Viimeinen aamu ei tuonut odotettuja vieraita

Kottarainen

Viimeinen aamu alkoi entistä sumuisempana ja nyt myös sateisena. Ylös mentiin Jannen kanssa ja Pico sekä da Ponte koluttiin lävitse. Tulos oli varsin musertava...ei pihaustakaan jenkeistä. Vain peippoja, mustapääkerttuja ja mustarastaita. Tuulet ovat raa'asti väärästä suunnasta. Eikä Amerikan puolella ole suotuisa lähtötuuli Azorien osalta. Tuulet heittävät linnut nyt Englantiin, jossa tänään taas tykitettiin mukavia lajeja. Täällä retkeillessä tajuaa oikeasti lähtöolosuhteiden vaikutuksen havaittaviin lajeijin. Varsin opettavaista on tutkija sääkarttoja ja miettiä miten vallitsevat sääolosuhteet vaikuttavat lintujen muuttoon. 

Sateen yltyessä painuttiin alas kylään, jossa loppupäivä peltojen komppausta. Peltojen komppauksen yhteydessä tuli kuvailtua paikallisia lajeja, joista esille nyt kottarainen. Laji on tunnetusti kaunis ja varsin lahjakas matkimaan muita lintulajeja. Aika useasti olen ihmetellyt, että mistä jokin ihme ääni on peräisin, kunnes olen tajunnut, että kottarainen se siellä matkii. 

Sumua

Tuuli oli yltynyt yön aikana ja samalla lämpötila noussut. Päivästä muodostuikin sumuinen ja tuulinen Ribeiroiden osalta. Mikan kanssa kompasimme aamupäivän Poco do Aqua:n alaosia mitättömin tuloksin. Iltapäivällä uhmasimme sumua ja nousimme Foco:n, mutta sama hiljainen meno jatkui sielläkin. Lopulta lähdimme valumaan alas kylää kohti.  

Näkyvyys aavistuksen heikko

Komppasimme vielä kylän yläpellot, sirkkujen ja sirkkulien toivossa...ei tulosta. Kaikki lintuasemilla pitkään viihtyneet tietävät tunteen näinä täysin pysähtyneinä päivinä...ihan epätodellista, ettei mitään löydy yrittämällä. Ollaan kuitenkin wp:n kovimmassa raripaikassa ja vielä lokakuussa. No jospa huomenna saataisiin juosta.

White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirri

Kuvan lintu on ensimmäisen kalenterivuoden valkoperäsirri. Laji on lyhytjalkainen ja pitkänomainen, jota käsisiiven pitkä ulottuma korostaa. Lajin nimen mukaisesti yläperä on valkoinen. Valkoinen silmäkulmajuova on kaikissa talvipuvuissa selkeä. Nokka on tyvestä paksu ja kaartuu kärjestä loivasti alaspäin. Alapuoli on vaalea ja kyljissä on heikkoa tummaa viirutusta. Ei kuitenkaan niin selvää kuin nuorella suosirrillä. Nuoren linnun hartiahöyhenet ja tertiaalien reunat ovat useimmiten punaruskeat. Päälaki on punaruskea. 

Ehkä jotain keltaista...

Aamukuviot noudattivat samaa joka aamuista rutiinia. Aamiaisen jälkeen taksilla ylös ja Riberoita komppaamaan. Tuuli oli hieman eilisestä voimistunut, joka teki havainnoinnista hieman työläämpää. Kolusimme Mikan ja Jannen kanssa Cantinhon lävitse, mutta ei elonmerkkejä. Evästauon jälkeen painuimme Fojo:n ja "perinteiselle" vireopaikalle.

Aikamme hiljaisuutta ihmeteltyämme, vieressä seisonut saksalaiskaksikko totesi "Vireo"...Mika ja Janne ehtivät nähdä linnun, mutta yllättäen itse en vilaustakaan. Siitä se hetkellinen hurmio syntyi, koska lintu oli näyttänyt varsin hyvältä Yellow-throated Vireo kandilta. Valitettavasti lintu vain jäi määrittämättä, koska sitä ei tänään enää havaittu uudelleen. Toivo kuitenkin elää, koska usein linnut ovat täällä paikallisena useammankin päivän. 

Etsinnän lomassa ehti napata päivän blogikuvaksi virtavästäräkin.