"Lapsuuteni unelmalaji"

Olin jo eilen päättänyt, että heti aamulla paunun laaksoihin koko päiväksi. Näin myös tein ja aloitin aamun da Ponten laaksosta. Aikaisemmista päivistä oppineena menin suoraan aurinkoiselle puolelle. Etenin hyvin hitaasti, mutta mitään ei näkynyt. Homma keskeytyi tekstiviestiin ja taas mentiin. Fojosta oli löytynyt viirukerttuli. 

Pääsimme paikalle kohtuullisen nopeasti ja aloitimme odottamisen....aika kului ja kului....tunti tunnilta, mutta mitään ei näkynyt. Lopulta päätimme lähteä etsimään lintua. No, tämäkään ei tuottanut tulosta vaan lopulta lopetimme etsinnät. Linnun ehti nähdä vain Fojossa olleet, joten tänään ei ollut bongareiden päivä. 

Lähdimme valumaan kohti kylää ja päästyämme da Ponten sillalle päätimme pitää evästauon. Paikalla jo pidempään viihtynyt Indikokardinaali lenteli tien molemmilla puolilla, joten päätin jäädä kuvailemaan lintua. Muut suomitiimistä jatkoivat matkaa. 

Lintu tulikin muutaman kerran ihan kuvausetäisyydelle, joten sain muutaman dokumenttikuvan. 

Kuvauksemme keskeytyi ylitselentävän linnun outoon ääneen. Linnun laskeutuessa viereiseen korkaan puuhun, huusi Davis - Red-eyed Vireo! Siinä se sitten oli - lapsuuteni mystinen jenkkilaji punasilmävireo. Selaillessani lapsena lintukirjoja, mietin usein, että olisi mahtavaa joskus nähdä tämä laji. Onneksi kamera oli valmiina ja sain linnusta muutaman dokumenttikuvan.

Corvo ei siis tänäänkään jättänyt pinnoitta. Vireo oli kyllä minulla tänään etsinnässä ja sen vuoksi olin heti aamusta lähtenyt laaksoihin. Oli aika mahtavaa saada laji hoitoon ja ihan vielä spondesti.

Magnoliaa...

Aloitimme aamun kylän ja lentokentän komppaamisella. Keli oli muuttunut hyvinkin kivaksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta. Ennuste oli toteutunut ja tuulten kääntyessä myös sade oli kaikonnut. Aamu ei tarjonnut rantakerttulia ja yöhaikaraa parempaa, mutta ainahan niitäkin on kiva katsella. 

Koska keli oli kirkas päätimme lähteä ylös kohti Caldeiran tulivuoren pohjaa. Taksi vei meidät ylös, jonka jälkeen aloitimme laskeutumisen pohjalle. Paikka oli kyllä aikamoinen ja valitettavasti kuvat eivät nyt anna oikeaa kuvaa paikan mittasuhteista

Tulivuoren pohja

Päästyämme pohjalla huomasimme järven toisella puolella kalastelevan amerikanharmaahaikaran, joka teki vielä näyttävän lentonäytöksen laskeutuen lopulta kiviaidalle. Kirkas ilma ei siis ollut tyhjäntänyt järveä linnuista ja näin ensimmäinen pinna napsahti allekirjoittaneelle.

järvinäkymä

Jatkoimme kierrosta rantaa pitkin ja aika-ajoin edestämme lähti "pässejä". Valitettavasti jokaisella oli vaan liikaa valkoista siiven takareunoissa. Näin amerikanpässi jäi hoitamatta. No onneksi laji on hoidossa Suomesta, joka sinällään on aika hurja havis.

Puolessa välissä pidimme lounastauon ja allekirjoittanut ehti hieman jopa lintukirjaa selailla....mitäs näkisi seuraavaksi... :-)

Kierroksen loppuvaiheessa havahduimme, koska jostain kuului tuntemattoman kahlaajan ääntä. Onneksi lintu löytyi lennosta ja laskeutui lähes eteemme. Oho - ompas harmaa kurmitsa....tarkastelu paljasti lajin ja taas pamahti pinna. Amerikankurmitsa oli siis siirtynyt lentokentältä sisämaajärvelle. 

Kierroksen aikana näimme myös lyhytnokkahanhen ja muutaman valkoperäsirrin sekä härskin näköisen hybridisorsan. Lentävä lintu oli todella tumma niin selästä, kupeista kun siivistäkin. Valitettavasti kuitenkin siiven takaraunat olivat valkoiset, joten hybridihän se siinä lensi.

Hannu oli jo puolessa välissä kierrosta alkanut hoputtaa meitä - ei ole hyvä olla tunteja katveessa. On mentävä nopeasti ylös, jotta pääsemme ajantasalle saaren lintutilanteesta. Siispä nousimme reippaasti, mutta puolessa välissä takana tullut ruotsalaistiimi ilmoitti, että he näkevät kanadansirrin. No onneksi minulla oli laji hoidossa jo Irlannista, joten vain Seppo joutui palaamaan alas. 

Saavuttuamme taas huipulle aloitimme laskun, koska olimme edelleen katveessa. Olimme jo kohtuullisen pitkällä laskuamme, ennenkuin alkoi puhelimeen saapua tekstiviestejä....voi hemmetti....Magnoliankerttuli at Ponte....samassa Markku otti meihin yhteyttä walkie tolkien kautta...Taksi oli lähetetty noutamaan meidät. Olimme jo laskeutuneet valitettavasti liian paljon, jotta olisimme saaneet viestin takana tulleelle ruotsalaistiimille ja meidän Sepolle. No, taksin noutaessa meidät palasimme ylös ja Markku otti yhteyttä vielä pohjalla olleeseen ryhmään kertoakseen tilanteen. Tämän jälkeen me lähdimme laskeutumaan kohti Pontea. Markku jäi odottamaan ylös. 

Saapuessamme paikalle oli tilanne jo useimmilta ohi, mutta kannustavat huudot saattelivat meidät laakson pohjalle. Tänään otin hieman rauhallisemmin ja empä kaatunutkaan. Lintu oli juuri näkynyt löytöpaikalla ja aloimme tähyillä latvustoihin. Lopulta havaitsimme liikettä ja kas siinä se sitten oli - minun ensimmäinen jenkki "puukerttuli".  Lopulta näin linnun oikein makeasti, kun se ilmestyi avoimesti syömään jotain matoa latvaan. Olipa aikamoinen havis, joka ei olisi varmastikaan hoitunut Ilman Markun apua taksin lähettämisineen - Iso kiitos!

Magnoliabongausta

Vaikka lintumiehet juoksentelevat tässä saaressa paikasta toiseen, osaa kissat ottaa elämän rennosti :-)

"Tajunnan köyrijä"

Aamu oli mennyt kylän ympäristön komppaamisen merkeissä ja parasta havaintoa edustin hetken paikalla ollut heinäturpiaali. Poikkeuksellisesti olimme lounastauolla majoituksessa, kun Markku sai puhelun Fojon laaksosta. Sekavasta puhelusta saimme selville vain paikan ja lajin...Wood Thrush!!!

Sitten mentiin ja lujempaa kun kertaakaan aikaisemmin. Taksi tuli noutamaan meidät ja matkalla saimme kuulla, että löytäjätiimistä oli lähetetty meitä vastaan vastaanottaja. Jengi nopeasti autosta ulos ja juosten kohti laaksoa. Heti sisäänpäästyämme tajusimme, että nyt ollaan vaarallisessa paikassa. Rinne oli tajuttoman jyrkkä ja sateen vuoksi maaperä oli yhtä mutaa. Aika nopeasti olin itsekin ensin kasvoillani ja sitten vielä selälläni. Onneksi ei mitään käynyt minulle eikä varusteilleni. 

Linnun löytöpaikkaan päästyämme monen varusteet oli aikalailla mudassa. Rinne oli ottanut omansa :-)

Hetken kuluttua saimme ensimmäisen kontaktin lintuun, mutta monikaan ei sitä heti nähnyt. Muutamien tuntien jälkeen jokainen oli päässyt näkemään tämän tajuttoman tajunnan köyrijän ja ilo oli aika korkealla. Tosin edessä oli vielä nousu takaisin tielle. Nousuun tarvittiin jokaista raajaa ja meno oli taas aikamoista. 

Illalla juhlistettiin sitten wp:n neljättä täpälärastasta. Hemmetti mikä laji!

Alla kuva päivän ja ehkä jopa tämän vuoden linnusta.

Lisää kuvia löytyy Vincentin kuvasivuilta. Kuvien arvo on aika huikea, koska nämä ovat ensimmäiset kuvat wp:n alueelta tästä lajista.