Ensi askeleet paremmasta jaksosta...

Aamu alkoi Fojo:sta. Olimme Sepon kanssa juuri päässeet polun alkuun kun huomasimme jo ensimmäisen Red-eyed Vireon eli punasilmävireon. Valitettavasti aamun valot olivat sen verran niukat, että kuvaamisesta ei tullut mitään. Jälleen jäi vireo kuvat ottamatta, mutta onneksi viime vuonna sain ihan kunnon kuvat vireosta. Matkalla valkoiselle talolle kuulimme, että Philadelphia Vireo oli juuri näyttäytynyt. Askeltahti kiihtyi turhaan, eikä tunnin odottelukaan tuonut lintua vieläkään näkyviin. Osaa tänävuonna kiertää aika kiitettävästi meikäläiset. 

Odottelu keskeytyi walkie talkien "pärähdykseen" Northern Shrike at Lighthouse Walley. Kamat kasaan ja tielle. Sinne päästyämme olikin jo taksi tulossa ja mahduin viimeisenä kyytiin. Siirtyminen tapahtui nopeasti ja paikalle päästyämme oli tilanne päällä. Lintu oli näkyvillä, mutta lenteli rauhattomasti. Ehdin muutaman ruudun ottaa karmivassa tuulessa ja näimpä kaikki kuvat ovat "pehmeitä". Pirullista, mutta lintu otti siivet alleen ja lähti nouseamaan rinnettä ylös, kadoten lopulta ylärinteeseen. 

Lintu on todennäköisesti borealis/sibiricus ryhmän edustaja. Mikäli yksilö jonakin päivänä määritetään borealikseksi on havainto wp ensimmäinen ja koko ryhmän kolmas. Silmiinpistävää oli linnun kupeiden ruskea "vipevöinti", käsisiiven valkoisen määrän vähäisyys ja pään kuviointi sekä selkäpuolen harmaan värityksen kallistuminen kohti ruskeaa. Käytännössä käsisiiven valkoista ei nähnyt muuten kuin linnun lentäessä. 

Paluumatkalla kävimme vielä Reservoirissa kuvaamassa keräkurmitsaa, joka on viihtynyt paikalla jo muutaman päivän. Lintu kyllä löytyi, mutta ei ollut kovin yhteistyöhaluinen. No muutama dokumenttikuva tuli napattua. Myös kapustarinta näkyi.

Kyseessä on nuori lintu. Nuorella linnulla on tummat isot peitinhöyhenet, joiden reunat ovat kellanruskeat. Lisäksi nuoren linnun rinnan ja kupeiden täplitys on selvempää kuin aikuisen talvipukuisen linnun. 

Pohjalta on vain yksi suunta...

Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet lähinnä myrskyn merkeissä. Atlantti on pauhanut ihan kunnolla ja tällainen pienempi ihminen ei meinannut edes pahimmissa paikoissa enää pysyä pystyssä kamerarepun kanssakaan. Toisaalta oli aika makeeta seurata merenkäyntiä. Lintupuolella on sitten ollut vastaavasti hiljaista. 

Torstaina lähdettiin viimein Pico:n, koska paikka oli aina jäänyt välistä. Emme Sepon kanssa olleet koskaan aikaisemmin käyneet Pico:ssa. Yläosista löytyi mukavan näköisiä paikkoja, kaatuneiden puiden lomasta. Alaosa oli taas varsin mielenkiintoista paikallisen kataja-lajin vyöhykkeenä. Muutaman kerran sydän pompahti, kun pikkulintu smyygasi katajan alaosissa, mutta "yllättäen" kyseessä olikin mustapääkerttu.

Pico

Iltapäivällä tunnelma tiivistyi hetkellisesti, koska lentokentän alaosan puskissa oli havaittu mahdollinen Catharus-suvun rastas. Tilanne oli kasaan kuihtunut kun pääsimme pelipaikalle. Lintu oli havaittu vain kerran ja silloinkin vain varsin nopeasti. Jäimme kuitenkin passiin, koska suvun rastaat ovat tunnetusti melkoisia "smyygareita", joten lintu saattoi hyvinkin olla vielä tiheän pusikon alaosissa. Yllättäen uutta havaintoa ei enää päivän aikana syntynyt. 

Aamupäivällä oli laskeutunut keskiviikkona myrskyn vuoksi peruuntunut lento tuoden kaksi uutta suomalaista ornia saareen. Vastaavasti ensimmäiset poistuivat saaresta historiallisesti ilman elistä...

Illallisen jälkeen oli vuorossa Pierre-André Crochet:n Kazakstan esitys. Vakuuttavaa on hänen ja Eric Didner:n työskentely wp-pinnojen keräämisen suhteen. Herrat todella avaavat meille perässä kulkijoille uusia maailmoja. Vuonna 2013 oli Siperian vuoro ja nyt Kazakstan. Voi vain arvata, että jatkoa on tulossa vuonna 2015. Kazakstan vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta, mutta vasta useiden muiden wp-retkien jälkeen on tuollaisen retken aika. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä kunnon pitkä retki siten, että wp lajiston jälkeen lähtisi tutustumaan Aasian puolelta löytyviin lajeijin. Siellähän on jo retkeilty kohtuullisesti ja retkikertomukset ovat antaneet ymmärtää lajiston olevan erittäin mielenkiintoista. 

Tuolta niitä mustakiuruja ja muita mukavia lajeja löytyy...

Tänään aloitettiin aamu rastaspaikalta, mutta aika epätoivoiselta yrittäminen tuntui...siksi lähdimme uhmaamaan myrskyä Caldeirao:n eli sammuneen tulivuoren pohjalle. Ajattelimme, että tuuli ei ehkä sinne osuisi, mutta varsin nopeasti tämä olettamus osoittautui vääräksi. Välillä tuuli ihan mielettömästi. Ajatus oli löytää American Pipit-parvi, mutta löytämättä jäi. Onneksi muita lintuja näkyi varsin kivasti, kuten 3 White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirriä ja Pectoral Sandpiper eli palsasirri sekä Lapland Bunting eli lapinsirkku. Lisämaustetta toi noin kymmenen sorsan parvi, jossa oli kaksi varsin tummaa yksilöä. Paikalla on aika-ajoin tavattu ihan puhtaitakin nokisorsia eli American Black Duck:a.

Perinteiseen tapaan parvi lähti lentoon hyvissä ajoin, mutta Janne sai katsottua lintuja lennossa ja  kahdella linnulla siipipaneli näytti varsin mainiolta. Lopulta linnut laskeutuivat tulivuoren seinämälle, josta saimme niitä hetken ihmeteltyä...pirullista, kun ei pystynyt katsomaan lintuja kunnolla. Näin jäi jälleen wp elis saamatta. 

Caldeirao

Takana on viikko Corvolla ja saldona on +1 eli kohtuullisen niukkaa on ollut. Onneksi on vielä viikko edessä, joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Pakko täällä on joku mega lymyillä, pitää vaan jaksaa painaa. Varsinkin, kun pohjakosketus on tänään konkreettisesti koettu tulivuoren pohjalla.

Mustaa ja valkoista...

Aamu alkoi varsin tuulisena ja bonuksena saatiin ajoittaista sadetta. Ylös painettiin ja Cantinho Ribeira lähdettiin koluamaan kaikessa rauhassa. Tuuli ei oikeastaan haitannut lintujen havainnointia tai siis vähäisten lintujen havainnointia. Reilun kolmen tunnin koluaminen ei siis tuottanut mitään mainittavaa. Pikkuhiljaa lähdettiin kävelemään alatietä takaisinpäin ja Fojo:n piknic aluella nautittiin hetken huilista. Siinä rupatellessa walkie talkie pärähti kertoakseen, että Fojo:n valkoisella talolla olisi kaksi Red-eyed Vireota ja Philadelphia Vireo samassa puussa...aika vaatimatonta :-).

Sinne sitten lähdettiin kiipeämään ja ehdittiin nähdä kaksi Red-eyed Vireota, mutta Philadelphia jäi jälleen näkemättä. Valitettavasti vireot olivat sen verran kaukana, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Tilanteen teki hauskaksi taustalla laulanut pajulintu, joka on aina hyvä havis Azoreilla. Odottelukaan ei tuonut Philadelphiaa näkyville, joten päätimme lähteä kohti Pico:a. 

Matkalla saimme tiedon, että da Ponte:ssa oli jokin aika sitten havaittu Black-and-white Warbler eli kiipijäkerttuli. Laji oli minulle tuttu aikaisemmilta Azoreiden reissuilta, joten siirtyminen tapahtui levolliseen tahtiin. Paikalle saavuttuamme oli tilanne auki ja lintu kateissa. No jenkkipikkulinnut tekee sellaista "kierrosta"ja palaavat usein samoille paikoille kieroksen myötä. Näin kävi nytkin ja muutama nopea tilanne syntyi ja kamerat lauloivat. 

Black-and-white Warbler

Illallisen jälkeen vietettiin Petrin 700-katkaisujuhlia pohjoismaisella porukalla. Petri oli laittanut pöydän koreaksi ja juomaa riitti. Samassa yhteydessä lunastin vedonlöyntimme vuodelta 2012, jolloin olimme samalla porukalla Kap Verdellä. Minulla ja Petrillä lähestyivät seuraavat sataluvut wp-pinnoissa, jonka johdosta löimme vetoa, että häviäjä saa ostaa toiselle pullon. No näin kävi, että hävisin Petrille karkeat 2 tuntia, kun hän meni katkaisemaan 700 wp-pinnan rajapyykin Scarlet Tanagerilla ja minä vastaavasti 600- wp-pinnan rajapyykin Willetillä. Haluan vielä kerran onnitella Petriä upeasta saavutuksesta!

700&600