivä ollut tarjonnut peruslajistoa kummempaa. Sateen jälkeen suuntasin uudelleen Morgonlandetin pieneen lehtoon. Kuvailin rauhassa puukiipijöitä, kun puhelimeni soi. Hieman oikeastaan harmitti, kun puhelimen soittoääni oli niin voimakas, säikyttäen hyvään paikkaan asettuneen puukiipijän. Arvasin soittajan ja mielessäni ajattelin soiton koskevan saaresta poistumista. 

Voi kuinka väärässä olinkaan. Soittaja toki oli Henkka eli Henrik Lindholm. "Mulla olisi täällä nuori tunturikihu". Täh...missä? Tajusin vasta rynnätessäni lehdosta ulos, että lintu oli paikallisena. Oli kuulemma laskeutunut saaren pohjoisrannalle, näkymättömiin. Kuvia olisi syytä saada, olihan kyseessä ARK -tasoinen laji. Näillä ohjeilla lähdin lähestymään oletettua laskeutumispaikkaa. Montaa askelta en ehtinyt ottamaan kun puhelin soi jälleen. Lintu oli lentänyt kohti saaren itärantaa, häviten lehdon taakse. Ei ollut kuitenkaan ilmestynyt lehdon toiselle laidalle. Näin ollen lintu oli joko vain siirtynyt tai poistunut idänsuuntaan. 

Sydän pomppaillen etenin varovasti metri metriltä. Metrit vaihtuivat kymmeniksi metreiksi ja lopulta yli sadaksi metriksi. Henkkakin saapui etsimään lintua. Odottava tunnelma kääntyi minuutti minuutilta kohti karvasta pettymystä. Kyseessä kuitenkin laji, jonka näkemisestä tunturilapin ulkopuolella olen unelmoinut vuosia. Mietimme jo paluuta takaisin alkuperäiselle löytöpaikalle, kun lintu räpsähti aivan jaloistani lentoon. Muutaman metrin lennon jälkeen laskeutuen kalliolle kuvattavaksi. Tunne oli riemukas ja helpottunut. Samalla yksi unelmistani kävi toteen. Iso kiitos Henkalle upeasta löydöstä.      

Tunturikihu 1kv, huomaa lyhyt siniharmaa nokka, joka erottaa hoikan muodon lisäksi lajin merikihusta

Tunturikihu 1kv, huomaa keskimmäiset pyrstösulat, jotka ovat pyöreäpäiset ja muita pidemmät. 

Tunturikihu 1kv, huomaa käsisulkien (2 ja 3) valkea ulkoreuna. 

Minun sielunmaisemani

Linnut ovat kuljettaneet minua toinen toistaan upeampiin paikkoihin. Olen nähnyt ja kokenut Suomen rajalta rajalle, päästä päähän – talvella, keväällä, kesällä ja syksyllä – auringossa, sateessa, pakkasessa ja helteessä. Yksi paikka on kuitenkin ylitse muiden ja se on maailman kaunein saaristo ja erityisesti sitä ympäröivä meri.

Pikkupoikana Jurmon kivikkoiset riutat merkitsivät minulle päättymättömiä seikkailuja. Niihin päiviin haluaisin aina uudelleen palata, sillä jokaisesta seikkailusta palasin onnellisempana takaisin. Tänään meri merkitsee minulle kuitenkin enemmän kuin seikkailua luonnossa. Meri on paikka, jonka äärellä voi tuntea itsensä pieneksi ja voimattomaksi tai vahvaksi ja voittamattomaksi. Ihailen meren välittävää voiman tunnetta, sillä se on samaan aikaan arvaamaton ja oikeudenmukainen. Ja kun oikein kuuntelee, se osaa olla myös lempeä ja lämmin. Vain uhmaamalla merta, se näyttää karut ja ankarat kasvonsa.

Meri on minulle paikka kohdata itseni. Etenkin marraskuinen meri saa minut tunteman syvää nöyryyttä. Samalla tunnen mittaamatonta vapauden tunnetta. Niinä hetkinä seilaan sieluni valtamerellä vahvassa myötätuulessa ja eteeni annetut haasteet asettuvat oikeaan mittakaavaan. Merkityksellisten ja merkityksettömien välinen ero kirkastuu. Meri näyttää minulle ratkaisut ja oikean suunnan.

Olen onnellinen, että harrastus kuljettaa minua paikasta toiseen. Se on opettanut, missä minun on hyvä olla. Maailman kaunein saaristo on se paikka jossa minä olen minä, se on minun sielunmaisemani ja ajatusteni koti.

Aamiainen Torronsuolla

Aamun voi aloittaa monella tavalla. Minä toteutin tänään pitkään päässäni muhineen ajatuksen ja nautin aamiaiseni Torronsuon kansallispuistossa. Ajatuksena oli samalla kuvata Suomen syvimmän suon heräämistä uuteen aamuun. Torronsuo on nimittäin kuuluisa usvaisista aamuistaan. Valitettavasti tämä helle ja lämmin yö estivät kunnon usvan muodostumisen, mutta aamuinen hetki auringon noustessa oli  joka tapauksessa enemmän kuin upea.

Siinä pitkospuilla aamiaista nauttiessani mietin, että miten voisin jakaa mahdollisimman monen kanssa tämän hetken. Ja miten saisimme enemmän ihmisiä luontoon voimaantumaan. Sitä ennen on kuitenkin saatava puiston pitkospuut parempaan kuntoon. Onneksi Metsähallitus on jo reagoinut tilanteeseen ja kunnostustyöt alkavat tulevana talvena.