sunnuntai 25. tammikuuta 2015

"Iso" aloitus Salon vuodariskapalle

Salon seudulla asuvat lintumiehet sopivat loppuvuodesta 2014, että vuonna 2015 kisattaisiin Salon vuodariskapa. Ajatus herrasmiesmäisestä kilpailusta sai innostumaan ja mukaanlähtemään yli 15 paikallista ornia. Perusjuonena on lisätä paikallisretkeilyä ja samalla listata alueella havaitut lintulajit. "Uuden" Salon myötä alue on varsin laaja ja monipuolista maastoa tarjoava. Ydin Salon ympäriltä vuonna 2009 liitetyt kunnat tarjoavat retkeilijäille runsaasti merenlahtia, järviä, lehtoja ja jopa vanhan metsän tyyppistä metsää. 

Itse lähdin mukaan skapaan ajatuksella lisätä retkeilyä omissa kotimaisemissani eli lähinnä Perniössä ja Särkisalossa. En pysty panostamaan kisaan riittävästi, joten päätin jo mukaanlähtiessäni, että kärkikahinoihin ei ole mitään asiaa tällä retkeilymäärällä. Oma lajitavoitteeni asettuu siihen 200 lajin tuntumaan, mutta uskon voittajan yltävän yli 210 lajin saldoon. 

Sunnuntaina 11.1.2015

Olimme edellisenä iltana sopineet ystäväni Mikan kanssa, että lähdettäisiin aamulla hieman "pointsaamaan", mutta suunnitelmat selkeytyivät kohtuullisen nopeasti kun Janne kaivoi 3-kv tyyppisen isolokin Korvenojan kaatopaikalta. Meidän saapuessa paikalle oli jo useampi listaaja saapunut paikalle, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Isolokki sai porukat liikkeelle
Kaatopaikalla oli paikalla muutama sata lokkia, mutta harmaalokkien ja merilokkien joukosta oli kohtuu helppo plokata 3-kv tyyppinen isolokki.  Lajityypillisesti lintu erottui harmaalokkien seasta hieman isompana ja kulmikkaan päänmuodon johdosta. Toki parhaat määritysperusteet näkyivät myös mainiosti eli vaalea käsisiipi ja vaalea nokka, jossa kärjessä musta alue. Lintua ihmetellessä huomasi Marko vielä toisenkin isolokin. Tämä yksilö oli 4-kv tyyppinen lintu. Aika mielenkiintoinen kattaus, koska näitä vanhemman ikäpolven lintuja ei kovin usein näe Suomessa. 

Talvista lokkitapitusta
Onnistuneen bongauksen jälkeen lähdimme yrittämään pähkinänakkelia, joka tunnin odottelun jälkeen hoituikin listaa koristamaan. Paikalla pyöri myös mustarastaita, räkättirastaita, tiklejä ja vihervarpusia

Dokumenttikuva nakkelista
Päivän päätteeksi hoidimme vielä minulle peltopyyt vuodariksi. Halikon Rikalan pelloilla on seikkaillut koko alkutalven pieni parvi näitä istutettuja peltopyitä. Talven edetessä parvi on harventunut ja nyt oli jäljellä enää 3 lintua. Tällä menolla ei parvesta jää talven edetessä kuin muistovain. Sovimme kisasääntojen yhteydessä, että lasketaan nämä peltopyyt ja fasaanit pinnakelpoisiksi, vaikka tosiasiassa Salon alueen lajien kannat ovat puhtaasti istutuksien tulosta. 

Peltopyy

perjantai 2. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet kujeet perinteisellä aloituksella

Vuodenvaihde on merkinnyt minulle vuodesta 2000 lähtien aina tiukkaa "eka eka"-retkeilyä. Vuosien varrella on tullut kierrettyä Suomea aika laajasti ja pinnoja on tullut napsittua tasaiseen tahtiin. Ponnistustasoni oli vuonna 2000 43 "eka eka"-pinnaa. Tähän vuoteen lähtiessäni olin ehtinyt kerryttää 127 "eka eka"-pinnaa, jolla sijoitutaan kohtuullisesti Suomen virallisella "eka eka"-listalla. Alkuvuosina pinnoja tuli kerrytettyä eri porukoissa, mutta viimeiset vuodet olen saanut retkeillä salolaisen Markon kanssa. Toki seuranamme on eri vuosina ollut lintumiehiä eripuolelta Suomea, riippuen aina missä milloinkin olemme seikkailleet.

Tämän vuotiseen kierrokseen lisähaastetta toivat mega-rarien sijoittuminen varsin kiusallisesti eripuolille Suomea. Varsinainen reittispekulointi käynnistyi heti Joulun jälkeen ja viimeisiä pohdintoja tehtiin eri ryhmissä aina vuoden viimeisille tunneille saakka. Minun ja Markon suunnitelmat "naulattiin" kiinni iltapäivällä 31.12. Aattoillan aikana ryhmäämme liittyi vahvistamaan Hanna ja Janne Aalto. Jannen kanssa olemme aikaisemminkin "pointsailleet", mutta Hanna oli tässä suhteessa uusi vahvistus.

Starttasimme aamulla kuudenaikoihin kohti Uuttakaupunkia ja leippoisassa ajokelissä matka taittui mukavasti. Olimme hyvissä ajoin pelipaikalla, jonne kerääntyi lopulta ihan älyttömästi bongareita. Tämä "eka eka- pointsaaminen" on kasvanut vuosi vuodelta suositummaksi ja arvioin nyt paikalle kerääntyneen jo lähes sata bongaria. Tavoitteena oli löytää tulipäähippiäinen, joita tiedettiin liikkuvan alueella jopa kaksi yksilöä. Paikka oli massabongauksen suhteen haastava, joten järjestelyt olivat sen mukaiset. Porukat kokoontuivat sovittuna aikana kokoontumispaikkaan, josta meidät ohjattiin yhtenä ryhmänä pelipaikalle. Paikalla saimme vielä ohjeet liikkumisen suhteen. Sitten vain odotimme rauhassa, että linnut heräisivät. Odotellessa alkoi vuodareita tipahdella...punatulkku, harakka, varis, korppi, räkättirastas. Hieman yli yhdeksän saimme tiedon, että molemmat linnut ovat heränneet ja siirtyneet ruokailemaan kaislikkoon. Iso ryhmä ohjattiin kaislikon reunaan ja meille kävi varsinainen "munkki", kun menimme suosiolla sivulle. Linnut nimittäin liikkuivat suoraan meitä kohden ja kohta namu tulipäähippiäinen oli "plakkarissa".  Me pääsimme siis mukavasti liikkeelle ja kohti seuraavaa paikkaa.

Tulipäähippiäisen odottelua

Kohtuullisen nopea siirtyminen Pitkäluotoon, josta napasimme auton ikkunasta punasotkan "eka eka"-pinnaksi ja vuodareiksi mm. kyhmyjoutsenen ja isokoskelon. Tunnelma oli varsin nousujohteinen kun siirryimme seuraavaksi Naantaliin. Hetken odottelun jälkeen kangaskiuru hoitui ja muutama muukin laji vuodariksi. Oli tullut pienen pohdinnan aika - mitä seuraavaksi. Joko jo Heinolaan vai jotain muuta. Siinä keskustellessamme saimme kuulla, että Askaisissa oli havaittu tänään uuttukyyhky...no minulta, Jannelta ja Hannalta laji puuttui. Sinne siis.

Dokumenttikuva punasotkasta

Kangaskiuru bongareita
Paikalle saapuessamme ei lintu enää istunutkaan langalla, mutta siinä odotellessa saapui veren seisauttava tieto. Isosirri Porissa. Varsin nopea tarkistus ajoajasta, vajaa kaksi tuntia. Nyt menoksi. Painettiin kunnon meiningillä kohti Poria. Hieman ennen saapumistamme Poriin tuli kuitenkin negatieto, lintu oli kadonnut. Pienen konsultaation myötä painuimme Mäntyluotoon lintua etsimään. Kello oli hieman yli kolme, mutta onneksi aurinko paistoi varsin kauniisti, joten pimeys ei vielä haitannut havainnointia. Meidän rannalla lintu ei kuitenkaan ollut. Tilanne sähköistui totaalisesti, kun saimme tiedon linnun löytyneen uudelleen. No meidän jengistä ei kukaan tiennyt uutta paikkaa, joten alkoi aikamoinen puhelinrumba, jonka päätteeksi ihan käsittämättömän kohelluksen jälkeen löysimme perille. Lähdimme juoksemaan niin kovaa rantaan kuin ikinä jaksoimme. Palkinto oli jokaisen hikipisaran arvoinen kun isosirri ruokaili aivan edessämme.

Isosirri bongareita

upea auringonlasku
Palattuamme autolle alkoi sitten loppuillan reitin suunnittelu. Ajatus ajamisesta Heinolaan Lapasorsan toivossa eli vielä tässä vaiheessa kovassa kurssissa. Kevyen murheen muodosti Jannen ja Hannan auton sijaitseminen Salossa, joka ei nyt ollut ihan tämän reitin varrella. Päätimme kuitenkin ajaa Salon kautta, koska muuten Janne ei olisi ikinä ehtinyt takaisin Parikkalaan. Saati sitten ajoissa töihin. Tämä suunnitelma kannattikin, koska sorsa ei sitten ilmestynytkään muiden sorsien kanssa lammelle kaupungin valoissa hoidettavaksi.

Päivän saldoksi muodostui +4 uutta "eka eka"-pinnaa, josta sitten ponnistetaan ensivuonna eteenpäin.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Azorientulkku

Lopulta tulee SE viimeinen aamu jaksosta, jolloin lähtö koittaa. Näin tapahtui tänään aika monelle tämän syksyn miehittäjälle. Poislähtijöiden joukossa oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, ja brittejä. Saareen jäi sentään kymmenkunta ornia eli syksy ei ole mitenkään ohi. Toivon hartaasti, että saaresta vielä kuuluu hyvien havaintojen johdosta. 

Meidän lento lähti Corvolta 10:55 ja Sao Miguelille saavuimme yhden aikaan. Auton vuokrauksen jälkeen heitimme Petrin "jätärille" bongaamaan preeriavikloa. Minä ja Janne lähdimme etsimään hotellia, joka pienen sekoilun jälkeen löytyikin. Tavarat huoneeseen ja matkaan. Tavoitteena oli löytää vielä Azorien ainoa endeemi lintulaji eli azoorientulkku. Ajelimme rauhallisesti tulkkutietä eteenpäin, koska laji voi käytännössä löytyä mistä vain tämän tien varrelta. Karkeasti viiden kilometrin jälkeen upea tulkku killuikin aivan tien viereisessä Japaninseetrissä. Saimme hetken ihastella lintua, kunnes se siirtyi hieman kauemmas. Tässä vaiheessa uskalsimme jo nousta autosta. Yritin kuvailla tulkkuja, joita paikalla oli 2-4 yksilöä. Janne taisi saada äänitettyäkin tulkun ääntä. 

Azorientulkku

Azorientulkku eroaa meidän kotimaisesta punatulkusta harmaanbeige sävyisen yläperän ja siipijuovan osalta. Punatulkulla nämä ovat valkoiset. Lisäksi lajin ääni on hieman erinlainen.