"Kultaiset siivet"

Koska eilen ei viirukerttuli onnistunut aloitimme aamun Fojosta. Lähdimme jo pimeässä liikenteeseen ja asetuimme odottamaan. Aamun sarastaessa alkoivat myös linnut äännellä ja liikehtiä.  Puoli yhdeksän jälkeen alkoi kuulua jenkkiwarblerin ääntä aivan meidän yläpuoleltamme. Lintu äänteli aktiivisesti, mutta emme vaan millään löytäneet sitä. Sitten taas alkoi hiljaisuus. 

Viirukerttulin etsintää

Etsintämme keskeytyi tietoon, että Lighthouse Walley:ltä oli löytynyt Golden winged warblet.....ja taas noustiin ja lujaa laaksosta tielle. Olihan kyse wp:n toisesta havainnosta! Saavuimme aika nopeasti paikalle, mutta tilanne oli kuihtunut sillä aikaa kasaan. Linnusta ei ollut pieneen aikaan havaintoa. Kaiken lisäksi alkoi tuulemaan ja satamaan aika kovasti. Kun sade hetkeksi heikentyi alkoi tapahtua - laakson pohjalta nousi kiipiäkerttuli aivan meidän viereen ja saimme sitä ihailla hetken. Lintu on kyllä mielettömän kaunis ja omaperäinen. Harmi, että olin pakannut omat kameravarusteeni repppuun sateelta suojaan. Näin jäi kivat kuvat ottamatta - tilaisuus niihin kyllä oli.

Sade oli jatkunut yli neljä tuntia ennenkuin alkoi ilma kunnolla kirkastua. Sen myötä aloimme myös laajentamaan etsintää. Osa lähti ylöspäin ja osa taas alaspäin laaksoa. Yllättävän nopeasti lintu lopulta löytyi uudelleen, mutta muutama satametriä yläpuolellamme. Lähdin juoksemaan täysillä ylöspäin ja jo puolessa välissä rinnettä olin ihan puhki...pääsin kuitenkin paikalle ajoissa ja näin tämän upean nuoren koiraan mainiosti, muutaman metrin päästä.

Kultasiipikerttulin bongausta

Katseltuani minuutteja lintua päätin lähteä takaisin alas hakemaan tavarani. Ajattelin, että jos lintu on edelleen paikalla, niin tulen kuvamaan sitä. Päästyäni takaisin sain kuulla, että lintu oli hieman jatkanut matkaa. Silti päätin jäädä muiden lähtiessä paikalle. Siellä sitten odottelin puolitoistatuntia turhaan. Vaikka näin kaksi upeaa lajia tänään, niin hieman harmittaa, kun en kantanut kameraa kokoajan käyttövalmiina. Molemmista lajeista olisin saanut kelpokuvat, mutta ei....laiskuutta vai tyhmyyttä :-)

"Lapsuuteni unelmalaji"

Olin jo eilen päättänyt, että heti aamulla paunun laaksoihin koko päiväksi. Näin myös tein ja aloitin aamun da Ponten laaksosta. Aikaisemmista päivistä oppineena menin suoraan aurinkoiselle puolelle. Etenin hyvin hitaasti, mutta mitään ei näkynyt. Homma keskeytyi tekstiviestiin ja taas mentiin. Fojosta oli löytynyt viirukerttuli. 

Pääsimme paikalle kohtuullisen nopeasti ja aloitimme odottamisen....aika kului ja kului....tunti tunnilta, mutta mitään ei näkynyt. Lopulta päätimme lähteä etsimään lintua. No, tämäkään ei tuottanut tulosta vaan lopulta lopetimme etsinnät. Linnun ehti nähdä vain Fojossa olleet, joten tänään ei ollut bongareiden päivä. 

Lähdimme valumaan kohti kylää ja päästyämme da Ponten sillalle päätimme pitää evästauon. Paikalla jo pidempään viihtynyt Indikokardinaali lenteli tien molemmilla puolilla, joten päätin jäädä kuvailemaan lintua. Muut suomitiimistä jatkoivat matkaa. 

Lintu tulikin muutaman kerran ihan kuvausetäisyydelle, joten sain muutaman dokumenttikuvan. 

Kuvauksemme keskeytyi ylitselentävän linnun outoon ääneen. Linnun laskeutuessa viereiseen korkaan puuhun, huusi Davis - Red-eyed Vireo! Siinä se sitten oli - lapsuuteni mystinen jenkkilaji punasilmävireo. Selaillessani lapsena lintukirjoja, mietin usein, että olisi mahtavaa joskus nähdä tämä laji. Onneksi kamera oli valmiina ja sain linnusta muutaman dokumenttikuvan.

Corvo ei siis tänäänkään jättänyt pinnoitta. Vireo oli kyllä minulla tänään etsinnässä ja sen vuoksi olin heti aamusta lähtenyt laaksoihin. Oli aika mahtavaa saada laji hoitoon ja ihan vielä spondesti.

Magnoliaa...

Aloitimme aamun kylän ja lentokentän komppaamisella. Keli oli muuttunut hyvinkin kivaksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ennuste oli toteutunut ja tuulten kääntyessä myös sade oli kaikonnut. Aamu ei tarjonnut rantakerttulia ja yöhaikaraa parempaa, mutta ainahan niitäkin on kiva katsella. 

Koska keli oli kirkas päätimme lähteä ylös kohti Caldeiran tulivuoren pohjaa. Taksi vei meidät ylös, jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen pohjalle. Paikka oli kyllä aikamoinen ja valitettavasti kuvat eivät nyt anna oikeaa kuvaa paikan mittasuhteista

Tulivuoren pohja

Päästyämme pohjalla huomasimme järven toisella puolella kalastelevan amerikanharmaahaikaran, joka teki vielä näyttävän lentonäytöksen laskeutuen lopulta kiviaidalle. Kirkas ilma ei siis ollut tyhjäntänyt järveä linnuista ja näin ensimmäinen pinna napsahti allekirjoittaneelle.

järvinäkymä

Jatkoimme kierrosta rantaa pitkin ja aika-ajoin edestämme lähti "pässejä". Valitettavasti jokaisella oli vaan liikaa valkoista siiven takareunoissa. Näin amerikanpässi jäi hoitamatta. No onneksi laji on hoidossa Suomesta, joka sinällään on aika hurja havis.

Puolessa välissä pidimme lounastauon ja allekirjoittanut ehti hieman jopa lintukirjaa selailla....mitäs näkisi seuraavaksi... :-)

Kierroksen loppuvaiheessa havahduimme, koska jostain kuului tuntemattoman kahlaajan ääntä. Onneksi lintu löytyi lennosta ja laskeutui lähes eteemme. Oho - ompas harmaa kurmitsa....tarkastelu paljasti lajin ja taas pamahti pinna. Amerikankurmitsa oli siis siirtynyt lentokentältä sisämaajärvelle. 

Kierroksen aikana näimme myös lyhytnokkahanhen ja muutaman valkoperäsirrin sekä härskin näköisen hybridisorsan. Lentävä lintu oli todella tumma niin selästä, kupeista kun siivistäkin. Valitettavasti kuitenkin siiven takaraunat olivat valkoiset, joten hybridihän se siinä lensi.

Hannu oli jo puolessa välissä kierrosta alkanut hoputtaa meitä - ei ole hyvä olla tunteja katveessa. On mentävä nopeasti ylös, jotta pääsemme ajantasalle saaren lintutilanteesta. Siispä nousimme reippaasti, mutta puolessa välissä takana tullut ruotsalaistiimi ilmoitti, että he näkevät kanadansirrin. No onneksi minulla oli laji hoidossa jo Irlannista, joten vain Seppo joutui palaamaan alas. 

Saavuttuamme taas huipulle aloitimme laskun, koska olimme edelleen katveessa. Olimme jo kohtuullisen pitkällä laskuamme, ennenkuin alkoi puhelimeen saapua tekstiviestejä....voi hemmetti....Magnoliankerttuli at Ponte....samassa Markku otti meihin yhteyttä walkie tolkien kautta...Taksi oli lähetetty noutamaan meidät. Olimme jo laskeutuneet valitettavasti liian paljon, jotta olisimme saaneet viestin takana tulleelle ruotsalaistiimille ja meidän Sepolle. No, taksin noutaessa meidät palasimme ylös ja Markku otti yhteyttä vielä pohjalla olleeseen ryhmään kertoakseen tilanteen. Tämän jälkeen me lähdimme laskeutumaan kohti Pontea. Markku jäi odottamaan ylös. 

Saapuessamme paikalle oli tilanne jo useimmilta ohi, mutta kannustavat huudot saattelivat meidät laakson pohjalle. Tänään otin hieman rauhallisemmin ja empä kaatunutkaan. Lintu oli juuri näkynyt löytöpaikalla ja aloimme tähyillä latvustoihin. Lopulta havaitsimme liikettä ja kas siinä se sitten oli - minun ensimmäinen jenkki "puukerttuli".  Lopulta näin linnun oikein makeasti, kun se ilmestyi avoimesti syömään jotain matoa latvaan. Olipa aikamoinen havis, joka ei olisi varmastikaan hoitunut Ilman Markun apua taksin lähettämisineen - Iso kiitos!

Magnoliabongausta

Vaikka lintumiehet juoksentelevat tässä saaressa paikasta toiseen, osaa kissat ottaa elämän rennosti :-)