Haikea lähtö

Koska emme olleet onnistuneet näkemään viirukerttulia, päätimme palata kolmannen kerran Fojoon. Olimme jälleen hyvissä ajoin "pelipaikalla" ja asetuimme odottamaan. Lintu saapuikin jälleen edellispäivien tapaan paikalle ääntelemään, mutta emme tälläkään kertaa onnistuneet löytämään sitä latvustosta. Aivan käsittämätöntä, että lintu kuului aamun aikana kolmesti ja emme kertaakaan saaneet sitä esille. No, tällaista tämä nyt oli.

Kellon lähestyessä kahtatoista oli tullut minun aikani laskeutua alas, muiden jatkaessa matkaa muihin laaksoihin. Yhteysalukseni Floresille oli lähtevä kello neljä ja tätä ennen oli pakattava tavarat valmiiksi ja laitettava havikset kuntoon. Alla olevasta kuvasta saa hieman käsitystä, millaisessa liejussa täällä ollaan retkeilty.  

Saavuin satamaan hyvissä ajoin ja odotellessani laivan lähtöä kuvasin hauskan näköistä "höttiäistä", jonka kuva alapuolella.  Tämäkin kaveri oli vähintään 5cm pitkä.

Yhteysalus lähti ajallaan ja keltanokkaliitäjiä alkoi heti näkymään kun oltiin päästy satamasta ulos. Niitä oli varsin leppoisa katsella lähietäisyydeltä. Muuten meri oli valitettavasti tänään "tyhjä". yritin löytää keijuja, mutta ei tärpännyt. Sen sijaan keskellä merta lensi perhonen - Amerikastako oli tulossa...

Corvon jäädessä yhä kauemmas alkoi ajatukset kääntyä haikeuden puolelle. Vaikka elämä ei voi olla pelkästään lintujen katselua, niin tämä mystinen pieni saari keskellä Atlanttia on vain aivan mieletön lintumesta. Siellä retkeily on rankkaa, mutta samalla varsin ainutlaatuista. Mikä tahansa vastaantuleva lintu voi olla mieletön rari. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun sain kokea tämän mystisen saaren ja sen tunnelman. Ehkä vielä palaan pelipaikalle...

Corvo

Majoituttuani lähdimme saksalaisen lintumiehen kanssa retkelle lähimaastoihin. Mitään ihmeellistä ei tullut vastaan, mutta toivottavasti huomenna tulee.

"Kultaiset siivet"

Koska eilen ei viirukerttuli onnistunut aloitimme aamun Fojosta. Lähdimme jo pimeässä liikenteeseen ja asetuimme odottamaan. Aamun sarastaessa alkoivat myös linnut äännellä ja liikehtiä.  Puoli yhdeksän jälkeen alkoi kuulua jenkkiwarblerin ääntä aivan meidän yläpuoleltamme. Lintu äänteli aktiivisesti, mutta emme vaan millään löytäneet sitä. Sitten taas alkoi hiljaisuus. 

Viirukerttulin etsintää

Etsintämme keskeytyi tietoon, että Lighthouse Walley:ltä oli löytynyt Golden winged warblet.....ja taas noustiin ja lujaa laaksosta tielle. Olihan kyse wp:n toisesta havainnosta! Saavuimme aika nopeasti paikalle, mutta tilanne oli kuihtunut sillä aikaa kasaan. Linnusta ei ollut pieneen aikaan havaintoa. Kaiken lisäksi alkoi tuulemaan ja satamaan aika kovasti. Kun sade hetkeksi heikentyi alkoi tapahtua - laakson pohjalta nousi kiipiäkerttuli aivan meidän viereen ja saimme sitä ihailla hetken. Lintu on kyllä mielettömän kaunis ja omaperäinen. Harmi, että olin pakannut omat kameravarusteeni repppuun sateelta suojaan. Näin jäi kivat kuvat ottamatta - tilaisuus niihin kyllä oli.

Sade oli jatkunut yli neljä tuntia ennenkuin alkoi ilma kunnolla kirkastua. Sen myötä aloimme myös laajentamaan etsintää. Osa lähti ylöspäin ja osa taas alaspäin laaksoa. Yllättävän nopeasti lintu lopulta löytyi uudelleen, mutta muutama satametriä yläpuolellamme. Lähdin juoksemaan täysillä ylöspäin ja jo puolessa välissä rinnettä olin ihan puhki...pääsin kuitenkin paikalle ajoissa ja näin tämän upean nuoren koiraan mainiosti, muutaman metrin päästä.

Kultasiipikerttulin bongausta

Katseltuani minuutteja lintua päätin lähteä takaisin alas hakemaan tavarani. Ajattelin, että jos lintu on edelleen paikalla, niin tulen kuvamaan sitä. Päästyäni takaisin sain kuulla, että lintu oli hieman jatkanut matkaa. Silti päätin jäädä muiden lähtiessä paikalle. Siellä sitten odottelin puolitoistatuntia turhaan. Vaikka näin kaksi upeaa lajia tänään, niin hieman harmittaa, kun en kantanut kameraa kokoajan käyttövalmiina. Molemmista lajeista olisin saanut kelpokuvat, mutta ei....laiskuutta vai tyhmyyttä :-)

"Lapsuuteni unelmalaji"

Olin jo eilen päättänyt, että heti aamulla paunun laaksoihin koko päiväksi. Näin myös tein ja aloitin aamun da Ponten laaksosta. Aikaisemmista päivistä oppineena menin suoraan aurinkoiselle puolelle. Etenin hyvin hitaasti, mutta mitään ei näkynyt. Homma keskeytyi tekstiviestiin ja taas mentiin. Fojosta oli löytynyt viirukerttuli. 

Pääsimme paikalle kohtuullisen nopeasti ja aloitimme odottamisen....aika kului ja kului....tunti tunnilta, mutta mitään ei näkynyt. Lopulta päätimme lähteä etsimään lintua. No, tämäkään ei tuottanut tulosta vaan lopulta lopetimme etsinnät. Linnun ehti nähdä vain Fojossa olleet, joten tänään ei ollut bongareiden päivä. 

Lähdimme valumaan kohti kylää ja päästyämme da Ponten sillalle päätimme pitää evästauon. Paikalla jo pidempään viihtynyt Indikokardinaali lenteli tien molemmilla puolilla, joten päätin jäädä kuvailemaan lintua. Muut suomitiimistä jatkoivat matkaa. 

Lintu tulikin muutaman kerran ihan kuvausetäisyydelle, joten sain muutaman dokumenttikuvan. 

Kuvauksemme keskeytyi ylitselentävän linnun outoon ääneen. Linnun laskeutuessa viereiseen korkaan puuhun, huusi Davis - Red-eyed Vireo! Siinä se sitten oli - lapsuuteni mystinen jenkkilaji punasilmävireo. Selaillessani lapsena lintukirjoja, mietin usein, että olisi mahtavaa joskus nähdä tämä laji. Onneksi kamera oli valmiina ja sain linnusta muutaman dokumenttikuvan.

Corvo ei siis tänäänkään jättänyt pinnoitta. Vireo oli kyllä minulla tänään etsinnässä ja sen vuoksi olin heti aamusta lähtenyt laaksoihin. Oli aika mahtavaa saada laji hoitoon ja ihan vielä spondesti.