Pohjalta on vain yksi suunta...

Viimeiset kaksi päivää ovat kuluneet lähinnä myrskyn merkeissä. Atlantti on pauhanut ihan kunnolla ja tällainen pienempi ihminen ei meinannut edes pahimmissa paikoissa enää pysyä pystyssä kamerarepun kanssakaan. Toisaalta oli aika makeeta seurata merenkäyntiä. Lintupuolella on sitten ollut vastaavasti hiljaista. 

Torstaina lähdettiin viimein Pico:n, koska paikka oli aina jäänyt välistä. Emme Sepon kanssa olleet koskaan aikaisemmin käyneet Pico:ssa. Yläosista löytyi mukavan näköisiä paikkoja, kaatuneiden puiden lomasta. Alaosa oli taas varsin mielenkiintoista paikallisen kataja-lajin vyöhykkeenä. Muutaman kerran sydän pompahti, kun pikkulintu smyygasi katajan alaosissa, mutta "yllättäen" kyseessä olikin mustapääkerttu.

Pico

Iltapäivällä tunnelma tiivistyi hetkellisesti, koska lentokentän alaosan puskissa oli havaittu mahdollinen Catharus-suvun rastas. Tilanne oli kasaan kuihtunut kun pääsimme pelipaikalle. Lintu oli havaittu vain kerran ja silloinkin vain varsin nopeasti. Jäimme kuitenkin passiin, koska suvun rastaat ovat tunnetusti melkoisia "smyygareita", joten lintu saattoi hyvinkin olla vielä tiheän pusikon alaosissa. Yllättäen uutta havaintoa ei enää päivän aikana syntynyt. 

Aamupäivällä oli laskeutunut keskiviikkona myrskyn vuoksi peruuntunut lento tuoden kaksi uutta suomalaista ornia saareen. Vastaavasti ensimmäiset poistuivat saaresta historiallisesti ilman elistä...

Illallisen jälkeen oli vuorossa Pierre-André Crochet:n Kazakstan esitys. Vakuuttavaa on hänen ja Eric Didner:n työskentely wp-pinnojen keräämisen suhteen. Herrat todella avaavat meille perässä kulkijoille uusia maailmoja. Vuonna 2013 oli Siperian vuoro ja nyt Kazakstan. Voi vain arvata, että jatkoa on tulossa vuonna 2015. Kazakstan vaikutti oikein mielenkiintoiselta kohteelta, mutta vasta useiden muiden wp-retkien jälkeen on tuollaisen retken aika. Lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä kunnon pitkä retki siten, että wp lajiston jälkeen lähtisi tutustumaan Aasian puolelta löytyviin lajeijin. Siellähän on jo retkeilty kohtuullisesti ja retkikertomukset ovat antaneet ymmärtää lajiston olevan erittäin mielenkiintoista. 

Tuolta niitä mustakiuruja ja muita mukavia lajeja löytyy...

Tänään aloitettiin aamu rastaspaikalta, mutta aika epätoivoiselta yrittäminen tuntui...siksi lähdimme uhmaamaan myrskyä Caldeirao:n eli sammuneen tulivuoren pohjalle. Ajattelimme, että tuuli ei ehkä sinne osuisi, mutta varsin nopeasti tämä olettamus osoittautui vääräksi. Välillä tuuli ihan mielettömästi. Ajatus oli löytää American Pipit-parvi, mutta löytämättä jäi. Onneksi muita lintuja näkyi varsin kivasti, kuten 3 White-rumped Sandpiper eli valkoperäsirriä ja Pectoral Sandpiper eli palsasirri sekä Lapland Bunting eli lapinsirkku. Lisämaustetta toi noin kymmenen sorsan parvi, jossa oli kaksi varsin tummaa yksilöä. Paikalla on aika-ajoin tavattu ihan puhtaitakin nokisorsia eli American Black Duck:a.

Perinteiseen tapaan parvi lähti lentoon hyvissä ajoin, mutta Janne sai katsottua lintuja lennossa ja  kahdella linnulla siipipaneli näytti varsin mainiolta. Lopulta linnut laskeutuivat tulivuoren seinämälle, josta saimme niitä hetken ihmeteltyä...pirullista, kun ei pystynyt katsomaan lintuja kunnolla. Näin jäi jälleen wp elis saamatta. 

Caldeirao

Takana on viikko Corvolla ja saldona on +1 eli kohtuullisen niukkaa on ollut. Onneksi on vielä viikko edessä, joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua. Pakko täällä on joku mega lymyillä, pitää vaan jaksaa painaa. Varsinkin, kun pohjakosketus on tänään konkreettisesti koettu tulivuoren pohjalla.

Mustaa ja valkoista...

Aamu alkoi varsin tuulisena ja bonuksena saatiin ajoittaista sadetta. Ylös painettiin ja Cantinho Ribeira lähdettiin koluamaan kaikessa rauhassa. Tuuli ei oikeastaan haitannut lintujen havainnointia tai siis vähäisten lintujen havainnointia. Reilun kolmen tunnin koluaminen ei siis tuottanut mitään mainittavaa. Pikkuhiljaa lähdettiin kävelemään alatietä takaisinpäin ja Fojo:n piknic aluella nautittiin hetken huilista. Siinä rupatellessa walkie talkie pärähti kertoakseen, että Fojo:n valkoisella talolla olisi kaksi Red-eyed Vireota ja Philadelphia Vireo samassa puussa...aika vaatimatonta :-).

Sinne sitten lähdettiin kiipeämään ja ehdittiin nähdä kaksi Red-eyed Vireota, mutta Philadelphia jäi jälleen näkemättä. Valitettavasti vireot olivat sen verran kaukana, ettei kuvaamisesta tullut mitään. Tilanteen teki hauskaksi taustalla laulanut pajulintu, joka on aina hyvä havis Azoreilla. Odottelukaan ei tuonut Philadelphiaa näkyville, joten päätimme lähteä kohti Pico:a. 

Matkalla saimme tiedon, että da Ponte:ssa oli jokin aika sitten havaittu Black-and-white Warbler eli kiipijäkerttuli. Laji oli minulle tuttu aikaisemmilta Azoreiden reissuilta, joten siirtyminen tapahtui levolliseen tahtiin. Paikalle saavuttuamme oli tilanne auki ja lintu kateissa. No jenkkipikkulinnut tekee sellaista "kierrosta"ja palaavat usein samoille paikoille kieroksen myötä. Näin kävi nytkin ja muutama nopea tilanne syntyi ja kamerat lauloivat. 

Black-and-white Warbler

Illallisen jälkeen vietettiin Petrin 700-katkaisujuhlia pohjoismaisella porukalla. Petri oli laittanut pöydän koreaksi ja juomaa riitti. Samassa yhteydessä lunastin vedonlöyntimme vuodelta 2012, jolloin olimme samalla porukalla Kap Verdellä. Minulla ja Petrillä lähestyivät seuraavat sataluvut wp-pinnoissa, jonka johdosta löimme vetoa, että häviäjä saa ostaa toiselle pullon. No näin kävi, että hävisin Petrille karkeat 2 tuntia, kun hän meni katkaisemaan 700 wp-pinnan rajapyykin Scarlet Tanagerilla ja minä vastaavasti 600- wp-pinnan rajapyykin Willetillä. Haluan vielä kerran onnitella Petriä upeasta saavutuksesta!

700&600

Välipäiväksi meni...

Luvassa ollut myrsky jäi sellaisenaan tulematta, toki tuuli oli aamulla vielä navakkaa. Aamu aloitettiin taksin kyydissä ylös ja Da Ponte:n luona kyydistä ulos. Lähdimme tsekkaamaan Hannun ja Sepon kanssa Ripeiraa ylhältä alaspäin ja itselleni aivan uutta reittiä pitkin. Reitti olikin mitä mainioin, koska pysyimme pitkälti latvuston tasalla, jolloin havainnointi oli suorastaan leppoisaa. Reilun 3 tunnin kiertely ei tuottanut normaalista poikkeavia havaintoja. Hannu tosin näki nopeasti Red-eyed Vireo:n, josta onnistuin myöhästymään joitakin sekuntteja...jäi vuodari saamatta.

Iltapäiväksi suuntasimme Poco de Aqua:n alaosiin, josta löytyy upea hedelmäpuutarha. En ollut käynyt paikalla kuin kerran aikaisemmin ja pieni kutkutus oli jäänyt mestaan. Kun aikaa oli, päätettiin ottaa Sepon kanssa rauhallisesti koko Ripeira haltuun. Itse lähdin nousemaan Ripeiran koilisrinnettä ylöspäin, mistä löytyi varsin mainio polku. Tunnit kuluivat, mutta mustapääkerttuja, mustarastaita ja peippoja ihmeellisempää ei vaan löytynyt. 

Poco de Aqua

Poco de Aqua

Neljän aikoihin valuttiin sitten takaisin kylälle ja "palkittiin" itsemme kahviolla...en oikeastaan tiedä mistä hyvästä, mutta hyväksyttäköön tällä kertaa ilman isompia perusteluita. Maistui muuten pirun hyvältä tuo punainen donitsi :-)

Saaressa tavattiin tänään ainakin seuraavat jenkit; Wilson Snipe, Red-eyed Vireo, Northern Parula, Scarlet Tanager ja Rose-breasted Grosbeak. Kurppa, vireo ja tangara useammankin yksilön voimin.