Viimeinen revitys

Lähdimme Sepon kanssa heti pika-aamiaisen jälkeen liikenteeseen, koska yllätykseksemme aamu valkeni nopeammin mitä olimme luulleet. Onneksi aamuliikenne oli rauhallista ja saavuimme murheitta aloituspaikallemme Sao Juliao da Barra Fortressiin. Auto parkkiin ja ulos. 

Montakaan metriä ei tarvinnut kävellä kun ensimmäiset kaksi riisimainaa löytyivät nurmikolta. Kävipäs tämä nyt helposti! Koska laji löytyi yllättävän helposti päätimme jäädä paikalle hetkeksi kuvailemaan. Linnut eivät olleet mitenkään kuvaajaystävällisiä, vaikka pyöräilijät tai kävelijät saivat mennä ihan muutaman metrin päästä ohitse. Mutta kun yritti lähestyä kameralla, niin epäluulu kasvoi ja lintu lennähti aina kauemmas. Näimme lopulta paikalla minimissään 16 lintua!

Riisimaina

maina päivystää

Liikenteen vilkastuessa lähdimme mekin jälleen liikkeelle. Alustavasti olimme laskeneet, että tunti menee ajaessa Lissabonin lävitse. Alku meni mainiosti, mutta sitten liikenne alkoi puuroutua, mutta onneksi ei kuitenkaan kokonaan katkennut. Kilometri kilometriltä ryömimme 20km / h vauhdilla kohti kohdetta. Onneksi ei kuitenkaan mitään älyttömän pitkä matkaa vaan lopulta pääsimme noin puolentoista tunnin ajon jälkeen Barroca d'Alvaan. 

Heti peltotielle päästyämme ojan puskassa istui koiras ja naaras mustapääkutoja. Nam! Päivän toinen pinna oli tosiasia. Lisää lintuja löytyi kunhan pääsimme jalkautumaan peltotielle. 

Nuori mustapääkutoja

Tässä vaiheessa kaikki näytti vähintäänkin hyvältä. Aikaa oli vielä lähes tunti löytää viimeinen targetlaji eli kultapiispa. Hajaannuimme eri teille, jotta saisimme paremman otteen alueen lintuihin. Paikkahan on aika mukava, koska näimme reilun tunnin aikana mm. liitohaukan, muutaman rääkkähaikaran, kymmeniä kapustahaikaroita ja tietysti kutojia ja vahanokkia.

Lopulta Seppo kuittasi kylmän rauhallisesti walkie tolkiin, et täällä on....ei tarvinnut paljon kehottaa vaan kävely muuttui ripeäksi juoksuksi. No, näin siinä vaan kävi, että lintu lähti lentoon kun saavuin paikalle....jälleen poispäin lentävä lintu, josta en käytännössä saanut mitään irti. Ei siis pinnaa.

Yritimme vielä hetken etsiä lintua, mutta turhaan. Kello näytti yhtätoista, oli pakko luovuttaa ja lähteä kohti lentokenttää. Reissun viimeiset revitykset oli takana.

Takaiskuja...

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan saaren toiselle puolelle. Ajatus oli, että aloitamme länsipuolen kohteista ja ilman lämmetessä siirrymme myös ylhällä sijaitseviin paikkoihin.  Flores on kuuluisa kauniista luonnosta ja kieltämättä luonto oli varsin kaunista ja vehreää. Oman erityispiirteensä tekivät useat vesiputoukset. 

Sumuisten vuorten vesiputouksia

Aloitimme Fajä Granden rannasta, jossa aikaisemmin tällä viikolla oli ollut paikallinen sepelkalastaja. Tosin linnusta ei ollut enää muutamaan päivään havaintoa, mutta aina kannattaa yrittää.... No eipä näkynyt lintua enää, mutta rannalle näkyi mainiosti läntisen paleartisen alueen läntisin piste, Ilheu do Monchique.

WP:n läntisin piste

Jatkoimme retkeämme lähipeltoihin ja laaksoihin. Rauhallisen tahdin johdosta ehti samalla vähän kuvaillakin....alla joitakin otoksia tältä päivältä. Parhaaksi havainnoksi jäi indigokardinaali.

mustarastas

peippo

mustapääkerttu, koiras

mustapääkerttu, naaras

pupu

Iltapäivällä siirryimme rannikolta ylöspäin, koska sisämaan kraaterijärvillä oli jo pidempään viihtynyt niin puusorsa kuin nokisorsiakin. Homma vaan lässähti jo puolessa välissä, koska pilvet olivat aivan liian alhalla. Kävimme tarkastamassa lagoa da Lomban, lagoa Secan ja lagoa Brancan. Sama tilanne kaikissa....järveä ei edes kunnolla näkynyt. Pilvet olivat aivan liian alhalla ja näin jäi pinnat saamatta. 

"kadonnut järvi"

Huomenna sitten alkaa oikeasti kotimatka. Pysähdymme kuitenkin Sepon kanssa tiistaina Lissabonissa, joten uutta tekstiä on vielä luvassa.

Haikea lähtö

Koska emme olleet onnistuneet näkemään viirukerttulia, päätimme palata kolmannen kerran Fojoon. Olimme jälleen hyvissä ajoin "pelipaikalla" ja asetuimme odottamaan. Lintu saapuikin jälleen edellispäivien tapaan paikalle ääntelemään, mutta emme tälläkään kertaa onnistuneet löytämään sitä latvustosta. Aivan käsittämätöntä, että lintu kuului aamun aikana kolmesti ja emme kertaakaan saaneet sitä esille. No, tällaista tämä nyt oli.

Kellon lähestyessä kahtatoista oli tullut minun aikani laskeutua alas, muiden jatkaessa matkaa muihin laaksoihin. Yhteysalukseni Floresille oli lähtevä kello neljä ja tätä ennen oli pakattava tavarat valmiiksi ja laitettava havikset kuntoon. Alla olevasta kuvasta saa hieman käsitystä, millaisessa liejussa täällä ollaan retkeilty.  

Saavuin satamaan hyvissä ajoin ja odotellessani laivan lähtöä kuvasin hauskan näköistä "höttiäistä", jonka kuva alapuolella.  Tämäkin kaveri oli vähintään 5cm pitkä.

Yhteysalus lähti ajallaan ja keltanokkaliitäjiä alkoi heti näkymään kun oltiin päästy satamasta ulos. Niitä oli varsin leppoisa katsella lähietäisyydeltä. Muuten meri oli valitettavasti tänään "tyhjä". yritin löytää keijuja, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan keskellä merta lensi perhonen - Amerikastako oli tulossa...

Corvon jäädessä yhä kauemmas alkoi ajatukset kääntyä haikeuden puolelle. Vaikka elämä ei voi olla pelkästään lintujen katselua, niin tämä mystinen pieni saari keskellä Atlanttia on vain aivan mieletön lintumesta. Siellä retkeily on rankkaa, mutta samalla varsin ainutlaatuista. Mikä tahansa vastaantuleva lintu voi olla mieletön rari. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun sain kokea tämän mystisen saaren ja sen tunnelman. Ehkä vielä palaan pelipaikalle...

Corvo

Majoituttuani lähdimme saksalaisen lintumiehen kanssa retkelle lähimaastoihin. Mitään ihmeellistä ei tullut vastaan, mutta toivottavasti huomenna tulee.