Jurmo 6-8.3

Tätä viikonloppua oli odotettu kuukausien ajan, koska olimme päättäneet viime syksynä koota vanha retkiporukka jälleen kasaan. Samalla porukalla aloitimme lintuharrastuksen 80-luvun puolivälissä Perniössä ja Jurmo tuli silloin nopeasti mukaan kuvioihin. Saareen pääsi autottomanakin helposti, koska julkisilla pääsi lauttarantaan ja lauttarannasta sitten yhteysaluksella saareen. Saaressa näkyi aina mukavasti lintuja ja rengastustakin pääsi ihmettelemään. Viimeisestä yhteisestä saariretkestä oli kuitenkin vierähtänyt yli 15-vuotta. 

Lauantai aamu alkoi reippaissa tunnelmissa hieman kuuden jälkeen. Aamiaisen jälkeen nousimme muinaismuistolle staijaamaan aamuvakiota. Vakio tarkoittaa 2 tunnin muutontarkkailua auringonnoususta. Aurinko nousi seitsämän aikoihin, joten vakio alkoi 0715. 

Markus A, Mika K ja Jani L tapittaa

Varsinaista muuttoa ei ollut tarjolla muutamaa haahkaa, tukkasotkaa,  koskeloa ja kiurua lukuunottamatta. Tiukka tapitus tyssäsi kun sakea sumu saapui etelästä. Näkyvyys heikkeni muutamaan sataan metriin hieman kahdeksan jälkeen. Keskustelun myötä päätimme keskeyttää vakion ja painuimme takaisin asemalle. "Väliaamupala" maistui mainiosti ilman selkeyttymistä odotellessa. 

Homma lässähtää sumun saapuessa

Keli parani reilun tunnin jälkeen, jonka myötä lähdimme kohti länttä. Lännessä odotti länsireitin laskenta, joka tarkoittaa tietyn reitin kulkemista ja reitiltä havaittujen lintulajien ja yksilömäärien tarkkaa laskemista. Emme olleet kunnolla päässeet edes reitille, kun muuttohaukka löytyi istumasta länsiriutalta. Valitettavasti välimatkaa oli liikaa linnun iän määrittämiseen. Lintu kyllä näytti 2-kv tyyppiseltä, mutta varmuutta emme ehtineet saamaan. Riuttojen väliseltä lahdelta yhytimme telkkäparven lisäksi paikalla jo pidempään viihtyneet 4 allihaahkaa. Linnut olivat naaraspukuisia ja välimatkaa sikana kuvaukseen. Silti oli pakko haastaa kalusto dokumenttikuvan toivossa.

Allihaahkat

Länsireitin kiertämisen lisäksi päätimme kävellä länsiriutan kärkeen, joka on maan kohoamisen myötä yhtynyt heinäsaareen. Riutan ja saaren yhteenliittymä on tapahtunut ihan viime vuosien aikana, sillä ensimmäisillä retkillämme 80-luvun lopussa ei todellakaan ollut mitään asiaa heinäsaareen ilman kunnon kahluusuoritusta. Vaikka yritys oli kohdallaan, ei ristisorsia ja muutamaa kiurua parempaa löytynyt. Näinpä painelimme reitin loppuun ja kylän kautta asemalle. 

"ex.heinäsaari"

Jurmon kuuluisaa länsiriutan kivikkoa

Loppupäivä meni aseman nurkissa pyörien ja illalla tietysti saunottiin sekä suoritettiin iltahuuto. Iltahuuto tarkoittaa päivän havaintojen keräämistä yhteiseen seurantalomakkeeseen. Päivä ei edellä kerrottujen lisäksi oikein muuta kivaa tarjonnut ja yhteislajimäärä jäi vain 35 lajiin. 

Aseman arkea

Sunnuntai valkeni tuuliolosuhteiltaan lauantain toisintona, mutta onneksi emme saaneet sumua niskaamme. Lintuja oli selkeästi paremmin liikkeellä ja aamuvakiolla havaitsimme mm. muuttavia uuttukyyhkyjä, kiuruja, kottaraisia, merihanhia, töyhtöhyyppiä ja laulujoutsenia. Joutsenilla ja uuttukyyhkyillä oli selkeästi kunnon muutto"rynnistys" meneillään. Valitettavasti puolenpäivän jälkeen oli kuitenkin tullut aika jättää mystinen Jurmo. Lähtötunnelmia ei mitenkään helpottanut auringon ilmestyminen eteläiselle taivaalle. Makeeta oli ja takaisin tullaan!

Jurmon satama kevätauringossa

Helmikuun helmiä Salosta

Vuodenpinnakisan toinen kuukausi sujui leidon talven myötä lajirikkaissa tunnelmissa. Kuunvaihde toi muutamalle listaajalle sarvipöllön lisäksi myös suopöllön listaa kartuttamaan. Suopöllä ei ole mitenkään helppo Salosta vaan vuosittain havainnot lajista jäävät muutamiin yksilöihin. Samaanaikaan pöllöjen kanssa Halikonlahdella seikkaili kaksi vuorihemppoa, joka myös edustaa arvolajia näin pinnamielessä. Kuukauden ehdoton helmi oli kuitenkin keltahemppo, josta tunnetaan Salosta vain 2 aikaisempaa havaintoa. Nämäkin havainnot ovat jo vuosikymmenien takaa.  

Listaajat etenivät aika tasaisesti kohti 80 lajin rajapyykkiä, kuitenkaan sitä vielä rikkomatta. Pahimmat "puutteet" lienevät paremmat pöllöt, kuten helmipöllö tai viirupöllö. Lisäksi tundraurpiainen uupuu koko kisan lajistosta. 

Keltahemppo

TOP-5

Mika K 78 lajia

Pasi A 77 lajia

Jorma K 77 lajia

Marko K 76 lajia

Janne R 73 lajia

Itselläni oli helmikuun lopussa 57 lajia. 

Tapahtumarikas viikonloppu

Lauantai 7.2

Reilun viikon retkeilytauon myötä fiilikset kiikareiden ulkoiluttamiseen olivat kohtuullisen korkealla ja lähdin aamusta liikkeelle. Ensimmäiseksi ajauduin Halikon kivilaiturille, mistä oli havaittu viiksitimali jokin aika sitten. Aamu valkeni hiljalleen ja seisoskelin kaislikon reunassa. Odottelu ei tuonut toivottua havaintoa, joten päätin soittaa hieman atrappia....lähes samantien muutaman sadan metrin päästä kuului viiksitimalin vastaus. Lintu tuntui liikkuvan minua kohden, joten lähdin nopeasti hakemaan autosta kameraa...takaisin kävelin jäistä tietä rauhallisesti enkä ollut yhtään orientoitunut nopeaan kuvaustilanteeseen...no ylltättäen korea koiras oli minun poissaolessani tullut aivan ruovikon reunaan ja oli hetken oikein komeasti kuvattavissa...tosin minun kameran asetukset olivat ihan päin.....ja eipä sitten tullut muuta kuin muutama dokumenttikuva.

viiksitimali

Viheltelyistä huolimatta harmaapäätikka ei suostunut vastaamaan, joten päätin lähteä Halikonlahdelle. Vaikka altaat ovat jäässä, niin reunapuskat ja erityisesti Jäteaseman kenttä maa-aineskasoineen vetävät usein lintuja kivasti puoleensa. Komppailin kaikessa rauhassa kentän maa-aineskasoja, kun huomasin mielenkiintoisen pikkulinnun lentävän sivulla olevaan puskaan...perään...Päästyäni hieman lähemmäs puskaa aloin havainnoida tarkemmin...näkyisikö liikettä. Hetkenpäästä puskan sisältä pomppasi peukaloinen avoimesti varoittelemaan. Mielestäni näkemäni lintu ei kyllä sopinut peukaloiseen, joten jäin edelleen puskan luokse odottelemaan...Yht'äkkiä puskan sisältä pomppasi rautiainen, oksalle tilannetta ihmettelemään. Samassa myös peukaloinen äityi varoittelemaan ja nyt muuten sai kuvata molempia lajeja muutaman hetken varsin intensiivisesti. Mukavia talvisia lejaja kuvatessani havahduin ihmettelemään, että mitäs nuo varikset oikein rääkyvät...katse ylös...hitto tuossa menee Asio...nopeasti kiikarit silmille...jaahas...mustat käsisiiven kärjet ja valkoinen vatsa...Suopöllöhän se siinä liukuu kohti keskustaa. Valitettavasti kameran asetukset oli taas ihan pielessä ja näin jäi suopöllökuvat ottamatta. Vaikka kuvia en nyt saanut, niin olipa huikea 10 minuuttia!

rautiainen

peukaloinen

Varsin hyvissä fiiliksissä lähdin kohti uutta tornia, koska sieltä oli tänään kuvattu sarvipöllö ja olihan siellä pyörinyt myös pikkutikka. Kävellessä huomasin isolepinkäisen puunlatvassa, mutta kuvaamiseen oli liian pitkä välimatka. Myön muut paikalle saapuneet ornit alkoivat valua pikkuhiljaa kohti uutta tornia. Itse olin jo painanut pusikkoja komppaamaan, kun kuulin todella oudon äänen...Ei tullut kertakaikkiaan mitään laji mieleen...mutta samalla soi puhelin...sun sivulle putosi sarvipöllö...no päätin kiertää nopeasti takaisin kannastielle ja kas...siinähän sarvipöllö jälleen lensi lyhyen matkan vaihtaen puskasta toiseen. Valitettavasti kuvaamisesta ei taaskaan tullut mitään...porukoiden kokoontuessa tielle, näyttäytyi sarvipöllö vielä useasti vaihtaessaan paikkaa. Lopulta lähdimme takaisin autoille, mutta matka tyssäsi Markon viileään toteamukseen...tuossa lentää pulmunen...no ei aikaakaan kun lintu tömähtää maa-aineskasan päälle, josta sitä sai hetken vielä ihailla. Lopulta lintu lähti tulosuuntaansa kohti lumenkaatopaikkaa. 

Sunnuntai 8.2

Lähdimme Markon kanssa aamulla varhain jälleen liikkeelle. Tuuli oli navakka, mutta silti yritimme Perniöstä varpuspöllöä, laihoin tuloksin. Jatkoimme matkaa Särkisaloon, koska ajattelimme käyttää päivän meristaijiin...jo ensimmäinen pysähdys Förby:ssä kertoi, että lintuja oli liikkeellä. Avonaisella merellä sukelteli kyhmyjoutsen 2p, telkkä 11p, isokoskelo 32p. Jatkoimme matkaa vaikka aamun valjetessa saimme kuulla, että Halikonlahdelta oli juuri löytynyt kaksi vuorihemppoa ja Angelniemeltä neljä nokkavarpusta. Nixor oli aivan auki, toisin kuin kaksi viikkoa aikaisemmin. Välittömästi autosta ulos päästyämme havaitsimme kolme merikotkaa ja 10 muuttavaa tukkasotkaa. Muuten avomeri tarjosi 3 uiveloa ja 80 isokoskeloa sekä vielä yhden tukkasotkan. Kun saimme kuulla, että vuorihempot olivat edelleen paikalla, niin päätös oli aika selvä. Ei jatkettaisi ulommas vaan nokka kohti Halikonlahtea.

Saavuttuamme Halikonlahdelle odotti meitä negauutinen...linnut olivat hävinneet jo jokin aika sitten...Hajaannuimme komppaamaan ja hetken päästä havaitsimme sopivan kokoisia lintuja ilmassa...mutta niitä oli kolme...päästyämme lähemmäs laskeutuneita lintuja tajusimme, että kolme hemppoa ruokaili talven törröttäjissä. No vuodari napsahti! Hajaannuimme uudelleen ja itse kiersin eiliselle rautiais / peukaloispaikalle. Siinä seisoskellessani huomasin sivusilmällä...et hei mikäs "lehti" tuossa liikkui tuulenkuljettamana...kiikarit silmille ja oho...lumikkohan se siinä kuljetti varsin pulleaa saalista...kai joku vesimyyrä.

lumikko saaleineen

Jatkoin lopulta matkaani ja olin jälleen kulkemassa alkuperäiselle paikalle, kun kuulin Markon huutavan nimeäni...Ei tarvinnut montaa kertaa huudella vaan lähdin juoksemaan niin kovaa kuin suinkin pääsin..Perillä odottikin varsin mukava kaksikko vuorihemppoja.

vuorihemppo

Vuorihemppo ei ole mitenkään jokavuotinen Salossa ja siksi lajin näkeminen tuotti iloa aikalailla. Lajin tunnistaa mm. rinnan ja kylkien kellanruskeansävyisestä pohjaväristä, tummemmasta ja voimakkaammasta viirutuksesta rinnassa ja kyljissä, selvemmästä vaaleasta siipijuovasta, vaaleanpunertavasta yläperästä (koiras) ja hennosta keltaisesta nokasta. Kuvan lintu on koiras. 

Kotiin päästyäni visiitti jäi todella lyhyeksi, koska Janne R soitti kertoakseen, että Paukkulan urheilukentän kuusiaidassa on pikkukäpylintujen joukossa isokäpylintuja. Sinne siis ja kas...aina mukava isokäpylintu nakerteli kuusenkäpyjä. Nyt pääsi vertailemaan käpylintujen nokkia kivasti myötävalossa ja kuten kuvasta huomaa isokäpylinnun nokka on jykevä, papukaijamainen eikä alanokka ole hento kuten pikkukäpylinnulla. Muutenkin lajin päänkoko ja -muoto tuo tuovat heti erilaisen tuntuman verrattuna pikkukäpylintuun. Paikalla oli ainakin kaksi isokäpylintua ja muutama pikkukäpylintu.

2-kv koiras isokäpylintu

koiras pikkukäpylintu

Onnistuneen käpylintubongauksen jälkeen painelin vielä Angelniemelle, josta hoitu aamulla havaitut nokkavarpuset hetken odottelun jälkeen. Lintuja oli paikalla 4. Valitettavasti välimatka oli liian pitkä ja näin piti tyytyä vain dokumenttikuvaan.

"nokkanisse"

Kärki etenee väkevällä otteella

Salon herrasmiessäännöillä käytävä vuodariskapa saavutti ensimmäisen rajapyykkinsä kuun vaihtuessa helmikuuhun. Kulunut tammikuu tarjosi listaajille mukavia bongaushetkiä ja erityisen kivasti spondeja haviksia. Koko kuun auki pysynyt meri mahdollisti kattavan lajilistan vesilintuja, lähinnä Särkisalon seudulta. Vastaavasti kevyt lumipeite tiivisti ruokinnoille ja pakettipelloille sopivasti hajallaan olleita lintuja. Myös pöllöt aloittivat soidinmenonsa jo hyvissä ajoin, joten listaajien tuli jo heti ensimmäisten viikkojen aikana virittäytyä myös pöllöretkeilyyn.  

Tammikuun "helmiä" olivat oman arvioni mukaan seuraavat lajit;

Nokkavarpunen

Isolokki

Pähkinänakkeli

Viiksitimali

Punarinta

Peukaloinen

Rautiainen

Kulorastas

Uuttukyyhky

Sepelkyyhky

Suopöllö

Listatuista lajeista isolokkeja havaittiin 2 yksilöä, pähkinänakkeleita useita yksilöitä, kuten myös viiksitimaleita, punarintoja, peukaloisia ja kulorastaita.  

Lopuksi TOP-5

Pasi Airike         65

Jorma Knaapi    64

Mika Korkki      64

Janne Riihimäki 58

Paul Boijer         58

Itselläni kasassa 47 lajia

Leppoisaa talviretkeilyä

Salon vuodariskapa on edennyt kuukauden aikana varsin intensiivisin askelin. Tätä kirjoittaessani kärki kulkee jo yli 60 lajin rajapyykin paremmalla puolella. Avoinna oleva meri on tarjonnut listoille perusvesiäisiä ja ekat soidintelevat pöllötkin on jo havaittu. Itse olen edennyt rauhallisesti tasaisesti pinnoja napsien. 

Lauantai 24.1

Suuntasin retkeni Särkisaloon, koska ajattelin viikon jatkuneen pakkaskauden tiivistäneen vesilintuja jäljellä oleviin suliin. Jääraja kulki Nixor:n kohdalla ja sulana olevalla puolella lintuja riittikin ihan mukavasti. Vuodarilistalle kirjautuivat kyhmyjoutsen 8p, telkkä 17p, isokoskelo 79p, uivelo 3p ja merikotka. 

Jäärajaa ihmettelemässä

Jatkoin matkaa Finnholmeniin, joka on erinomainen lintupaikka. Tosin hieman herkkä retkeiltäväksi, sillä maanomistajat ovat tarkkoja alueesta. Saapuessani paikalle havaitsin, että maanomistaja oli rannassa, joten meni suoraan kysymään luvan retkeilyyn. Hieman yllättäen sain luvan siirtyä saareen. Aivan rantavedessä seikkaili harmaahylje, mutta valitettavasti olin jättänyt kameran autoon. Hylkeen lisäksi näkyi myös lintuja mukavasti. Vuodarilistalle kirjautui tukkasotka 2p. Sotkien lisäksi havaitsin kyhmyjoutsenen 10p, telkkä 42p, uivelo 5p, isokoskelo 72p ja merikotka 2. 

Finnholmenin sisälahti oli jo jäässä

Paluumatkalla tarkastin muutaman kesantopellon siemensyöjien toivossa. Laihaksi jäivät tulokset, mutta aina on mukava ihmetellä keltasirkun varsin monipuolisista pukukirjoa. 

keltasirkku

Ennen Saloon saapumista kävin vielä bongaamassa Pohjankylästä kulorastaan ja bonuksena hoitui saalisteleva ampuhaukka. 

Sunnuntai 25.1.

Lumisateen saattelemana päätin lähteä yrittämään jo pitkään paikalla ollutta hiiripöllöä ja tällä kertaa homma hoitui varsin helposti. Lintu nimittäin löytyi samantien päivystämästä korkean kuusen latvasta. Valitettavasti etäisyyttä oli ihan liikaa kuvaamiseen, mutta pakko oli ottaa yksi dokumenttikuva. 

"hipö"

Hyvillä mielin jatkoin matkaani Vuohesaareen, jossa on talvehtinyt punarinta. Lintu löytyikin kohtuu nopeasti, joten päätin jäädä paikalle yrittämään kuvausta. Hämyinen metsä ja pilvinen päivä vain tekivät yrityksestä mahdottoman. Jokainen kuva oli ihan älyttömän rakeinen, kun joutui käyttämään liian isoa ISO-arvoa. Niimpä jäi talviset punarintakuvat ottamatta. Varsinainen palkinto tuli kuitenkin kohdattua, kun yht'äkkiä tajusin, että lintuja on kaksi! 

Päivän päätteeksi kävin vielä hoitamassa turkinkyyhkyn pois kuleksimasta. 

"turkinpulu"

"Iso" aloitus Salon vuodariskapalle

Salon seudulla asuvat lintumiehet sopivat loppuvuodesta 2014, että vuonna 2015 kisattaisiin Salon vuodariskapa. Ajatus herrasmiesmäisestä kilpailusta sai innostumaan ja mukaanlähtemään yli 15 paikallista ornia. Perusjuonena on lisätä paikallisretkeilyä ja samalla listata alueella havaitut lintulajit. "Uuden" Salon myötä alue on varsin laaja ja monipuolista maastoa tarjoava. Ydin Salon ympäriltä vuonna 2009 liitetyt kunnat tarjoavat retkeilijäille runsaasti merenlahtia, järviä, lehtoja ja jopa vanhan metsän tyyppistä metsää. 

Itse lähdin mukaan skapaan ajatuksella lisätä retkeilyä omissa kotimaisemissani eli lähinnä Perniössä ja Särkisalossa. En pysty panostamaan kisaan riittävästi, joten päätin jo mukaanlähtiessäni, että kärkikahinoihin ei ole mitään asiaa tällä retkeilymäärällä. Oma lajitavoitteeni asettuu siihen 200 lajin tuntumaan, mutta uskon voittajan yltävän yli 210 lajin saldoon. 

Sunnuntaina 11.1.2015

Olimme edellisenä iltana sopineet ystäväni Mikan kanssa, että lähdettäisiin aamulla hieman "pointsaamaan", mutta suunnitelmat selkeytyivät kohtuullisen nopeasti kun Janne kaivoi 3-kv tyyppisen isolokin Korvenojan kaatopaikalta. Meidän saapuessa paikalle oli jo useampi listaaja saapunut paikalle, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Isolokki sai porukat liikkeelle

Kaatopaikalla oli paikalla muutama sata lokkia, mutta harmaalokkien ja merilokkien joukosta oli kohtuu helppo plokata 3-kv tyyppinen isolokki.  Lajityypillisesti lintu erottui harmaalokkien seasta hieman isompana ja kulmikkaan päänmuodon johdosta. Toki parhaat määritysperusteet näkyivät myös mainiosti eli vaalea käsisiipi ja vaalea nokka, jossa kärjessä musta alue. Lintua ihmetellessä huomasi Marko vielä toisenkin isolokin. Tämä yksilö oli 4-kv tyyppinen lintu. Aika mielenkiintoinen kattaus, koska näitä vanhemman ikäpolven lintuja ei kovin usein näe Suomessa. 

Talvista lokkitapitusta

Onnistuneen bongauksen jälkeen lähdimme yrittämään pähkinänakkelia, joka tunnin odottelun jälkeen hoituikin listaa koristamaan. Paikalla pyöri myös mustarastaita, räkättirastaita, tiklejä ja vihervarpusia. 

Dokumenttikuva nakkelista

Päivän päätteeksi hoidimme vielä minulle peltopyyt vuodariksi. Halikon Rikalan pelloilla on seikkaillut koko alkutalven pieni parvi näitä istutettuja peltopyitä. Talven edetessä parvi on harventunut ja nyt oli jäljellä enää 3 lintua. Tällä menolla ei parvesta jää talven edetessä kuin muistovain. Sovimme kisasääntojen yhteydessä, että lasketaan nämä peltopyyt ja fasaanit pinnakelpoisiksi, vaikka tosiasiassa Salon alueen lajien kannat ovat puhtaasti istutuksien tulosta. 

Peltopyy

Uusi vuosi ja uudet kujeet perinteisellä aloituksella

Vuodenvaihde on merkinnyt minulle vuodesta 2000 lähtien aina tiukkaa "eka eka"-retkeilyä. Vuosien varrella on tullut kierrettyä Suomea aika laajasti ja pinnoja on tullut napsittua tasaiseen tahtiin. Ponnistustasoni oli vuonna 2000 43 "eka eka"-pinnaa. Tähän vuoteen lähtiessäni olin ehtinyt kerryttää 127 "eka eka"-pinnaa, jolla sijoitutaan kohtuullisesti Suomen virallisella "eka eka"-listalla. Alkuvuosina pinnoja tuli kerrytettyä eri porukoissa, mutta viimeiset vuodet olen saanut retkeillä salolaisen Markon kanssa. Toki seuranamme on eri vuosina ollut lintumiehiä eripuolelta Suomea, riippuen aina missä milloinkin olemme seikkailleet.

Tämän vuotiseen kierrokseen lisähaastetta toivat mega-rarien sijoittuminen varsin kiusallisesti eripuolille Suomea. Varsinainen reittispekulointi käynnistyi heti Joulun jälkeen ja viimeisiä pohdintoja tehtiin eri ryhmissä aina vuoden viimeisille tunneille saakka. Minun ja Markon suunnitelmat "naulattiin" kiinni iltapäivällä 31.12. Aattoillan aikana ryhmäämme liittyi vahvistamaan Hanna ja Janne Aalto. Jannen kanssa olemme aikaisemminkin "pointsailleet", mutta Hanna oli tässä suhteessa uusi vahvistus.

Starttasimme aamulla kuudenaikoihin kohti Uuttakaupunkia ja leippoisassa ajokelissä matka taittui mukavasti. Olimme hyvissä ajoin pelipaikalla, jonne kerääntyi lopulta ihan älyttömästi bongareita. Tämä "eka eka- pointsaaminen" on kasvanut vuosi vuodelta suositummaksi ja arvioin nyt paikalle kerääntyneen jo lähes sata bongaria. Tavoitteena oli löytää tulipäähippiäinen, joita tiedettiin liikkuvan alueella jopa kaksi yksilöä. Paikka oli massabongauksen suhteen haastava, joten järjestelyt olivat sen mukaiset. Porukat kokoontuivat sovittuna aikana kokoontumispaikkaan, josta meidät ohjattiin yhtenä ryhmänä pelipaikalle. Paikalla saimme vielä ohjeet liikkumisen suhteen. Sitten vain odotimme rauhassa, että linnut heräisivät. Odotellessa alkoi vuodareita tipahdella...punatulkku, harakka, varis, korppi, räkättirastas. Hieman yli yhdeksän saimme tiedon, että molemmat linnut ovat heränneet ja siirtyneet ruokailemaan kaislikkoon. Iso ryhmä ohjattiin kaislikon reunaan ja meille kävi varsinainen "munkki", kun menimme suosiolla sivulle. Linnut nimittäin liikkuivat suoraan meitä kohden ja kohta namu tulipäähippiäinen oli "plakkarissa".  Me pääsimme siis mukavasti liikkeelle ja kohti seuraavaa paikkaa.

Tulipäähippiäisen odottelua

Kohtuullisen nopea siirtyminen Pitkäluotoon, josta napasimme auton ikkunasta punasotkan "eka eka"-pinnaksi ja vuodareiksi mm. kyhmyjoutsenen ja isokoskelon. Tunnelma oli varsin nousujohteinen kun siirryimme seuraavaksi Naantaliin. Hetken odottelun jälkeen kangaskiuru hoitui ja muutama muukin laji vuodariksi. Oli tullut pienen pohdinnan aika - mitä seuraavaksi. Joko jo Heinolaan vai jotain muuta. Siinä keskustellessamme saimme kuulla, että Askaisissa oli havaittu tänään uuttukyyhky...no minulta, Jannelta ja Hannalta laji puuttui. Sinne siis.

Dokumenttikuva punasotkasta

Kangaskiuru bongareita

Paikalle saapuessamme ei lintu enää istunutkaan langalla, mutta siinä odotellessa saapui veren seisauttava tieto. Isosirri Porissa. Varsin nopea tarkistus ajoajasta, vajaa kaksi tuntia. Nyt menoksi. Painettiin kunnon meiningillä kohti Poria. Hieman ennen saapumistamme Poriin tuli kuitenkin negatieto, lintu oli kadonnut. Pienen konsultaation myötä painuimme Mäntyluotoon lintua etsimään. Kello oli hieman yli kolme, mutta onneksi aurinko paistoi varsin kauniisti, joten pimeys ei vielä haitannut havainnointia. Meidän rannalla lintu ei kuitenkaan ollut. Tilanne sähköistui totaalisesti, kun saimme tiedon linnun löytyneen uudelleen. No meidän jengistä ei kukaan tiennyt uutta paikkaa, joten alkoi aikamoinen puhelinrumba, jonka päätteeksi ihan käsittämättömän kohelluksen jälkeen löysimme perille. Lähdimme juoksemaan niin kovaa rantaan kuin ikinä jaksoimme. Palkinto oli jokaisen hikipisaran arvoinen kun isosirri ruokaili aivan edessämme.

Isosirri bongareita

upea auringonlasku

Palattuamme autolle alkoi sitten loppuillan reitin suunnittelu. Ajatus ajamisesta Heinolaan Lapasorsan toivossa eli vielä tässä vaiheessa kovassa kurssissa. Kevyen murheen muodosti Jannen ja Hannan auton sijaitseminen Salossa, joka ei nyt ollut ihan tämän reitin varrella. Päätimme kuitenkin ajaa Salon kautta, koska muuten Janne ei olisi ikinä ehtinyt takaisin Parikkalaan. Saati sitten ajoissa töihin. Tämä suunnitelma kannattikin, koska sorsa ei sitten ilmestynytkään muiden sorsien kanssa lammelle kaupungin valoissa hoidettavaksi.

Päivän saldoksi muodostui +4 uutta "eka eka"-pinnaa, josta sitten ponnistetaan ensivuonna eteenpäin.

Azorientulkku

Lopulta tulee SE viimeinen aamu jaksosta, jolloin lähtö koittaa. Näin tapahtui tänään aika monelle tämän syksyn miehittäjälle. Poislähtijöiden joukossa oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, ja brittejä. Saareen jäi sentään kymmenkunta ornia eli syksy ei ole mitenkään ohi. Toivon hartaasti, että saaresta vielä kuuluu hyvien havaintojen johdosta. 

Meidän lento lähti Corvolta 10:55 ja Sao Miguelille saavuimme yhden aikaan. Auton vuokrauksen jälkeen heitimme Petrin "jätärille" bongaamaan preeriavikloa. Minä ja Janne lähdimme etsimään hotellia, joka pienen sekoilun jälkeen löytyikin. Tavarat huoneeseen ja matkaan. Tavoitteena oli löytää vielä Azorien ainoa endeemi lintulaji eli azoorientulkku. Ajelimme rauhallisesti tulkkutietä eteenpäin, koska laji voi käytännössä löytyä mistä vain tämän tien varrelta. Karkeasti viiden kilometrin jälkeen upea tulkku killuikin aivan tien viereisessä Japaninseetrissä. Saimme hetken ihastella lintua, kunnes se siirtyi hieman kauemmas. Tässä vaiheessa uskalsimme jo nousta autosta. Yritin kuvailla tulkkuja, joita paikalla oli 2-4 yksilöä. Janne taisi saada äänitettyäkin tulkun ääntä. 

Azorientulkku

Azorientulkku eroaa meidän kotimaisesta punatulkusta harmaanbeige sävyisen yläperän ja siipijuovan osalta. Punatulkulla nämä ovat valkoiset. Lisäksi lajin ääni on hieman erinlainen. 

Viimeinen aamu ei tuonut odotettuja vieraita

Kottarainen

Viimeinen aamu alkoi entistä sumuisempana ja nyt myös sateisena. Ylös mentiin Jannen kanssa ja Pico sekä da Ponte koluttiin lävitse. Tulos oli varsin musertava...ei pihaustakaan jenkeistä. Vain peippoja, mustapääkerttuja ja mustarastaita. Tuulet ovat raa'asti väärästä suunnasta. Eikä Amerikan puolella ole suotuisa lähtötuuli Azorien osalta. Tuulet heittävät linnut nyt Englantiin, jossa tänään taas tykitettiin mukavia lajeja. Täällä retkeillessä tajuaa oikeasti lähtöolosuhteiden vaikutuksen havaittaviin lajeijin. Varsin opettavaista on tutkija sääkarttoja ja miettiä miten vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat lintujen muuttoon. 

Sateen yltyessä painuttiin alas kylään, jossa loppupäivä peltojen komppausta. Peltojen komppauksen yhteydessä tuli kuvailtua paikallisia lajeja, joista esille nyt kottarainen. Laji on tunnetusti kaunis ja varsin lahjakas matkimaan muita lintulajeja. Aika useasti olen ihmetellyt, että mistä jokin ihme ääni on peräisin, kunnes olen tajunnut, että kottarainen se siellä matkii. 

Sumua

Tuuli oli yltynyt yön aikana ja samalla lämpötila noussut. Päivästä muodostuikin sumuinen ja tuulinen Ribeiroiden osalta. Mikan kanssa kompasimme aamupäivän Poco do Aqua:n alaosia mitättömin tuloksin. Iltapäivällä uhmasimme sumua ja nousimme Foco:n, mutta sama hiljainen meno jatkui sielläkin. Lopulta lähdimme valumaan alas kylää kohti.  

Näkyvyys aavistuksen heikko

Komppasimme vielä kylän yläpellot, sirkkujen ja sirkkulien toivossa...ei tulosta. Kaikki lintuasemilla pitkään viihtyneet tietävät tunteen näinä täysin pysähtyneinä päivinä...ihan epätodellista, ettei mitään löydy yrittämällä. Ollaan kuitenkin wp:n kovimmassa raripaikassa ja vielä lokakuussa. No jospa huomenna saataisiin juosta.

White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirri

Kuvan lintu on ensimmäisen kalenterivuoden valkoperäsirri. Laji on lyhytjalkainen ja pitkänomainen, jota käsisiiven pitkä ulottuma korostaa. Lajin nimen mukaisesti yläperä on valkoinen. Valkoinen silmäkulmajuova on kaikissa talvipuvuissa selkeä. Nokka on tyvestä paksu ja kaartuu kärjestä loivasti alaspäin. Alapuoli on vaalea ja kyljissä on heikkoa tummaa viirutusta. Ei kuitenkaan niin selvää kuin nuorella suosirrillä. Nuoren linnun hartiahöyhenet ja tertiaalien reunat ovat useimmiten punaruskeat. Päälaki on punaruskea. 

Ehkä jotain keltaista...

Aamukuviot noudattivat samaa joka aamuista rutiinia. Aamiaisen jälkeen taksilla ylös ja Riberoita komppaamaan. Tuuli oli hieman eilisestä voimistunut, joka teki havainnoinnista hieman työläämpää. Kolusimme Mikan ja Jannen kanssa Cantinhon lävitse, mutta ei elonmerkkejä. Evästauon jälkeen painuimme Fojo:n ja "perinteiselle" vireopaikalle.

Aikamme hiljaisuutta ihmeteltyämme, vieressä seisonut saksalaiskaksikko totesi "Vireo"...Mika ja Janne ehtivät nähdä linnun, mutta yllättäen itse en vilaustakaan. Siitä se hetkellinen hurmio syntyi, koska lintu oli näyttänyt varsin hyvältä Yellow-throated Vireo kandilta. Valitettavasti lintu vain jäi määrittämättä, koska sitä ei tänään enää havaittu uudelleen. Toivo kuitenkin elää, koska usein linnut ovat täällä paikallisena useammankin päivän. 

Etsinnän lomassa ehti napata päivän blogikuvaksi virtavästäräkin.

Tätä on Corvo meininki....

Aamu alkoi aurinkoisena ja kohtuullisen tuulettomana. Osalle miehittäjistä aamu oli viimeinen ja osalle retki vielä jatkuu. Itse painuin toisella taksilla ylös Jannen kanssa. Ajatus oli mennä ensin Poco de Aqua:n kurkkaamaan olisiko eilinen kerttuli vielä maisemissa. Muutaman tunnin odottelu toi vain äänihaviksia, joten päätimme lähteä kohti do Vintea. Suunnitelmat muuttuivat aikalailla, kun saavuimme Jannen kanssa kuuluvuusalueelle....Blackpoll Warbler at village...Toistimme haviksen walkie talkie:n kautta alhalla oleville, koska tiesimme lajin puuttuvat muutamalta ruotsalaiselta. Varsin nopeasti tielle alkoi ilmestyä muitakin ja sitten matkaan. 

Saapuessamme kylälle oli tilanne jo ohi. Kylään jääneet olivat nähneet linnun ja pääosin siirtyneet lentokentälle lähtevää lentoa odottamaan. Tilannekuvan selkiydyttyä totesimme Jannen kanssa, että ei alkuperäiselle paikalle enää kannattanut jäädä vaan liikkuvaa lintua tuli lähteä etsimään. Tunnit kuluivat, kunnes Jouni laittoi walkie talkien kautta verenpaineet nostattavan viestin..."No bird...kuuleeko Mika...kyllä...tässä oli äskön joku käen näköinen lintu...missä...täällä lentokentän länsipäässä olevissa tamariskipuskissa...OK tulemme" ja sitten mentiinkin lujaa. 

Lintu löytyikin varsin nopeasti uudelleen tamariskipuskan sisältä ja määrittyi Yellow-billed Cuckoo eli amerikankäeksi. Porukat kokoontuivat ja kamerat lauloivat. Tätä lajia olin odottanut ja toivonut kolmen vuoden ajan. Lintu oli varmasti juuri saapunut, koska oli aika väsyneen oloinen. 

Yellow-billed Cuckoo eli amerikankäki

Yellow-billed Cuckoo

Amerikankäki on varsin helppo tunnistaa, sillä lajin nokka on aikuisella yksilöllä aina keltainen. Lisäksi kurkku on valkoinen, toisin kuin nuorella missisipinkäellä. Lisäksi käsisiivellä on runsaasti ruosteenväriä. Pyrstön alapeitinhöyhenissä on kolme isoa valkoista"täplää" kun taas missisipinkäellä "täplät" ovat selkeästi pienemmät. 

käkibongaus

Kuvauspuuhat keskeytyivät, kun walkie talkie pärähti Jens:n toimesta. Blackpoll Warbler...lentokentän toisella puolella...ja taas juostiin ja juostiin muuten kunnolla...juostessa vain mietin, että jaksaa jaksaa...nyt ei voi hyytyä...Paikalle päästyäni lintu näkyi suorastaan fantastisesti matalissa reunapuskissa. Voi hyvä tavaton mikä vartti! Kaksi wp-elistä. 

Blacpoll Warbler eli viirukerttuli

Tänään havaittu viirukerttuli on nuori yksilö, jonka tunnistaa kahdesta selkeästä siipijuovasta, harmaasta niskasta, valkoisesta alaperästä ja keltaisista varpaista. Myös nuoren linnun ohjas on usein tumma. 

Nyt hymyilyttää suomipoikia

Suomalaiset olivat tänään iskussa, kun ensin Mika ja Markku löysivät viirukerttulin ja sitten iltapäivällä Jouni amerikankäen. Onnittelut löytäjille!

Odotettu vieras

Yön aikana tuuli oli laantunut ja ilma samalla lämmennyt. Porukat lähtivät ylös Riperoita komppailemaan, mutta minä ja Seppo jäimme kylän paikkoja koluamaan. Ajatukset pyörivät käkien löytämisessä. Kiertelimme rauhassa yläpeltoja, kun saksalainen Mikael Friche löysi kaatopaikalta Buff-bellied Pipit:n ssp. rubescens eli "American Pipit".  Emme olleet kumpikaan nähneet koskaan kyseistä alalajia, joten oli luonnollista siirtyä aina ihanalle kaatopaikalle. Lintu ei kuitenkaan ollut enää "hanskassa", joten etsimiseksi meni. Aikamme kierrettyämme Mikael löysi linnun uudelleen keskeltä kaatopaikkaa. Tällä kertaa lintu suvaitsi näkyä myös meille ja varsin mainiosti. Saimme ihan rauhassa kuvailla lintua, kun se ruokaili maassa.

Buff-bellied Pipit eli tuhkakirvinen

Buff-bellied Pipit

Alalaji rubescens on alapuolelta kellanruskea ja tummat viirut ovat kapeita, mutta selviä. Selkäpuoli rusehtava. Rubescens:n pään kuviot eivät ole yhtä voimakkaista kuin ssp. japonicus:n. Lajin nokka on myös hento, verrattuna esim. vuorikirviseen.

Onnistuneen kuvaushetken jälkeen siirryimme syömään eväitä majataloon kunnon "tude-meiningillä". Siinä samalla selailin FB-päivityksiä kun silmiini pomppasi " UPDATE 19.10.2014 CVU Black-throated Green Warbler Poco d'Aqua"...Mitä hittoa...kamat kasaan ja taksi alle. Varsin sujuvasti saavuimme pelipaikalle ja hetken odottelun jälkeen alkoi kuulua hyvin korkeaa ja kirkasta Tsik-ääntä. Hetken odottelun jälkeen lintu ilmestyi latvustoon näkyville. Ihanainen wp-elis napsahti varsin toivotusta lajista. Havainto on Azoreiden viides ja wp:n seitsämäs!

Black-throated Green Warbler eli seetrikerttuli

Black-throated Green Warbler

Seetrikerttulin tunnistaa keltaisesta naamasta, jossa korvan peitinhöyhenet ovat oliivin vihreät. Linnun alapuoli on valkoinen, jossa on huomiota herättäviä mustia viiruja. Tänään havaittu lintu on nuori yksilö, jolloin alapuolen viirutus on heikompaa kuin aikuisella linnulla. Lajin selkäpuoli on oliivin vihreä. 

Ensi askeleet paremmasta jaksosta...

Aamu alkoi Fojo:sta. Olimme Sepon kanssa juuri päässeet polun alkuun kun huomasimme jo ensimmäisen Red-eyed Vireon eli punasilmävireon. Valitettavasti aamun valot olivat sen verran niukat, että kuvaamisesta ei tullut mitään. Jälleen jäi vireo kuvat ottamatta, mutta onneksi viime vuonna sain ihan kunnon kuvat vireosta. Matkalla valkoiselle talolle kuulimme, että Philadelphia Vireo oli juuri näyttäytynyt. Askeltahti kiihtyi turhaan, eikä tunnin odottelukaan tuonut lintua vieläkään näkyviin. Osaa tänävuonna kiertää aika kiitettävästi meikäläiset. 

Odottelu keskeytyi walkie talkien "pärähdykseen" Northern Shrike at Lighthouse Walley. Kamat kasaan ja tielle. Sinne päästyämme olikin jo taksi tulossa ja mahduin viimeisenä kyytiin. Siirtyminen tapahtui nopeasti ja paikalle päästyämme oli tilanne päällä. Lintu oli näkyvillä, mutta lenteli rauhattomasti. Ehdin muutaman ruudun ottaa karmivassa tuulessa ja näimpä kaikki kuvat ovat "pehmeitä". Pirullista, mutta lintu otti siivet alleen ja lähti nouseamaan rinnettä ylös, kadoten lopulta ylärinteeseen. 

Lintu on todennäköisesti borealis/sibiricus ryhmän edustaja. Mikäli yksilö jonakin päivänä määritetään borealikseksi on havainto wp ensimmäinen ja koko ryhmän kolmas. Silmiinpistävää oli linnun kupeiden ruskea "vipevöinti", käsisiiven valkoisen määrän vähäisyys ja pään kuviointi sekä selkäpuolen harmaan värityksen kallistuminen kohti ruskeaa. Käytännössä käsisiiven valkoista ei nähnyt muuten kuin linnun lentäessä. 

Paluumatkalla kävimme vielä Reservoirissa kuvaamassa keräkurmitsaa, joka on viihtynyt paikalla jo muutaman päivän. Lintu kyllä löytyi, mutta ei ollut kovin yhteistyöhaluinen. No muutama dokumenttikuva tuli napattua. Myös kapustarinta näkyi.

Kyseessä on nuori lintu. Nuorella linnulla on tummat isot peitinhöyhenet, joiden reunat ovat kellanruskeat. Lisäksi nuoren linnun rinnan ja kupeiden täplitys on selvempää kuin aikuisen talvipukuisen linnun. 

Pohjalta on vain yksi suunta...

Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet lähinnä myrskyn merkeissä. Atlantti on pauhanut ihan kunnolla ja tällainen pienempi ihminen ei meinannut edes pahimmissa paikoissa enää pysyä pystyssä kamerarepun kanssakaan. Toisaalta oli aika makeeta seurata merenkäyntiä. Lintupuolella on sitten ollut vastaavasti hiljaista. 

Torstaina lähdettiin viimein Pico:n, koska paikka oli aina jäänyt välistä. Emme Sepon kanssa olleet koskaan aikaisemmin käyneet Pico:ssa. Yläosista löytyi mukavan näköisiä paikkoja, kaatuneiden puiden lomasta. Alaosa oli taas varsin mielenkiintoista paikallisen kataja-lajin vyöhykkeenä. Muutaman kerran sydän pompahti, kun pikkulintu smyygasi katajan alaosissa, mutta "yllättäen" kyseessä olikin mustapääkerttu.

Pico

Iltapäivällä tunnelma tiivistyi hetkellisesti, koska lentokentän alaosan puskissa oli havaittu mahdollinen Catharus-suvun rastas. Tilanne oli kasaan kuihtunut kun pääsimme pelipaikalle. Lintu oli havaittu vain kerran ja silloinkin vain varsin nopeasti. Jäimme kuitenkin passiin, koska suvun rastaat ovat tunnetusti melkoisia "smyygareita", joten lintu saattoi hyvinkin olla vielä tiheän pusikon alaosissa. Yllättäen uutta havaintoa ei enää päivän aikana syntynyt. 

Aamupäivällä oli laskeutunut keskiviikkona myrskyn vuoksi peruuntunut lento tuoden kaksi uutta suomalaista ornia saareen. Vastaavasti ensimmäiset poistuivat saaresta historiallisesti ilman elistä...

Illallisen jälkeen oli vuorossa Pierre-André Crochet:n Kazakstan esitys. Vakuuttavaa on hänen ja Eric Didner:n työskentely wp-pinnojen keräämisen suhteen. Herrat todella avaavat meille perässä kulkijoille uusia maailmoja. Vuonna 2013 oli Siperian vuoro ja nyt Kazakstan. Voi vain arvata, että jatkoa on tulossa vuonna 2015. Kazakstan vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta, mutta vasta useiden muiden wp-retkien jälkeen on tuollaisen retken aika. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä kunnon pitkä retki siten, että wp lajiston jälkeen lähtisi tutustumaan Aasian puolelta löytyviin lajeijin. Siellähän on jo retkeilty kohtuullisesti ja retkikertomukset ovat antaneet ymmärtää lajiston olevan erittäin mielenkiintoista. 

Tuolta niitä mustakiuruja ja muita mukavia lajeja löytyy...

Tänään aloitettiin aamu rastaspaikalta, mutta aika epätoivoiselta yrittäminen tuntui...siksi lähdimme uhmaamaan myrskyä Caldeirao:n eli sammuneen tulivuoren pohjalle. Ajattelimme, että tuuli ei ehkä sinne osuisi, mutta varsin nopeasti tämä olettamus osoittautui vääräksi. Välillä tuuli ihan mielettömästi. Ajatus oli löytää American Pipit-parvi, mutta löytämättä jäi. Onneksi muita lintuja näkyi varsin kivasti, kuten 3 White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirriä ja Pectoral Sandpiper eli palsasirri sekä Lapland Bunting eli lapinsirkku. Lisämaustetta toi noin kymmenen sorsan parvi, jossa oli kaksi varsin tummaa yksilöä. Paikalla on aika-ajoin tavattu ihan puhtaitakin nokisorsia eli American Black Duck:a.

Perinteiseen tapaan parvi lähti lentoon hyvissä ajoin, mutta Janne sai katsottua lintuja lennossa ja  kahdella linnulla siipipaneli näytti varsin mainiolta. Lopulta linnut laskeutuivat tulivuoren seinämälle, josta saimme niitä hetken ihmeteltyä...pirullista, kun ei pystynyt katsomaan lintuja kunnolla. Näin jäi jälleen wp elis saamatta. 

Caldeirao

Takana on viikko Corvolla ja saldona on +1 eli kohtuullisen niukkaa on ollut. Onneksi on vielä viikko edessä, joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Pakko täällä on joku mega lymyillä, pitää vaan jaksaa painaa. Varsinkin, kun pohjakosketus on tänään konkreettisesti koettu tulivuoren pohjalla.