Azorientulkku

Lopulta tulee SE viimeinen aamu jaksosta, jolloin lähtö koittaa. Näin tapahtui tänään aika monelle tämän syksyn miehittäjälle. Poislähtijöiden joukossa oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, ja brittejä. Saareen jäi sentään kymmenkunta ornia eli syksy ei ole mitenkään ohi. Toivon hartaasti, että saaresta vielä kuuluu hyvien havaintojen johdosta. 

Meidän lento lähti Corvolta 10:55 ja Sao Miguelille saavuimme yhden aikaan. Auton vuokrauksen jälkeen heitimme Petrin "jätärille" bongaamaan preeriavikloa. Minä ja Janne lähdimme etsimään hotellia, joka pienen sekoilun jälkeen löytyikin. Tavarat huoneeseen ja matkaan. Tavoitteena oli löytää vielä Azorien ainoa endeemi lintulaji eli azoorientulkku. Ajelimme rauhallisesti tulkkutietä eteenpäin, koska laji voi käytännössä löytyä mistä vain tämän tien varrelta. Karkeasti viiden kilometrin jälkeen upea tulkku killuikin aivan tien viereisessä Japaninseetrissä. Saimme hetken ihastella lintua, kunnes se siirtyi hieman kauemmas. Tässä vaiheessa uskalsimme jo nousta autosta. Yritin kuvailla tulkkuja, joita paikalla oli 2-4 yksilöä. Janne taisi saada äänitettyäkin tulkun ääntä. 

Azorientulkku

Azorientulkku eroaa meidän kotimaisesta punatulkusta harmaanbeige sävyisen yläperän ja siipijuovan osalta. Punatulkulla nämä ovat valkoiset. Lisäksi lajin ääni on hieman erinlainen. 

Viimeinen aamu ei tuonut odotettuja vieraita

Kottarainen

Viimeinen aamu alkoi entistä sumuisempana ja nyt myös sateisena. Ylös mentiin Jannen kanssa ja Pico sekä da Ponte koluttiin lävitse. Tulos oli varsin musertava...ei pihaustakaan jenkeistä. Vain peippoja, mustapääkerttuja ja mustarastaita. Tuulet ovat raa'asti väärästä suunnasta. Eikä Amerikan puolella ole suotuisa lähtötuuli Azorien osalta. Tuulet heittävät linnut nyt Englantiin, jossa tänään taas tykitettiin mukavia lajeja. Täällä retkeillessä tajuaa oikeasti lähtöolosuhteiden vaikutuksen havaittaviin lajeijin. Varsin opettavaista on tutkija sääkarttoja ja miettiä miten vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat lintujen muuttoon. 

Sateen yltyessä painuttiin alas kylään, jossa loppupäivä peltojen komppausta. Peltojen komppauksen yhteydessä tuli kuvailtua paikallisia lajeja, joista esille nyt kottarainen. Laji on tunnetusti kaunis ja varsin lahjakas matkimaan muita lintulajeja. Aika useasti olen ihmetellyt, että mistä jokin ihme ääni on peräisin, kunnes olen tajunnut, että kottarainen se siellä matkii. 

Sumua

Tuuli oli yltynyt yön aikana ja samalla lämpötila noussut. Päivästä muodostuikin sumuinen ja tuulinen Ribeiroiden osalta. Mikan kanssa kompasimme aamupäivän Poco do Aqua:n alaosia mitättömin tuloksin. Iltapäivällä uhmasimme sumua ja nousimme Foco:n, mutta sama hiljainen meno jatkui sielläkin. Lopulta lähdimme valumaan alas kylää kohti.  

Näkyvyys aavistuksen heikko

Komppasimme vielä kylän yläpellot, sirkkujen ja sirkkulien toivossa...ei tulosta. Kaikki lintuasemilla pitkään viihtyneet tietävät tunteen näinä täysin pysähtyneinä päivinä...ihan epätodellista, ettei mitään löydy yrittämällä. Ollaan kuitenkin wp:n kovimmassa raripaikassa ja vielä lokakuussa. No jospa huomenna saataisiin juosta.

White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirri

Kuvan lintu on ensimmäisen kalenterivuoden valkoperäsirri. Laji on lyhytjalkainen ja pitkänomainen, jota käsisiiven pitkä ulottuma korostaa. Lajin nimen mukaisesti yläperä on valkoinen. Valkoinen silmäkulmajuova on kaikissa talvipuvuissa selkeä. Nokka on tyvestä paksu ja kaartuu kärjestä loivasti alaspäin. Alapuoli on vaalea ja kyljissä on heikkoa tummaa viirutusta. Ei kuitenkaan niin selvää kuin nuorella suosirrillä. Nuoren linnun hartiahöyhenet ja tertiaalien reunat ovat useimmiten punaruskeat. Päälaki on punaruskea.