Takaiskuja...

Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan saaren toiselle puolelle. Ajatus oli, että aloitamme länsipuolen kohteista ja ilman lämmetessä siirrymme myös ylhällä sijaitseviin paikkoihin.  Flores on kuuluisa kauniista luonnosta ja kieltämättä luonto oli varsin kaunista ja vehreää. Oman erityispiirteensä tekivät useat vesiputoukset. 

Sumuisten vuorten vesiputouksia

Aloitimme Fajä Granden rannasta, jossa aikaisemmin tällä viikolla oli ollut paikallinen sepelkalastaja. Tosin linnusta ei ollut enää muutamaan päivään havaintoa, mutta aina kannattaa yrittää.... No eipä näkynyt lintua enää, mutta rannalle näkyi mainiosti läntisen paleartisen alueen läntisin piste, Ilheu do Monchique.

WP:n läntisin piste

Jatkoimme retkeämme lähipeltoihin ja laaksoihin. Rauhallisen tahdin johdosta ehti samalla vähän kuvaillakin....alla joitakin otoksia tältä päivältä. Parhaaksi havainnoksi jäi indigokardinaali.

mustarastas

peippo

mustapääkerttu, koiras

mustapääkerttu, naaras

pupu

Iltapäivällä siirryimme rannikolta ylöspäin, koska sisämaan kraaterijärvillä oli jo pidempään viihtynyt niin puusorsa kuin nokisorsiakin. Homma vaan lässähti jo puolessa välissä, koska pilvet olivat aivan liian alhalla. Kävimme tarkastamassa lagoa da Lomban, lagoa Secan ja lagoa Brancan. Sama tilanne kaikissa....järveä ei edes kunnolla näkynyt. Pilvet olivat aivan liian alhalla ja näin jäi pinnat saamatta. 

"kadonnut järvi"

Huomenna sitten alkaa oikeasti kotimatka. Pysähdymme kuitenkin Sepon kanssa tiistaina Lissabonissa, joten uutta tekstiä on vielä luvassa.

Haikea lähtö

Koska emme olleet onnistuneet näkemään viirukerttulia, päätimme palata kolmannen kerran Fojoon. Olimme jälleen hyvissä ajoin "pelipaikalla" ja asetuimme odottamaan. Lintu saapuikin jälleen edellispäivien tapaan paikalle ääntelemään, mutta emme tälläkään kertaa onnistuneet löytämään sitä latvustosta. Aivan käsittämätöntä, että lintu kuului aamun aikana kolmesti ja emme kertaakaan saaneet sitä esille. No, tällaista tämä nyt oli.

Kellon lähestyessä kahtatoista oli tullut minun aikani laskeutua alas, muiden jatkaessa matkaa muihin laaksoihin. Yhteysalukseni Floresille oli lähtevä kello neljä ja tätä ennen oli pakattava tavarat valmiiksi ja laitettava havikset kuntoon. Alla olevasta kuvasta saa hieman käsitystä, millaisessa liejussa täällä ollaan retkeilty.  

Saavuin satamaan hyvissä ajoin ja odotellessani laivan lähtöä kuvasin hauskan näköistä "höttiäistä", jonka kuva alapuolella.  Tämäkin kaveri oli vähintään 5cm pitkä.

Yhteysalus lähti ajallaan ja keltanokkaliitäjiä alkoi heti näkymään kun oltiin päästy satamasta ulos. Niitä oli varsin leppoisa katsella lähietäisyydeltä. Muuten meri oli valitettavasti tänään "tyhjä". yritin löytää keijuja, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan keskellä merta lensi perhonen - Amerikastako oli tulossa...

Corvon jäädessä yhä kauemmas alkoi ajatukset kääntyä haikeuden puolelle. Vaikka elämä ei voi olla pelkästään lintujen katselua, niin tämä mystinen pieni saari keskellä Atlanttia on vain aivan mieletön lintumesta. Siellä retkeily on rankkaa, mutta samalla varsin ainutlaatuista. Mikä tahansa vastaantuleva lintu voi olla mieletön rari. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun sain kokea tämän mystisen saaren ja sen tunnelman. Ehkä vielä palaan pelipaikalle...

Corvo

Majoituttuani lähdimme saksalaisen lintumiehen kanssa retkelle lähimaastoihin. Mitään ihmeellistä ei tullut vastaan, mutta toivottavasti huomenna tulee.

"Kultaiset siivet"

Koska eilen ei viirukerttuli onnistunut aloitimme aamun Fojosta. Lähdimme jo pimeässä liikenteeseen ja asetuimme odottamaan. Aamun sarastaessa alkoivat myös linnut äännellä ja liikehtiä.  Puoli yhdeksän jälkeen alkoi kuulua jenkkiwarblerin ääntä aivan meidän yläpuoleltamme. Lintu äänteli aktiivisesti, mutta emme vaan millään löytäneet sitä. Sitten taas alkoi hiljaisuus. 

Viirukerttulin etsintää

Etsintämme keskeytyi tietoon, että Lighthouse Walley:ltä oli löytynyt Golden winged warblet.....ja taas noustiin ja lujaa laaksosta tielle. Olihan kyse wp:n toisesta havainnosta! Saavuimme aika nopeasti paikalle, mutta tilanne oli kuihtunut sillä aikaa kasaan. Linnusta ei ollut pieneen aikaan havaintoa. Kaiken lisäksi alkoi tuulemaan ja satamaan aika kovasti. Kun sade hetkeksi heikentyi alkoi tapahtua - laakson pohjalta nousi kiipiäkerttuli aivan meidän viereen ja saimme sitä ihailla hetken. Lintu on kyllä mielettömän kaunis ja omaperäinen. Harmi, että olin pakannut omat kameravarusteeni repppuun sateelta suojaan. Näin jäi kivat kuvat ottamatta - tilaisuus niihin kyllä oli.

Sade oli jatkunut yli neljä tuntia ennenkuin alkoi ilma kunnolla kirkastua. Sen myötä aloimme myös laajentamaan etsintää. Osa lähti ylöspäin ja osa taas alaspäin laaksoa. Yllättävän nopeasti lintu lopulta löytyi uudelleen, mutta muutama satametriä yläpuolellamme. Lähdin juoksemaan täysillä ylöspäin ja jo puolessa välissä rinnettä olin ihan puhki...pääsin kuitenkin paikalle ajoissa ja näin tämän upean nuoren koiraan mainiosti, muutaman metrin päästä.

Kultasiipikerttulin bongausta

Katseltuani minuutteja lintua päätin lähteä takaisin alas hakemaan tavarani. Ajattelin, että jos lintu on edelleen paikalla, niin tulen kuvamaan sitä. Päästyäni takaisin sain kuulla, että lintu oli hieman jatkanut matkaa. Silti päätin jäädä muiden lähtiessä paikalle. Siellä sitten odottelin puolitoistatuntia turhaan. Vaikka näin kaksi upeaa lajia tänään, niin hieman harmittaa, kun en kantanut kameraa kokoajan käyttövalmiina. Molemmista lajeista olisin saanut kelpokuvat, mutta ei....laiskuutta vai tyhmyyttä :-)